lauantai 4. maaliskuuta 2023

Mykkäkoulu

 Rachel Cuskin Mykkäkoulu (S&S 2023, suomentanut Kaisa Kattelus) sisältää eri yhteyksissä julkaistuja esseitä, jotka yhdistyvät toisiinsa kokoelmaksi tyylinsä ja yhteisten aiheidensa vuoksi. Kannessa lainataan The New York Timesia, joka kuvailee Cuskin esseitä yhtä viiltäviksi ja häikäiseviksi kuin hänen fiktionsa. Minäkin olen ihastunut Cuskin tyyliin, joka on loppuun asti hiottua, täsmällistä ja kaunokirjallista. Kokoelman esseitä yhdistävät sisällöllisesti pohdinnat naiskirjoituksesta ja feminismistä, vaikeista ihmissuhteista, tarinoista, joita me luomme elämästämme. Osa esseistä on kirjallisuusesseitä, ihania!

  Kokoelman ensimmäinen essee, Ajaminen metaforana, on tyypillistä Cuskia tai ehkä tyypillistä esseen kirjoittajalle: yksittäinen havainto laajenee syvälliseksi oman ajamishistorian ja ylipäätään autolla ajamisen tarkasteluksi. Nimiessee Mykkäkoulu kirjoittaa kipeästä aiheesta: Cuskin vaikeasta suhteesta vanhempiinsa, jotka käyttivät mykkäkoulua lapsensa (ja aikuisen Cuskin) rankaisemiseen. Englannin kielessä sille on oma termi eli passittaminen Coventryyn. Cusk pitää tapaa henkisenä väkivaltana: "Toisen ihmisen passittaminen Coventryyn on sama kuin esittelisi ajatuksen hänen hävittämisestään, kysyisi millainen maailma olisi ilman häntä."

  Perheet kertovat kukin omanlaistaan tarinaa. Tarinoiden kertomisen ehto on Cuskin mukaan epäuskosta pidättäytyminen, mikä voi joskus estää huomaamasta tärkeitä asioita. Narratiivinen ajattelutapa, tarinan paljas energia, sen päättäväinen, itseään rakentava logiikka piilottaa vaikeasti hahmotettavan, kaoottisen todellisuuden. Perhedraamojen esitykset noudattavat vanhemmuuden ja lapsuuden käsikirjoituksia, mutta roolisuoritukset vaihtelevat Cuskin mukaan. Ulkopuolelta katsottuna perhedraamaa uhkaavat sen kaikkien osatekijöiden ylenpalttisuus, liiallinen rakkaus tai liiallinen viha, liiallinen sallivuus tai kuri, liiallinen tai liian vähäinen rehellisyys.

  Cusk pohtii avioeroaan ja tyttäriensä murrosikää, jotka hänestä muistuttavat toisiaan. Avioerossa yhdessä sovittu versio elämästä jakautuu kahdeksi, jolloin kaksi vihamielistä tarinaa pyrkii kumoamaan toisensa. Murrosikään asti  vanhemmat taas hallitsevat perheen tarinaa, mutta jossain vaiheessa kasvava lapsi ottaa sen käsiinsä ja kääntelee sitä viileän kriittisesti. Cusk pitää onnekkaana, ettei ole pyrkinyt perhe-elämässään täydellisyyteen, joten avioerossakaan mitään kuvia ei tahrata ja menetettävää on vähemmän.

  Avioerossa vanha todellisuus menee kuitenkin sirpaleiksi ja aviomies syyttää Cuskia hirviömäisestä kohtelusta. Tässä tarinassa hänen koko maailmansa lepää, ja Cusk alkaa inhota tarinoita, jotka hän näkee totuuden vastakohtana. Cuskin mies jätti juristin työnsä ottaakseen vastuun kodista ja lapsista, jotta Cusk saattoi keskittyä kirjoittamiseen.  Äidin sukupolvi oli tavoitellut avioliittoa ja äitiyttä mutta  hänen sukupolvensa olemassaolon oikeutuksen hankkiminen oli siirtynyt sen omaksi tehtäväksi. Cusk koki, että hänen vanhempansa siirsivät miehiset arvot lapsilleen ja "naisellisuuden maailmassa, jonka kansalaisuuteen minulla oli oikeus, olin muukalainen."

  Esseekokoelman toisen osan taide-esseissä Cusk käsittelee mm. Louise Bourgeois'ta, Pyhän Franciscuksen basilikaa, naiskirjailijoita, luovan kirjoittamisen  opettamista. Kolmas osa sisältää kirjallisuusesseitä, joiden aiheita ovat Edith Whartonin Viattomuuden aika, D.H.Lawrencen The Rainbow, Francoise Saganin Tervetuloa ikävä, Olivia Manningin Leimuava taivas, kumiseva maa, Elizabeth Gilbertin Eat, pray, love, Kazuo Ishiguron Ole luonani aina sekä Natalia Ginzburgin Kieli jota puhumme. Esseitä oli kerta kaikkiaan riemastuttavaa lukea: herkullisia havaintoja, syvällisiä tulkintoja ja piikikkyyttäkin, sopivissa kohdin.

  Natalia Ginzburgin Cusk nostaa korkealle. Hänen mukaansa Ginzburg kehitti aikanaan tekniikoita, joita nykykirjallisuus vasta nyt opettelee hallitsemaan. Hänen vapautumisessaan sovinnaisesta kirjallisesta muodosta ja ajatuksen ja ilmaisun rakenteista Cusk näkee aidon naiskirjoituksen parhaimmillaan: "Hänen äänensä kumpuaa kiinnostuksenkohteista ja teemoista, joiden erityisyyttä ja yleisyyttä hän käsittelee yhtä aikaa tutun ja täysin omaperäisen painokkaasti ja asiantuntevasti. Tämä asiantuntemus pohjaa pikemminkin elämiseen ja olemiseen kuin ajattelemiseen tai edes kieleen ..."