Perjantai-iltana olimme mieheni kanssa Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa, jonka johti Okko Kamu. Muistan Okko Kamun hyvin 1970- ja 1980-luvulta, jolloin hän oli lehtien vakiohaastateltava. Hän oli edelleen hyvin charmööri. Konsertissa kuultiin Georges Bizet'n Sinfonia nro 1 C-duuri, Mozartin kaksi käyrätorvikonserttoa (solistina Markus Maskuniitty), Ravelin Pavane kuolleelle prinsessalle ja Hanhiemo, sarja orkesterille. Ihanaa musiikkia, varsinkin käyrätorven iloinen ääni ja Ravelin sadunomaiset tunnelmat. Ohjelmalehtisessä kuvailtiin näin:
- Hanhiemossa Ravel heittäytyy satusedäksi sävyttäessään ikiaikaisia kertomuksia kaikissa orkesterin väreissä. Prinsessa Ruususen Pavanen raukeasti käyvä musiikki vie kuulijan lähietäisyydelle nukkuvan prinsessan vuoteen ääreen. Peukaloinen kuvailee leivänmurusilla metsäreittinsä merkinneen pojan harhailua lintujen ja eläinten äännellessä. - Paha noita on taikonut neitokaisen ja prinssin, mutta taika raukeaa ja rakastavaiset saavat toisensa orientalistisen musiikin säestyksellä.
Eilen eli pyhäinpäivänä olimme Johanneksenkirkossa, jossa esitettiin Beethovenin Missa Solemnis. Solisteina olivat Jenni Lättilä, Lilli Paasikivi, Mika Pohjonen ja Jyrki Korhonen. Kansallisoopperan kuoroa ja orkesteria johti Jukka-Pekka Saraste. Olipa mahtavaa musiikkia! Kuoro lauloi oikein olan takaa, orkesteri pauhasi kunnolla niin että kirkko täyttyi juhlavista sävelistä jokaista nurkkaa myöten. Kylmät väreet vain kulkivat selkää pitkin. Ohjelmalehtinen kertoi, että Missa solemnis on yleisesti tunnustettu yhdeksi kirkkomusiikin suurimmista saavutuksista, ja sen esittäminen on aina juhlahetki. Viimeisessä osassa keskeistä on teksti "Dona nobis pacem", anna meille rauha. Siinä esitetään "sisäisen ja ulkoisen rauhan rukous", kuten Beethoven kirjoitti partituuriin.
Pari päivää olen viettänyt Raija Orasen uusimman romaanin parissa. Se kertoo ehkä Suomen tunnetuimmasta laulajattaresta Aino Acktésta. Hurmaavasti ja elävästi kirjoitettu kirja, jonka ansiosta lukija pääsee sisälle tuon suuren diivan ja primadonnan ajatuksiin ja tunteisiin, mutta myös siihen pyöritykseen, johon tuon ajan julkkis joutui. Ollaan Pariisissa ja Helsingissä, mutta myös Amerikassa ja ympäri Eurooppaa. Acktén ansioksi luetaan myös Kansallisoopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien perustaminen. Laulajatar tuntuu saavan kaiken: uran ja perheen, intohimoisen rakkauden, kiitosta ja ylistystä. Mutta onnella on myös kääntöpuolensa. Lapset ja aviomies vieraantuvat, kun äiti ja aviovaimo luo uraa kaukana kotoa. Kriitikot pitää lahjoa, jotta he kirjoittaisivat myönteisiä arvosteluja, ja taputtajatkin pitää ostaa. Hotellihuoneissa on yksinäistä, kilpailu raadollista, rakastaja kuolee ja ääni voi pettää. Kauniisti Oranen kuvaa myös laulajattaren vanhenemisen ja luopumisen.
