Tarja Roinilan (1964-2020) Samat sanat Kirjoituksia kääntäjän elämästä (Teos 2022) koostuu kirjoituksista, jotka Mika Kukkonen on valikoinut Roinilan laajasta arkistosta. Osa teksteistä on julkaistu aiemmin, osa on ennen julkaisemattomia. Roinila valmisteli omaa esseekokoelmaa, joka jäi kesken hänen menehtyessään liikenneonnettomuudessa. Arvostettu kääntäjä, taiteilijaprofessori Tarja Roinila tunnettiin parhaiten taideproosan ja lyriikan kääntäjänä.
Toimittajan esipuheessa Kukkonen kuvaa Roinilan kääntäjän metodia sanoin "yhtaikaa ja limittäin, lapsen malttamattomuudella ja leikillä, kielen musiikkia tapaillen, koko ruumiilla ja mielellä". Kukkosen mukaan Roinilalle kääntämisen ihme oli kahden, toisilleen vieraan kielen dialogissa ja hankauksessa, jossa kielieron vastus voitetaan ja omasta kielestä nousee jotain vieraan esiin kutsumaa. Tuossa kielierossa espanjasta, saksasta ja ranskasta kääntänyt Roinila luovi ja pyrki ymmärtämään ja sanallistamaan kääntämisen vaikeasti tavoitettavaa ihmettä eli alkukielen ja suomen yhtymistä.
Samat sanat -kokoelman tekstit sisältävät sekä filosofista pohdintaa kääntämisestä yleensä että käytännön esimerkkejä ja kiinnostavia yksityiskohtia. Kääntäminen ei ole Roinilan mielestä yksinäistä (toisin kuin kirjoittaminen), sillä rinnalla on alkuteksti, kääntäjän paras kaveri. Kääntäminen ei tarkoita yhden kielen kääntämistä toiselle, sillä jokaisella teoksella on oma kielensä, oma sanomisen tapansa, johon pitää tutustua.
Kääntäjän pitää olla sekä uskollinen alkutekstille että luova, koska alkuteksti ei näytä kääntäjälle suoraa tietä käännökseen. Hetkeä kun kääntäminen tuntuu sujuvan, Roinila kuvaa näin: "Olen kokonaan suomen kielen sisällä ja lennän sen siivillä. Aukeaa vapaus, jossa saan täydesti käyttööni suomen suuret mahdollisuudet. Äidinkieli tuntuu äärettömältä. Uskallan luottaa sen luomiskykyyn. Tekemisen tuoksinassa tuntuu nimenomaan siltä, että minä olen välikappale ja oma kieleni, suomi, alkaa tehdä asioita: suomi ehdottaa, suomi vaatii, suomi tietää, suomi muistaa. Keksii uuden sanan. Taipuu ehkä sellaisiinkin asentoihin, joita en ole ennen nähnyt."
Kääntäjän on oltava myös tarkka ja herkkä lukija. Roinilan mukaan kääntäminen saa käyttövoimansa lukemisesta, alkutekstin valosta. Käännöksen on kuitenkin seistävä omilla jaloillaan, oltava uskottava itsenäisenä teoksena. Kääntäjä ei käännä sanoja eikä lauseita. Kääntämisen yksikkö on kaunokirjallinen teos. Kun alkutekstin tuntee hyvin, vapautuu ilmaisemaan: " Silloin tuntee kirjoittavansa itse, pääsevänsä alkutekstin rytmiin ja ajattelevansa yhdessä sen kanssa. Silloin tuntee löytävänsä omasta kielestään asiat, jotka teos haluaa sanoa." Tapahtuu kääntämisen ihme. Kielet valaisevat toisiaan.
Omat lukunsa Samat sanat -kokoelmassa on omistettu runouden kääntämiselle, jonka on perinteisesti väitetty olevan mahdotonta. Runoudessa kun muotoa ja merkitystä ei voi erottaa toisistaan. Runouden kääntäminen on Roinilan mukaan alkutekstin tarkkaa tutkimista, kurinalaista ja analyyttistä työtä. Ja samalla aistimista, kaiken sen kokemista mikä tekstissä soi tai kolisee tai haisee tai huutaa. Vaikeutta lisää myös se, että suomi on synteettinen kieli, alkuteosten kielet analyyttisiä. Lisäksi kielet kuulostavat erilaisilta, ovat akustisilta ominaisuuksiltaan erilaisia.
Roinilan oivallus kääntämisestä on, ettei kahden eri kielisysteemin välillä ole mekaanista vastaavuutta. Kieliero on kulttuuriero, ajatteluero, todellisuuden hahmottamisero. Juuri kääntäminen löytää ja luo niitä vastaavuuksia, joiden kuvitellaan olevan valmiina kahden kielen välisessä suhteessa. Hyvä käännös lukee alkutekstiä tarkasti, lukee sitä teoksena eikä toisen kielen toteutumana ja tavoittaa kirjan oman äänen, läsnäolon.
