tiistai 5. syyskuuta 2023

Menetetty polku

 Millaista on asua Suomessa muualta tulleena, pakolaisena? Kun oma kieli on vain harvojen ymmärtämä ja kulttuuri vierasta. Kun uutta kotimaata katsoo ulkopuolisen silmin, muukalaisena, juuret jossain kaukana, maassa jonne ei voi enää mennä. Kun epäilykset ja katumuskin valtaavat mielen. Kun tuntee, että on menettänyt jotain arvokasta: polku, jota oli tarkoitus kulkea, on lopullisesti menetetty.  Avuksi saattaa tulla runous, runouden kieli, joka tulkitsee hienovireisesti ja voimakkaasti kaikkia niitä tunteita, jotka on kenties täytynyt piilottaa. Tästä on kyse runokokoelmassa, jonka on kustantanut keravalainen Rosetta Versos.

  Ye Yint Thet Zwen  Menetetty polku (Rosetta Versos 2023, englannista suomentanut Lauri Vanhala, englanninnokset Ye Yint Tin Aung Moe, Zwe Hay Hman ja Mya Than Nyunt) on tekijänsä toinen Suomessa julkaistu runokirja. Tulkkaus on ollut kulmakivenä teoksen kääntämisessä, kertoo takakansi. Sen mukaan kolmekielinen teos ( suomi, burma, englanti) vastaa Ye Yint Thet Zwen, Helsingissä asuvan ei-suomenkielisen runoilijan tarpeeseen kohdata yhteisönsä lukijat.

  Ye Yint Thet Zwe osallistui nuorena kotimaansa 8888-opiskelijoiden vallankumoukseen ja joutui lähtemään Burmasta vuonna 1990. Hän asui Thaimaassa, Malesiassa, Singaporessa ja Japanissa, kunnes asettui lopulta asumaan Suomeen. Menetetty polku -kokoelmaa hallitsee kaipuu ja suru. Kauneuden kauppiaaksi itseään kutsuva runon minä kaipaa kotimaataan ja sinne jäänyttä äitiään. Hän ryypiskelee surussaan kuunvaloa, taistelee kielteisiä tunteita ja sotaa vastaan, huutaa rauhan ja demokratian puolesta. Pienet ja suuret asiat sekoittuvat.  Puut itkevät, auringonlasku luo maalin roiskeita taivaalle, runon minä istuttaa jasmiinipuita, ehkä muistoissaan. Korvissa soivat kyyhkyn siipien läiske ja riikinkukon siipien räpsähdyksen kaiku. Runon puhuja tuntee olevansa haavoittunut lintu, vailla oman parven turvaa.


" Tiellä


  Tiellä Yötön taivas kuuton yö;

  onko ikinä moista nähty?


  Päivinä jolloin ei ole valoa

  käytän itseäni polttoaineena

  ja toivon kaiken vuoksi,

  että liekki pysyy päivisin kirkkaana;

  ennen kuin oikaisen taivutetut

  tai taivutan oikaistut käsivarteni.


  Elämäni liihottaa ajoittain

  kuin lintu korkealla mutta aika ajoin alamaissa.

  Elän kuten mieleni toivoo

  ja kuten äitini, joka laittaa

  kaiken toivonsa paluuseeni

  siltä ilmavalta tieltä.


  Elän sillä tiellä, valon tuolla puolen

  ja päivän päättyessä itken

  alttarin edessä vaimeasti.

  Kuin kyyhkyn siipien läpse

  tai riikinkukon siipien räpsähdyksen kaiku

  se toistuva kaiku kuuluu

  poikansa menettäneen äidin sydämestä;

  se toistuu           toistuu ja toistuu"


                               Ye Yint Thet Zwe  Menetetty polku, Rosetta Versos 2023

Itkevä sade

 Millaista on asua Suomessa muualta tulleena, pakolaisena?  Kun oma kieli on vain harvojen ymmärtämä ja kulttuuri vierasta. Kun uutta kotimaata katsoo ulkopuolisen silmin, muukalaisena, juuret jossain kaukana, maassa jonne ei voi enää mennä. Avuksi saattaa tulla runous, runouden kieli, joka tulkitsee hienovireisesti ja voimakkaasti kaikkia niitä tunteita, jotka on kenties täytynyt piilottaa. Tästä on kyse  runokokoelmassa, jonka on kustantanut keravalainen Rosetta Versos.

  Farzaneh Hatami Landin Itkevä sade (Rosetta Versos 2022, suomentanut Mikko Viitamäki) on tekijänsä toinen runokokoelma. Kirjan esittelyn mukaan Hatami Land on suomalaisiranilainen runoilija, joka työskentelee maahanmuuttajien parissa. Hän saapui Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1990. Itkevä sade on kaksikielinen: runot ovat sekä suomen että farsin kielellä. 

  Vaikka runokokoelman runot kuvaavat ikävää, kaihoa ja surua, ne virtaavat raikkaina kuin kesäsade. Ne ovat tiiviitä, eleettömän yksinkertaisia. Pakahduttava tunne jää piiloon rivien väliin, kuin hiljaisuuteen. Vaikka runojen miljöönä on kaupunki, niissä on paljon luontokuvia: lumisade, meri, jäätävä tuuli, syksyn lehdet, varis, sade, pääskyset, puun runko. Ne toimivat vertauskuvina alakulon ja vieraantuneisuuden tunteille. Lohtua tuovat lapsi, usko, luonnon kauneus, kevään saapuminen. Runokokoelman viimeinen runo on toiveikas. Runoilija tuntee olevansa kuin viestintuoja,  kahden maan välissä, antaessaan äänen olemattomille.

"Tänä yönä laulan laulun

  olemattomiksi muuttuneille.

  Niin surullisena puhuu

  lauluni.


Tänä yönä laulan laulun

 niille, joita ei ole olemassa.

 Niin monta kysymystä kysyy

 lauluni.


 Tänä yönä laulan laulun

 olemassa oleville.

 Millaisen viestin

 antaakaan

 lauluni

 olemassa oleville.


 Ja minä olen

 olemattomiksi muuttuneiden

 ei-olevien

 ja olevien

 välissä."

                 Farzaneh Hatami Landi  Itkevä sade, Rosetta Versos 2022





sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Idylliä, raadollista ja salaisuuksia

 Liina Putkosen Unohdettujen unelmien kirjasto (Tammi 2023) sopii hyvin lomalukemiseksi, sillä se on ihana hyvän mielen romaani.  Siinä on kaikkea kirjojen rakastajalle: miljöönä on kirjasto, kirjoja siteerataan ahkerasti, ne tuovat lohtua ja yhdistävät ihmisiä. Lisäksi siinä on romansseja, perhesalaisuuksia, salaperäisiä patsaita, kirjoihin piilotettuja viestejä ja kirjeitä, metsälampia, puutarhoja ... Päähenkilö on kolmekymppinen Aina Varjoranta, joka suree äitinsä kuolemaa ja ottaa kesäksi Kielokoskelta kirjastonhoitajan työn. Yllätyksekseen hän joutuukin puolustamaan uhanalaista kirjastoa ja saa tuekseen monenlaisia henkilöitä. Kielokoski on idyllinen paikka, mutta sen rauhaa häiritsevät kummalliset ja onnettomat ihmiset, joiden tielle Aina tahtomattaan joutuu. Samalla hän selvittelee salaperäistä menneisyyttään.

näyte romaanista:

"Ulkona kevätilta tuuditti kukat uneen ja nosti usvan peitoksi tuoreelle ruoholle. Kirjaston ikkunoihin heijastui yhä tummempi, levollisempi taivas. Ovelle johtavat kiviportaat kaartuivat vielä vähän leveämpään hymyyn. Vanhat nurkkahirret narahtelivat tyytyväisinä: tervetuloa kirjastoon, Aina. Tervetuloa takaisin elämään."


Aivan toisentyyppinen romaani on Lina Wolffin Riivaus (Otava 2023, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom), jota voi kutsua kauhukirjaksi ja psykologiseksi trilleriksi. Päähenkilö on taustaltaan pohjoismainen ja koulutettu  nainen, joka muuttaa italialaisen miehen perässä Firenzeen. Heidän suhteessaan keskeisintä on seksi, johon väkivalta alkaa sekoittua. Nainen muuttuu vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi, ja mies alkaa pahoinpidellä häntä. Hän vaatii naiselta täydellistä antautumista ja haluaa rikkoa tämän. Nainen pakenee New Orleansiin uuden tuttavansa Benin luo, mutta joutuu siellä todelliseen hengenhätään.

näyte romaanista:

"Mies puhuu suoraan hänen ruumiilleen, hänen lihalleen. Hänen henkensä voi huutaa täyttä kurkkua, että juokse karkuun, ota jalat alle ja pakene, mutta liha ei tottele henkeä. Liha valitsee oman tiensä, ja koska aine on nimenomaan lihaa, hengen ei auta muu kuin seurata. - - Jälkeenpäin hän tiesi aina menettäneensä jotakin. Kuin olisi kierrellyt likaiset kengät jalassa omissa sisäisissä huoneissaan. Vasenta rintalihasta repii. Joka kerta antaessaan lihan päättää hän menettää osan sielustaan. Se on intohimon hinta. Sielu nuutuu. Arvokkuus nuutuu, kunniallisuus, oma minä, sisin kuihtuu. Vain liha kukoistaa. "


  Kai Aareleidin Tyyni valtameri (S & S 2023, suomentanut Outi Hytönen) kertoo useamman sukupolven ihmissuhteisiin liittyvistä salaisuuksista. Ajassa liikutaan edestakaisin, 1960-luvulta 2010-luvulle. Tapahtumapaikkoina ovat Tallinna, Tartto, Helsinki, Riika ja Leningrad/Pietari. Päähenkilö on Stella, joka on naimisissa Andersin kanssa. Lisäksi seurataan Stellan vanhempien  elämää. Isoäidinkin tarina kerrotaan. Tyyni valtameri merkitsee vertauskuvallisesti unelmien pakopaikkaa. Aareleidin tyyli on rauhallista, aisteihin vetoavaa. Dialogeja on paljon, ajankuvaus on täsmällistä, havainnollista.

näyte romaanista:

"Niinä aikoina äiti kävi Leningradissa niin paljon, puhui Nevan kaupungin kaduista ja kaupunginosista niin tuttuina, että tuntui kuin hänen oikea kotinsa olisi ollut siellä ja se koti, jonka hän jakoi Stellan ja pikkusisko Lauran ja isän kanssa, olisi ollut vain välipysäkki. Stellasta tuntui usein, että jos hän ojentaisi kätensä, yrittäisi ottaa äidistä kiinni, vetää häntä lähemmäs, jäisi aina pieni väli, sormet eivät aivan yltäisi."