Neljä kirjaa, keskenään täysin erilaisia, mutta niiden päähenkilöt muistuttavat sisäisiltä maailmoiltaan toisiaan. He ovat aistiyliherkkiä, tunteensa kätkeviä mutta syvästi tuntevia, tarkkailijoita, näkijöitäkin. Intuitiivisia, itselleen uskollisia.
Ranskalais-korealaisen Elisa Shua Dusapinin pienoisromaani Sokcho talvella (Siltala 2023, suomentanut Anu Partanen) sijoittuu Sokchon satamakaupunkiin, Etelä- ja Pohjois-Korean rajan lähelle. Nuori nainen (jolla on Korean kirjallisuuden ja ranskan kielen tutkinto Soulin yliopistosta) työskentelee hostellissa, jossa talvisin on vähän asiakkaita. Sinne saapuu ranskalainen sarjakuvapiirtäjä, joka on kompleksinen luonteeltaan. Heidän välilleen syntyy suhde, joka on kuin piirtäjän sarjakuva-albumi: harmaasävyinen, musteella laveerattu, harvasanainen, henkilöhahmot usein pelkkiä varjoja. Musteläiskät, mustekalat ja myrkylliset fugut luovat kerrontaan jännitettä. Näin päähenkilö kuvaa suhdetta:
" Se ei ollut halua tai himoa. Ei voinut olla, ei hänen kanssaan, ranskalaisen, ulkomaalaisen kanssa. Ei, se oli varma, kyse ei ollut rakkaudesta eikä halusta. Olin huomannut miten hänen katseensa muuttui. Aluksi hän ei nähnyt minua. Sitten hän kiinnitti huomionsa minuun kuin vaaniva peto, kuin käärme joka valmistautuu luikertelemaan toisen sisään kun tämä nukkuu. Hänen fyysinen, kova katseensa tunkeutui minuun. Hän paljasti minulle jotakin mitä en ollut tiennyt siitä osasta minua siellä kaukana, toisella puolella maailmaa, enkä minä muuta halunnutkaan. Kuin elää hänen kynänsä piirtämässä viivassa, hänen musteessaan, kylpeä siinä, ja hän unohtaisi kaikki muut. "
Pohjoisirlantilaisen Maggie O'Farrellin Lucrezian muotokuva (Kustantamo S&S 2023, suomentanut Leena Ojalatva) sijoittuu 1550-luvun Firenzeen ja Ferraraan. Kun Sokcho talvella on tyyliltään minimalistinen, Lucrezian muotokuva puolestaan on värikäs ja yltäkylläinen. Tuon ajan Italia herää henkiin hajuineen ja makuineen, vaatteineen ja tapoineen. Se kuvaa herttuoiden ja herttuattarien palatsielämää päähenkilönään Lucrezia di Cosimo de' Medici, joka sisarensa kuoltua naitetaan 15-vuotiaana Ferraran herttualle Alfonso II d 'Estelle. Vajaan vuoden kuluttua hän on kuollut, huhun mukaan aviomiehensä murhaamana. Romaani perustuu todellisiin henkilöihin, mutta kirjailija on muuten käyttänyt mielikuvitustaan.
Lucrezia on erilainen kuin sisaruksensa. Hän on levoton, viihtyy yksin, on taitava maalaamaan. Hän näkee ihmisten sisään, aistii näiden tunteet, oppii nopeasti:
"Sanat painuivat hänen muistiinsa kuin kengänjälki pehmeään mutaan, joka sitten kuivui ja kovettui niin että jälki säilyi ikuisesti. Toisinaan hänestä tuntui, että hän oli aivan täynnä, että hän oli venynyt äärimmilleen sanoista, kasvoista, nimistä, keskusteluista, ja hänen päässään jyskytti kipu, ja karttunut taakka sai hänet horjahtelemaan, törmäilemään pöytiin ja seiniin."
Hän eläytyy toisten tunteisiin, myös palatsin kellariin tuodun tiikerin:
" Lucrezia vaistosi eläimestä hohkaavan surumielen ja yksinäisyyden, kotikonnuiltaan väkisin riistetyn olennon järkytyksen, merellä vietettyjen loputtomien viikkojen kauheuden. Hän tunsi pedon saamat piiskaniskut ja niiden kirvelyn, aisti eläimen katkeran kaipuun viidakon usvaiseen, kosteaan katveeseen, vehreän aluskasvillisuuden muodostamiin kiehtoviin tunneleihin, seudulle, jota tämä naaras yksin hallitsi. Hän tunsi kivun, joka korvensi tiikerin sydäntä, kun se näki kalterit, jotka nyt sulkivat sen sisäänsä. Eikö toivoa ollut? tuntui tiikeri kysyvän Lucrezialta. Tännekö minä jään? Enkö enää milloinkaan pääse kotiin?
Tiikeristä tulee Lucrezian vertauskuva.
Kolmas kirja on Jonimatti Joutsijärven elämäkerta Mirkka Rekola Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I (Into Kustannus 2023). Teos on taitavasti kirjoitettu, herkästi nähty muotokuva runoilija Mirkka Rekolasta, joka lapsesta asti sairasteli paljon ja sai jatkuvasti kuulla, ettei eläisi kauan. Sisäinen maailma, fabulointi ja mielikuvitus muodostuivat tärkeiksi. Yliherkkänä hän kärsi kaikenlaisesta vastakkainasettelusta. Hän näki asiat kokonaisvaltaisesti; hänelle kokemuksessa oli vertikaali taso, joka yhdisti vastakohtia. Joutsijärven sanoin: "Pyrkimys eheään maailmankuvaan, synteesiin olemisesta, oli Mirkan polttavin kiinnostus." ja "Hänelle näkeminen on ajan, tilan ja aistien rajoituksista vapaita näkökulmia maailmaan, menneeseen ja tulevaan tässä hetkessä."
Neljäs teos on autofiktioksi nimetty Kati Tervon Tyttö joka olin (Otava 2023). Minähenkilö, teini-ikäinen tyttö elää nuoruuttaan 1960- ja 1970-luvulla. Hän kärsii kodin jännitteisestä ilmapiiristä, sodan käyneen isän hermostuneisuudesta ja isää myötäilevästä äidistä. Nuoruus merkitsee ystäviä ja kaikenlaisia kokeiluja, huonoa koulumenestystä ja ahdistusta Vietnamin sodasta mutta myös taiteen löytämistä. Herkkä tyttö ei säästy ikäviltäkään, jopa väkivaltaisilta kokemuksilta. Mutta kirjan lopussa hän ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti