Kustantamoilla on nykyään monta julkaisuajankohtaa: syksyn lisäksi kevät ja jopa kesä. Oikeastaan uutuuskirjoja ilmestyy kaiken aikaa, mikä on kyllä lukijan hemmottelua. On varaa mistä valita. Ainoa huono puoli on, että kaikkea ei oikein ehdi lukea, ei edes tällainen oloneuvoksetar.
Jeffrey Eugenides on amerikkalainen kirjailija, jonka sanotaan olevan sukupolvensa keskeisiä kirjailijoita. Olen nähnyt hänen kirjaansa perustuvan elokuvan Virgin Suicides, jonka Sofia Coppola ohjasi. Vastikään ilmestynyt novellikokoelma Oikukkaat puutarhat (suomentanut Arto Schroderus) on ensimmäinen kirja, johon tutustuin. Häneltä on suomennettu myös romaanit Middlesex ja Naimapuuhia.
Jokainen Oikukkaiden puutarhojen kymmenestä novellista on taitavasti kirjoitettu oma maailmansa. Mielenkiinto pysyy hereillä alusta alkaen, ja lukija haluaa kiihkeästi tietää, miten henkilöiden käy. Nuori mies etsii itseään kaukana kotoa, nelikymmenvuotias nainen haluaa tulla raskaaksi, vanha nainen pelastaa ystävänsä hoivakodista, perheenisä haluaa soittaa klavikordia keskellä ruuhkavuosia. Kaikilla on suunnitelmia, jotka harvoin onnistuvat. Kirjailijan katse on tarkka muttei säälimätön. Lempeä huumori saa ajattelemaan: - Tuollaisia me nykyihmiset olemme. Novellien tapahtumapaikkoina ovat Yhdysvaltojen eri osavaltiot, Thaimaa, Saksa, Intia, Irlanti, Englanti. Eugenidesin novellit toivat mieleen kaksi henkistä sukulaiskirjailijaa: Lucia Berlinin ja Elisabeth Stroutin, joiden novelleissa on paljon samaa.
Joel Haahtelan Adèlen kysymys on myös tämän kevään kirjoja. Sen miespäähenkilö lähtee eteläranskalaiseen luostariin tutkimaan pyhimykseksi julistetun naisen tarinaa. Kirjan tunnelma on viehättävä ja raikas, surumielinenkin. Korkealla lumihuippuisten vuorten suojassa on hiljaista ja viileää. Haahtela on lumientusiasti kuten minäkin, ja kirjan aloitus on yksi kauneimpia lukemiani:
"Lumisade alkoi hetki sitten. Olen kuullut sanottavan, että tähdet ovat enkelten sydämiä, jotka palavat heidän läpikuultavissa ruumiissaan. Mutta pimeys on sammuneita sydämiä, joita on monin verroin enemmän, ja siksi yössä on enemmän pimeyttä kuin valoa. Ja lumisade on sammuneiden sydänten tuhkaa."
Kaunis on myös Aki Salmelan runokirja Eläimen varjo, joka on hänen kahdeksas runokokoelmansa. Kirjoitin siitä muistiin yhden aforistisen säkeen: "Runoudessa kirjallisuus uneksii." Onpa hieno ilmaus!
Paljon on vielä kirjastosta varaamiani kirjoja tulematta. Odotan kovasti mm. Ritva Ylösen Saima Harmaja -elämäkertaa, Sally Rooneyn romaania Keskusteluja ystävien kesken, Maggie Nelsonin Sinelmiä, Miki Liukkosen Hiljaisuuden mestaria, Kazuo Ishiguron Surullista pianistia, Rachel Cuskin Siirtymää.
Ja onhan kevään uutuuskirjojen joukossa myös oma dekkarini Runoilija ja vaarallinen muusa, joka on Aava Meri -sarjan kolmas dekkari ja edustaa ns. kodikasta mysteeriä (cozy mystery). Runoilija Sebastian Kauniston ympäriltä tuntuu kaikki särkyvän. Mutta onko hän murhaaja? Balettia, runoja ja muusia. Unissakävelyä, nukkeja ja rakkautta. Kiviä, teeseremonioita ja kuolemaa. Rivitalo, jonka asukkailla on synkkiä salaisuuksia. Tapahtuu murha, ja yksityisetsivä Aava Meri saa taas rikoksen ratkaistavakseen.
