Kauhuromantiikan hengessä

Kaksi romaania, jotka piti ahmia, yötä myöten : Rebecca Jamesin Hiljainen lähde ja S.K. Tremaynen Ennen kuolemaani. Goottilaisen romaanin perillisiä molemmat; Hiljaisen lähteen yhteydessä mainittiinkin Rebecca ja Jane Eyre, lempikirjojeni päähenkilöitä kummatkin.  Näitä kirjoja lukiessa piti unohtaa kohtuus, terve järki ja realismi, sillä ne olivat  ihanan yliampuvia, tuhlailevia ja liioittelevia tapahtumiensa ja juonen käänteidensä kanssa.

  Tyylilajina siis gotiikka, joka näkyi ensinnäkin miljöössä. Tremaynen kirjassa seikkailtiin Dartmooren nummilla, syrjässä olevalla maatilalla, ja Jamesin kirjassa Toscanan Fiesolessa, muusta maailmasta erossa pysyttäytyvässä kartanossa. Molempien kirjojen sankaritar on kovia kokenut ja itseään epäilevä. Ennen kuolemaani -romaanin Kath on selviytynyt auto-onnettomuudesta ja menettänyt muistinsa. Hänellä on erikoinen 9-vuotias tytär ja metsänvartija-aviomies, joka syyttää Kathia itsemurhayrityksestä.  Hiljaisen lähteen Lucy pakenee traumaattista suhdetta Lontoosta Fiesoleen, josta hän saa kodinhoitajan paikan syrjäisestä kartanosta, jonka salaisuudet alkavat kiehtoa häntä.

  Kummassakin kirjassa kuvataan ihmismielen selittämätöntä ja pimeää puolta. Pahat henkilöt ovat todella pahoja, julmia ja kieroutuneita. Taitavasti kirjailijat ujuttautuvat lukijankin ihon alle irrationaalisia pelkoja nostattamalla.  Tyylilajille eli goottikauhulle ominaiset kaksoisolennon kohtaaminen, demoninen viettelijätär, paholaismaiset henkilöt, äärimmäiset tunnetilat, aaveiden tai kuolleiden vaistoaminen, yliluonnolliset kokemukset, demoninen ilmapiiri, hulluus toteutuvat. Kirjailijoiden taitavuutta tämän tyylilajin osaajina täytyy ihailla.  Överiä on mutta se kuuluu asiaan.

  Goottilaisesta romaanista poiketen yliluonnolliset asiat saavat lopussa selityksensä ja mysteerit selvitetään. Lukijaystävälliset happy endit siis. Näille kirjoille on  fanittajansa, vaikka epäuskottavat käänteet saavat ehkä monet tuhahtelemaan kriittisesti.  Minä pidin, kuten pidin Bronten sisarusten Humisevasta harjusta ja Kotiopettajattaren romaanista, samoin kuin Daphne du Maurierin Rebecasta, joiden manttelinperijöitä Ennen kuolemaani ja Hiljainen lähde ovat.

Epätodennäköisiä ihastumisia

Kirja pitää lukea kokonaan, jotta voi tietää, millainen se todella on ja ihastuuko siihen. Ihastuminen on täysin subjektiivista. Voi olla, että ei pidä kirjasta, vaikka muut olisivat sitä suitsuttaneet, tai itse  ihastuu myös. Ja sitten voi mieltyä kirjaan, joka on jäänyt pimentoon. Luin juuri kolme kirjaa, joita  kuvailen epätodennäköisiksi ihastuksiksi, sillä en takakansikuvailun perusteella voinut kuvitella viehättyväni.

  Libby Pagen (suomentanut Natasha Vilokkinen) Pinnalla pysymisen taito sijoittuu Etelä-Lontooseen, Brixtoniin.  Päähenkilöitä ovat 86-vuotias Rosemary ja 26-vuotias paikallislehden toimittaja Kate, jotka ystävystyvät ryhtyessään toimimaan lakkautusuhan alla olevan maauimalan puolesta. Kolmantena päähenkilönä on kettu, jonka silmin nähdään Lontoota, sekä myös itse maauimala, jonka kautta useita kirjan henkilöitä kuvaillaan.  Vuoden kierto on aikajanana, keväästä kevääseen. Miten virkistävää lukea uimisesta heinäkuun helteiden lomassa! Kate on henkilö, joka kasvaa ja kehittyy. Hän kärsii ujoudesta ja paniikkihäiriökohtauksista, mutta oppii ylittämään itsensä puolustaessaan tärkeänä pitämäänsä ja laajempaan yhteisöön liittyvää asiaa. Ja rakkauskin astuu hänen elämäänsä. Rosemaryn elämän rakkaus on ollut George, hänen aviomiehensä, joka on kuollut pari vuotta aiemmin. Heidän rakkaustarinansa kietoutuu maauimalan ympärille, jota Rosemary pitää toisena kotinaan.

  Toinen kirja oli Kristiina Harjulan Samettiruusuja Harjutiellä, joka sijoittuu Tampereelle. Päähenkilö Aila muuttaa avioeron jälkeen Espoosta takaisin lapsuudenkotiinsa, vanhaan rapistuneeseen vuokra-asuntoon, jossa asuu lapsuuden ystäviä ja laitapuolen asukkaita.  Aila käy päivittäin katsomassa kuolemaa tekevää äitiään vanhainkodin saattohoito-osastolla. Hän muistelee omaa isoäitiään ja yrittää solmia uudelleen yhteyden omaan tyttäreensä ja tämän lapseen. Outo vanha nainen, kuolema, lähestyy häntä mutta katoaa lopulta. Kristiina Harjulan ihmiskuvaus on aivan omaa luokkaansa. Hänen henkilönsä voi nähdä, kuulla ja tuntea, niin eläviä he ovat. Kuten Libby Pagen romaanissa, tässäkin kirjassa ihmiset joutuvat lopulta yhdistämään voimansa vuokratalon purun estämiseksi.

  Kolmas kirja oli runokirja eli Lassi Hyvärisen Tuuli ja kissa, joka taisi juuri saada jonkin kirjallisuuspalkinnon. Kummallinen kirja, kuten runokirjat nykyään tapaavat olla, ja samalla riemastuttavan ihana ja villi. Päähenkilöinä, jos runoteoksessa mitään henkilöitä yleensä on, ovat runon kertoja, kissa ja tuuli. Sanat yhdistyvät toisiinsa ennalta arvaamattomasti, kesyttömästi, luovasti, epätodennäköisesti ja saavat mielikuvituksen riehaantumaan. Virkistävää, kuin uiminen!