Tove Janssonin teosten toinen sitaattivalikoima Katse horisontin yli. Sitaatteja luonnosta, merestä ja ihmisluonnosta (2020) on yhtä runsas ja monipuolinen kuin edeltäjänsä Sanojen lahja (2017). Jälkisanoissa teoksen toimittaja Katariina Heilala kertoo jo edellistä sitaattivalikoimaa kootessa suunnitelleensa toisenlaista painotusta ja näkökulmaa: luonto, eritoten meri- ja saaristoluonto on Tove Janssonin elämäntyössä niin vahvasti läsnä, että se ansaitsi oman kokonaisuutensa. Sanojen lahja -teos on kyllä sivumäärältään muhkeampi eli siinä on 300 sivua enemmän.
Heilala kertoo, että merenrannasta tuli Tove Janssonin sielunmaisema jo lapsuuden kesinä, jotka hän vietti äitinsä sukulaisten luona Tukholman saaristossa ja perheen kesänviettopaikassa Porvoon Pellingissä. Ja legendaarinen on tietysti Janssonin Suomenlahdessa sijainnut oma saari Klovharun. Tove Janssonin kirjojen henkilöhahmoilla on tiivis yhteys luontoon. Kirjat ovat täynnä luonnonilmiöiden tarkkaa havainnointia ja kaunista luonnonkuvailua. Heilala esittää toivomuksen, että Janssonin teokset havahduttaisivat lukijan itsekin havainnoimaan monimuotoista luontoa ja vaalimaan sitä.
Katse horisontin yli -sitaattivalikoima on ehkä astetta vakavampi ja "aikuisempi". Syynä voi olla se, että vaikka muumikirjasitaattejakin on, paljon on myös katkelmia Janssonin aikuisille suunnatuista kirjoista. Sitaatit on jaettu 13 lukuun, aihepiireittäin. Näitä ovat valot ja värit, varjot ja pimeys, meri, saaret, metsät ja puut, maisemat, eläimet, säät ja luonnonvoimat, kevät, kesä, syksy ja talvi, kaupungit, ihmisen ja luonnon kohtaaminen. Kirja on kuvitettu sekä Janssonin maalauksin että muumikirjakuvituksin.
Lukiessani näitä koko tuotannon kattavia sitaatteja ymmärsin, että minunkin luontonäkemykseni ja luontosuhteeni on paljolti velkaa Janssonin kirjoille. Janssonin tapa nähdä luonto on sekä runollinen että kokemukseen ja havaintoihin perustuva. Janssonin maailmankuva on lohdullinen; hänen elinaikanaan ei vielä taidettu puhua ilmastokatastrofista, ainakaan siinä määrin kuin nyt. Jansson ei saarnaa eikä pelottele, mutta hänen luontoa kohtaan tuntemansa rakkaus puhuu puolestaan.
Meri on sekä rakas että pelottava. Muumipappa ja meri -kirjassa Muumipappa yrittää kovasti ymmärtää sen luonnetta, mutta meri pysyy mysteerinä:
"Meri käyttäytyy koko ajan uudella tavalla. Miten milloinkin, sikin sokin. Viime yönä se pelästytti hereille koko saaren. Miksi? Mitä oikein tapahtui? Ei ole mitään järjestelmää. Ja jos on, en ymmärrä sitä."
"Meri on suuri olento, joka toisinaan on hyvällä tuulella ja toisinaan huonolla. Ja on aivan mahdotonta tietää miksi. Siitä näkee vain pinnan. Mutta jos pitää merestä, niin se ei haittaa mitään ... Silloin sietää huonot tuulet samoin kuin hyvätkin."
Janssonin taitavuus piilee juuri siinä, että hän on osannut piilottaa elämänfilosofiansa (ja lempeän huumorinsa) tällaisiin, esimerkiksi luonnosta otettuihin vertauksiin. Usein hän myös elollistaa luonnon:
" Tänään kevät oli päättänyt, ettei olisi runollinen vaan pelkästään riehakas . Se oli heittänyt joukon pieniä, hupsuja pilvenhattaroita ilmaan, se lakaisi katoilta viimeisen lumen, se piirteli joka paikkaan pieniä puroja ja leikki muuten vain aprillia."
Tuntuu, ettei sitä selkeää vuodenaikojen vaihtelua, jota Jansson teoksissaan kuvaa, enää ole. Nostalgia valtaa lukijan mielen, kun hän lukee talvesta, joka on kunnon talvi eli saapuu joskus marraskuussa ja poistuu huhtikuussa. Olemme menettäneet vuodenajat.
Loppuun kolme lemppariani tästä sitaattivalikoimasta:
"Auringonlasku oli leimahtanut palamaan läpitunkevissa rosaväreissä, vaaleanpunaisten ruusujen väreissä, ja lyhyen aikaa kylpivät kadut ja talot ylimaallisen autuuden ohimenevässä syleilyssä, ja sen jälkeen avaruus pimeni ja laskeutui katoille." (Seuraleikki: Kuvat)
"Niin, minä muistan mitä hän halusi: maata kokonaisen syysyön selällään kanervikossa ja katsella tähtiä ja kuunnella merta tarvitsematta sanoa sanaakaan. Mutta koskaan ei ollut aikaa ..." (Reilua peliä)
"Hän halusi pitää aamumaisemansa, nurmen yli vaeltamisen, vihreän veden maailman ja kevyet, leikkivät sanat, kaiken huolettoman joka teki hänet niin rauhalliseksi." ( Aurinkokaupunki)
