Melissa Febosin Mitä on olla tyttö (Atena 2023, suomentanut Suvi Kauppila) on hurja matka traumaan ja siitä selviämiseen. Teos koostuu esseistä, joista osa on julkaistu aikaisemmin lehdissä ja antologioissa. Ne muodostavat kuitenkin jatkumon, jossa aihetta, tyttöyttä ja sen aiheuttamien haavojen paranemista, käsitellään spiraalimaisesti, askel askeleelta syventäen. Kirjassaan Febos kyseenalaistaa tytöille ja naisille asetetut vaatimukset.
Melissa Febos oli villi ja voimakas lapsi. Hän rakasti metsää ja luontoa ja piti 11-vuotiaan varhaiskypsää kehoaan petoksena, joka sai muut reagoimaan epätoivotulla tavalla. Febos ei halunnut sisäistää tyttöyden vaatimuksia olla pehmeä, siisti ja herkkä. Hän kuitenkin opetteli puhumaan vähemmän ja piilotti kehonsa liian suuriin vaatteisiin: "En voinut tuhota kanavaa, joka yhdisti villiyden itsessäni villiin ulkomaailmaan, mutta sinetöin sen parhaani mukaan pyrkiessäni kesyttämään luontoni ja kuihduttamaan muotoni." Pojat alkoivat kähmiä ja ahdistella seksuaalisesti, tytöt puolestaan vihata ja haukkua huoraksi. Oma keho muuttui vihan kohteeksi.
Febos pitää tyttönä olemista kivun ja pimeyden aikana. Hänen mukaansa omaksumme tyttötarinan itsestämme - mikä on arvomme, mikä on kaunista, mikä haitallista ja mikä normaalia. Opimme asettamaan toisten tunteet, mukavuuden, näkemykset ja vallan etusijalle. Tukahdutamme monia osia itsestämme, vihaamme ja kohtelemme kaltoin omaa kehoamme. Jäämme muiden katseen otteeseen.
Febos etsii romaaneista, elokuvista ja myyteistä vertaistukea. Edith Whartonin Säätynsä uhrin Lily Bart kuolee huonon maineensa vuoksi. Kincaidin Tyttö-novellin äiti varoittaa tytärtään lutkaksi päätymisestä. Easy A -elokuva kuvaa kaksoisstandardia, joka vaatii teinityttöjä performoimaan seksuaalisuutta ja hylkii heitä samasta syystä. Hän kirjoittaa: "En tiennyt, kumpi puoli itsestäni minun oli tuhottava. Oliko se muiden ihmisten näkemä ja luoma versio - lutka, murjottava tytär, hylkiö? Vai toinen versio, joka luki, kunnes silmissä vilisi ja mieli hehkui ideoista, joka rakasti oman nuoren kehonsa voimaa ja mahdollisuuksia, joka näki vilaukselta yhteisön häkin ja sen avoimen oven?"
Teini-iästä alkaen Fobes alkaa harrastaa seksiä naisten kanssa ja vaihtaa kumppania jatkuvasti. Huumeet ja päihteet tulevat elämään mukaan. Hän toimii neljä vuotta seksityöntekijänä, dominana. Kivuliaiden vaiheiden ja terapian jälkeen hän löytää tasapainon ja oppii asettamaan rajat. Suhde rakkaaseen äitiin korjaantuu. Fobes näkee äitinsä Demeterinä, joka joutui katsomaan, kuinka Persefone-tytär vietiin pois mustissa vaunuissa ja maa avautui nielemään tämän. Hän on omistanut teoksensa äidilleen.
Fobes pitää valaistumisen hetkenä oivallusta, että keho ei ole pelkästään kannatteleva kuori vaan se on "yhtä kuin minä". Hän kirjoittaa, että mitä enemmän haluamme hyväksikäyttää kehoa, sitä vähemmän ihmisyyttä sallimme. Fobes muistelee kaihoisasti lapsuuttaan:
"Ennen kuin opin, mitä kauneus on, kehoni oli ilonlähde. Olin tulinen lapsi, jolla oli kovettuneet jalkapohjat ja paljon sanoja. Puhuin nopeasti ja liikuin nopeammin - Cape Codin -kotiamme ympäröivien metsien halki, ylös puihin ja valtameren tyrskyävään aallokkoon. Olin herkästi virittynyt sydämeni ja muiden sydänten aaltoilulle. Tunsin sisälläni syvän kaivon, eräänlaisen napanuoran, joka kiinnitti minut jokapäiväisen elämän tyhjänpäiväisyyksien alla piilevään kuohuvaan tiedon ja paatoksen äärettömyyteen. Kanava ei ollut aina auki, eikä voinut varmasti tietää, mikä avaisi sen: usein laulut ja runot, myöhäisiltapäivän valonsäde, odottamaton muistoläikkä, hämärässä kujertavat kyyhkyset, joiden kellonsoitto kuristi kurkkuani ja tuntui siltä kuin itse yksinäisyys huutaisi."
" ... kehoni sitkeys ja voima rauhoittivat minua kohdatessani sisäisen ja ulkoisen maailman välisen ristiriidan, koska keho kuului molempiin. Keho oli outo, käsittämätön mestariteos, täydellinen sirpale sitä, mikä kulki kanavaa pitkin. Kehoni ei kuitenkaan ollut altis rajuille tietoisuuden muutoksille. Se oli aina todellinen."
Melissa Febos Mitä on olla tyttö, suom. 2023 (ilm. 2021)