Liina Putkosen Unohdettujen unelmien kirjasto (Tammi 2023) sopii hyvin lomalukemiseksi, sillä se on ihana hyvän mielen romaani. Siinä on kaikkea kirjojen rakastajalle: miljöönä on kirjasto, kirjoja siteerataan ahkerasti, ne tuovat lohtua ja yhdistävät ihmisiä. Lisäksi siinä on romansseja, perhesalaisuuksia, salaperäisiä patsaita, kirjoihin piilotettuja viestejä ja kirjeitä, metsälampia, puutarhoja ... Päähenkilö on kolmekymppinen Aina Varjoranta, joka suree äitinsä kuolemaa ja ottaa kesäksi Kielokoskelta kirjastonhoitajan työn. Yllätyksekseen hän joutuukin puolustamaan uhanalaista kirjastoa ja saa tuekseen monenlaisia henkilöitä. Kielokoski on idyllinen paikka, mutta sen rauhaa häiritsevät kummalliset ja onnettomat ihmiset, joiden tielle Aina tahtomattaan joutuu. Samalla hän selvittelee salaperäistä menneisyyttään.
näyte romaanista:
"Ulkona kevätilta tuuditti kukat uneen ja nosti usvan peitoksi tuoreelle ruoholle. Kirjaston ikkunoihin heijastui yhä tummempi, levollisempi taivas. Ovelle johtavat kiviportaat kaartuivat vielä vähän leveämpään hymyyn. Vanhat nurkkahirret narahtelivat tyytyväisinä: tervetuloa kirjastoon, Aina. Tervetuloa takaisin elämään."
Aivan toisentyyppinen romaani on Lina Wolffin Riivaus (Otava 2023, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom), jota voi kutsua kauhukirjaksi ja psykologiseksi trilleriksi. Päähenkilö on taustaltaan pohjoismainen ja koulutettu nainen, joka muuttaa italialaisen miehen perässä Firenzeen. Heidän suhteessaan keskeisintä on seksi, johon väkivalta alkaa sekoittua. Nainen muuttuu vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi, ja mies alkaa pahoinpidellä häntä. Hän vaatii naiselta täydellistä antautumista ja haluaa rikkoa tämän. Nainen pakenee New Orleansiin uuden tuttavansa Benin luo, mutta joutuu siellä todelliseen hengenhätään.
näyte romaanista:
"Mies puhuu suoraan hänen ruumiilleen, hänen lihalleen. Hänen henkensä voi huutaa täyttä kurkkua, että juokse karkuun, ota jalat alle ja pakene, mutta liha ei tottele henkeä. Liha valitsee oman tiensä, ja koska aine on nimenomaan lihaa, hengen ei auta muu kuin seurata. - - Jälkeenpäin hän tiesi aina menettäneensä jotakin. Kuin olisi kierrellyt likaiset kengät jalassa omissa sisäisissä huoneissaan. Vasenta rintalihasta repii. Joka kerta antaessaan lihan päättää hän menettää osan sielustaan. Se on intohimon hinta. Sielu nuutuu. Arvokkuus nuutuu, kunniallisuus, oma minä, sisin kuihtuu. Vain liha kukoistaa. "
Kai Aareleidin Tyyni valtameri (S & S 2023, suomentanut Outi Hytönen) kertoo useamman sukupolven ihmissuhteisiin liittyvistä salaisuuksista. Ajassa liikutaan edestakaisin, 1960-luvulta 2010-luvulle. Tapahtumapaikkoina ovat Tallinna, Tartto, Helsinki, Riika ja Leningrad/Pietari. Päähenkilö on Stella, joka on naimisissa Andersin kanssa. Lisäksi seurataan Stellan vanhempien elämää. Isoäidinkin tarina kerrotaan. Tyyni valtameri merkitsee vertauskuvallisesti unelmien pakopaikkaa. Aareleidin tyyli on rauhallista, aisteihin vetoavaa. Dialogeja on paljon, ajankuvaus on täsmällistä, havainnollista.
näyte romaanista:
"Niinä aikoina äiti kävi Leningradissa niin paljon, puhui Nevan kaupungin kaduista ja kaupunginosista niin tuttuina, että tuntui kuin hänen oikea kotinsa olisi ollut siellä ja se koti, jonka hän jakoi Stellan ja pikkusisko Lauran ja isän kanssa, olisi ollut vain välipysäkki. Stellasta tuntui usein, että jos hän ojentaisi kätensä, yrittäisi ottaa äidistä kiinni, vetää häntä lähemmäs, jäisi aina pieni väli, sormet eivät aivan yltäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti