Pirjo Kotamäen teos Petäjäistä leipää, taivaallista hunajaa - Paavo Ruotsalaisen matkassa (Herättäjä-Yhdistys 2024) on hänen kymmenes runokokoelmansa. Sen alkusanoissa Kotamäki kertoo kirjoittavansa sekä "maallista" että uskonnollista runoutta. Hän toteaa, että pyhimyksen kaltaiset (Franciscus Assisilainen, Pyhä Birgitta, horrossaarnaaja Helena Konttinen ja Paavo Ruotsalainen, joista kaikista Kotamäki on kirjoittanut) ovat kuitenkin ihmisluonnoltaan monin tavoin niin maallisia kuin pyhiäkin.
Teoksen takakannessa uusimmasta teoksesta käytetään nimitystä säeromaani. Yhtä hyvin sitä voi kutsua runokokoelmaksi, proosarunoudeksi, roolirunoudeksi. Pääasia on, että Kotamäen väkevät säkeet herättävät 1700- ja 1800-luvun Suomen eloon; sen savuiset pirtit, sisuksia kalvavan nälän, tietämättömyyden ja kateuden sekä yhteiskunnalliset erot. Ruotsalaisen äänen lisäksi teoksessa kuuluu myös hänen vastustajiensa (kirkkoherrojen, kenraalikuvernöörin, pappien, nimismiehen, maaviskaalin), Elias Lönnrotin, Lars Stenbäckin, J.V. Snellmanin ja perheenjäsenten ääni.
Uskonnollinen kilvoittelija, maallikkosaarnaaja, sielunhoitaja, herättäjä. Näitä kaikkia Paavo Ruotsalainen oli. Hän kulki ympäri Suomea julistamassa salattua Jumalan viisautta, joka oli ilmoitettu vain yksinkertaisille, ei viisaille eikä filosofeille. On arvioitu, että hän kulki matkoillaan kaikkiaan 40 000 kilometriä, suuren osan jalkapatikassa. Ruotsalaisen johtamasta herätyksestä sai alkunsa herännäisyydeksi tai körttiläisyydeksi kutsuttu evankelisluterilaisen kirkon herätysliike.
Kotamäen teoksessa tärkeänä osana on tietysti myös kieli, runokieli. Se on paikoin lyyrisen kaunista:
"Päreen valossa luin sanat
kuultavat
ne kuulsivat läpi kirjan lehtien,
valon sykkeessä,
sen räpsähdellessä täyteen liekkiin,
valon kulkeutuessa silmieni teriin, kuin terälehtiin
minä avauduin,
nämä kalliit hunajan pisarat,
ne kalliosta kumpuavat,
suosta ja aavasta ne tulevat,
tulevat kaiken vettisen läpi,
kovan kivisen särmän läpi joka hapertui siinä hetkessä
sykkien sydämeni lihasta pitkin täyteen liekkiin,
vain yksi pisara:
Ei ollut muuta kuin tämä tupa,
puu naksahteli nurkassa, kylmän hiilloksen pyrkiessä tupaan
minä suljin silmäni ja muistan - -
Lyyrisyyden ja ylätyylisen hengellisen kielen lisäksi teoksen runokieli on vanhahtavaa, tyyliteltyä suomea ja savon murretta ja vahvasti vertauskuvallista. Se kuvastaa sitä talonpoikaiskieltä, jota Ruotsalainen käytti halutessaan vaikuttaa ja tulla ymmärretyksi tavallisen kansan keskuudessa:
"Älä lymyä!
Tule ulos piilopaikastasi!
Se piilo on näkyvillä Jumalan avaran katseen alla,
tule ulos uunistasi jossa olet kärventynyt,
ihokarvasi kärventynyt matalan majan mutaan.
Nosta kätesi, nosta jalkasi vakavalle kynnykselle (se pitää!),
huomaat kuinka kamanat kohottuvat, näet pitemmälle,
kaulasi nousee valon tullessa tupaan, vartesi kasvaa kuin pavunvarsi,
siinä tähtein valossa kaikki uudet perunanmukulat nousevat ja
sinut ravitaan, siinä hetkessä, ravitussa maassa,
pysythän jo pystyssä, pysyt vartesi varassa:
sielusi sinua kannattelee kun
ymmärryksen silmät sinua katselevat - "
Pirjo Kotamäki on jälleen osoittanut taitavuutensa tulkitessaan runoissaan sitä vaikeasti sanallistettavaa mysteeriä, jota pyhimyksen kaltaiset kokevat, haluten jakaa kokemaansa pyhyyden ihmettä muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti