Jälleen uusi kiinnostava kirjallisuudentutkimus! Metamodernismi (toimittaneet Salli Anttonen, Mika Hallila, Anna Helle, Heta Marttinen ja Kasimir Sandbacka, SKS 2024) on takakansitekstin mukaan ensimmäinen metamodernismin käsitettä laajasti tarkasteleva suomenkielinen tutkimusantologia ja kansainvälisestikin poikkeuksellisen kattava katsaus nykykirjallisuuden ja -kulttuurin metamodernistisuuteen.
Esipuheessa tekijät kertovat, että teos on syntynyt avoimen kirjoittajakutsun kautta. Metamodernismilla viitataan heidän mukaansa muutokseen, joka länsimaisessa kulttuuripiirissä ja globaalissa markkinataloudessa on tapahtunut postmodernin aikakauden jälkeen. Selkeä painottuminen kirjallisuuden tutkimiseen on suomalainen erityispiirre. Kansainvälisesti metamodernismi on kirjallisuuden ohella muun muassa uskontotieteen, mediatutkimuksen, pelitutkimuksen, filosofian ja arkkitehtuurin tutkimusalaa.
Johdannossa tekijät ilmoittavat, että Metamodernismi-teoksessa tuodaan eri näkökulmista esille, millä tavoin uusi vaihe ilmenee suomalaisessa kirjallisuudessa ja kulttuurissa. Läpi teoksen näkyy erityisesti kahden yhteistyötä tekevän tutkijan, Timotheus Vermeulenin ja Robin van den Akkerin, vaikutus. Näiden mukaan keskeistä metamodernismille on huojunta, oskillaatio, modernismin ja postmodernismin välillä. Se heilahtelee sitoutuneisuuden ja irrallisuuden, totaliteetin ja fragmentin, innostuneisuuden ja ironian välillä.
Suomalaisen kirjallisuuden lähtökohdat ovat romantiikan innoittamassa kansallisuusaatteessa ja idealismissa, realistis-naturalistisessa yhteiskunnallisuudessa ja kansankuvauksessa sekä sitoutumisessa Suomen kansakunnan ja suomalaisen yhteiskunnan ideologiseen rakentamiseen. Siksi Suomessa ei tekijöiden mukaan ole paljon kielitietoista, runsasta, leikkisää ja representaatiota ongelmallistavaa modernismia. Siitä huolimatta nykykirjallisuus on omaksunut monia kansainvälisiä vaikutteita. Myös aihepiirit ja teemat ovat globalisoituneet.
Metamodernismi-teos jakautuu neljään teemaan: Tausta ja teoria, Utopia, totaliteetti ja tarinatalous, Tunteet, aika ja muisti sekä Kertojat ja ilmaisun keinot. Kasimir Sandbacka pohtii artikkelissan Modernismista postmoderniin - ja takaisin? metamodernismin teoreettista kontekstia. Hän kuvaa, miten metamodernismi huojuu toivon ja melankolian, empatian ja apatian, naiiviuden ja tietoisuuden, puhtauden ja monimerkityksisyyden välillä. Subjektin kokemus ei kiteydy vakiintuneeseen joukkoon tuntemuksia vaan heilahtelee lukemattomien eri ääripäiden tai napojen välillä. Metamodernismin kirjalliset maailmat eivät yritä olla tosia esityksiä reaalimaailmasta vaan vaihtoehtoisia maailmoja, joihin teos sitoutuu eettisesti pyrkien vilpittömään kommunikaatioon lukijan kanssa.
Keijo Lakkala, Teppo Eskelinen ja Miikka Pyykkönen tarkastelevat artikkelissaan Utopia ja metamodernismi Yksilöllisen toiveikkuuden ja yhteiskunnallisen muutoksen välissä metamodernismin suhdetta yhteiskunnallisiin muutosliikkeisiin. Se liikkuu toivon ja nihilismin välissä. Toivoa voidaan ajatella sosiaalisesti välittyneenä inhimillisenä kykynä, joka voidaan kokea eri muodoissa. Se voi olla arvioivaa, päättäväistä, kärsivällistä, kriittistä ja transformatiivista. Tekijät esittelevät erilaisia kevytutopioita, joita ovat esimerkiksi aurinkorantautopia ja yrittäjyyden utopia. Utooppiset toiveet liittyvät yhä enemmän yksilöllisiin motiiveihin, ja toiveille haetaan täyttymystä omaa elämää muuttamalla.
Elise Kraatila tarkastelee metamodernistista todellisuussuhdetta ja utooppista eetosta Emmi Itärannan spekulatiivisessa fiktiossa artikkelissaan Mahdottomien mahdollisuuksien maailmat. Hän toteaa, että mielekkään suhteen luominen kuvitteellisen maailman ja nykytodellisuuden päivänpolttavien haasteiden välille on tieteisfiktion ja fantasian poetiikan ydinkysymyksiä. Kraatilan mukaan Itärannan teoksista on löydettävissä metamodernistiseen eetokseen kiteytyvää uhmakkaan utooppista uskoa siihen, että syvempi ymmärrys ihmisen roolista osana maailmaa toteutuu "eteenpäin kannettavan" tarinan kautta, mikä johdattaa kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Mika Hallila käsittelee metamodernismia, totaliteettia ja Jukka Viikilän teosta Taivaallinen vastaanotto artikkelissaan Kohti merkitystä. Totaliteetilla hän tarkoittaa ajatusta (esimerkiksi) olemassaolon, sosiaalisen todellisuuden tai yhteiskunnan muodostamasta merkityksellisestä kokonaisuudesta. Filosofisilta lähtökohdiltaan se on läheisessä suhteessa yhden ja yhteisen totuuden ideaan. Hallilan mukaan Viikilän fragmentaarinen ja moninäkökulmainen teos toimii käytännön esimerkkinä metamodernin totaliteettisuhteen toteutumisesta ja kurkottaa kohti merkitystä sekä rakenteen että sisällön tasoilla.
Jakamaton ja jaettava Tekijän transmediaalinen eetos tarinataloudessa, esimerkkinä Meri Valkama ja Sinun, Margot on artikkeli, jossa Maria Mäkelä tutkii yhden kritiikin vaikutusta kirjailijaan. Mäkelän mukaan nykyinen aika on tehnyt kirjailijasta influensserin alakategorian. Toisiinsa kytkeytyneitä megatrendejä ovat poliittinen polarisaatio, julkinen identiteettityö sosiaalisen median alustoilla ja ilmiö, jota Mäkelä kutsuu tarinataloudeksi. Kun tarinankerronnasta on tehty ansaintalogiikka ja konsulttien kauppaama ihmelääke mihin tahansa viestinnälliseen, yhteiskunnalliseen tai psykologiseen ongelmaan, kirjailija joutuu tarinankerronnan taiteen ammattilaisena määrittelemään paikkansa uudestaan.
"Mieli sortuu ellei näe toivoa" -artikkelissa Anna Helle tarkastelee ympäristötunteita ja metamodernismia suomalaisessa nykyrunoudessa. Tutkijoiden mukaan ympäristössä tapahtuvat muutokset ja tulevaisuuteen liittyvät uhkakuvat voivat synnyttää ihmisissä tunteita, joita kutsutaan ympäristötunteiksi. Helle keskittyy tutkimuksessaan Vesa Haapalan ja Miia Toivion runoihin, joissa inhimillinen kokemus aikamme ympäristöuhkista ja -kriiseistä on etualalla. Hän huomauttaa, että lukuisat muutkin runoilijat ovat käsitelleet ympäristöuhkien ja ilmastokriisin aikaansaamaa muuttunutta kokemusta maailmassa olemisesta.
Miika Laihinen on tutkinut fragmentin affektiivista aikakäsitystä Olli-Pekka Tennilän ololossa ja Erkka Frilanderin Torsossa artikkelissaan Kaikki se aika hartioissamme. Hän kuvaa metamodernismin historiankäsitystä vaikutelmana historian taipumisesta tai kaareutumisesta. Lineaarisen kehitysnarratiivin tilalle on tullut vaikutelma kulman tai kaarteen takana alati odottavasta ennakoimattomasta riskistä tai uhasta. Tutkittavat runot horjuttavat käsitystä eheän ja loogisen kokonaisuuden muodostavasta ilmaisusta. Ajatus ajasta toteutuu epälineaarisena ja elettynä, tuntemisen tasolla vaikuttavana ilmiönä. Tätä metamodernismin piirrettä tutkijat kutsuvat tuntemusrakenteeksi, jossa on kyse kaikkea määrittämistä, luokittelua ja järkeistämistä edeltävistä muutoksista läsnäolossa.
Kohti muutosta Ajan kerrokset ja metamodernismi Puhdistuksessa ja Teemestarin kirjassa -nimisessä artikkelissa Riitta Jytilä tutkii näiden romaanien temporaalista logiikkaa, joka ei toimi vain nykyisyydestä kohti menneisyyttä, vaan luo vaihtuvia perspektiivejä menneen, nykyisen ja tulevan välille. Kysymys ajasta on keskeinen sekä metamodernismille että nykykirjallisuudelle. Hänen mukaansa molemmissa romaaneissa suuret historialliset tapahtumasarjat rakentavat tarpeen maailman hahmottamiselle yhteisesti jaettuna tuntemusrakenteena. Romaaneissa tuodaan esiin subjektin paikka ja kokemus tietyssä ajassa ja paikassa elämisestä ja halu muutokseen. Jytilän mukaan Suomen nykykirjallisuus on ylirajaista osallistuessaan rajoja ylittäviin keskusteluihin ilmastonmuutoksesta tai traumaattisista historioista osana nykyisyyttä.
Salli Anttonen tutkii Maustetyttöjen metamodernistista autenttisuutta artikkelissaan "Ehkä se helpottaa, mut en menis vannomaan". Maustetytöt yhdistetään hänen mukaansa metamodernistisena pidettyyn normcore-ilmiöön, jossa keskeistä on tavallisuus ja sen kautta autenttisuus ja epäkaupallisuus. Viidestoista päivä -videon tulkintaan voi liittää myös metamodernistiseksi esitetyn meta-cute-tyylin, jossa suositaan puhdasta ja pelkistettyä designia sekä lapsellisia elementtejä osana aikuisten maailmaa, mikä puolestaan tuo esiin viattomuuden ja yksinkertaisuuden teemoja. Maustetyttöjen musiikin nostalgisuus ja runsaat viittaukset menneisyyteen voidaan nähdä metamodernistisena pyrkimyksenä kaivata eheämpää maailmaa samalla tiedostaen yrityksen mahdottomuus.
Reaalifantasian unet ja paikat -artikkelissa Minttu Ollikainen tutkii metamodernistista huojuntaa Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävissä ja Anne Leinosen Metsän äidissä. Romaanit ovat spekulatiivisia aineksia sisältäviä nykyromaaneja. Päähenkilöt ovat eksyksissä elämässään ja etsivät lapsuutensa maisemista omaa paikkaansa ja merkitystään. Ajan ja tilan rajat alkavat huojua ja sekoittua toisiinsa. Tämä saa henkilöt pohtimaan, millaiseksi heitä ympäröivä todellisuus on muuttumassa. Rakenteiden horjuttaminen muistuttaa metamodernismin ristiriitaista välitilaa, jossa ajan ja tilan rajoja ja koordinaatteja on vaikea piirtää.
Sari Salin tutkii metalepsista ja metateoreettisuutta Mikko Rimmisen romaanissa Pölkky artikkelissa Tarinankipeä kertoja kohtaa romaanihenkilön. Romaanin kertoja muuttuu kertomuksen aikana millaiseksi tahansa (heterodiegeettiseksi, homodiegeettiseksi, auktoriaaliseksi). Romaanissa on realistinen taso, mutta myös yliluonnollisia asioita tapahtuu. Metamodernistista huojuntaa on vilpittömän innostuksen ja älyllisen, ironisen viileyden välillä. Salinin mukaan Rimmisen kaikkien romaanien ihmiskuvaus on ironista mutta empaattista, karrikoivaa mutta psykologisesti syvällistä; tunteikasta tavalla, jossa ironia ja vilpittömyys viihtyvät rinnakkain.
"Det är svart att kommunicera" -artikkelissa Heta Marttinen tutkii pikaviestikeskustelua metamodernina dialogina Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin nuortenromaanisarjassa Zoo! Hänen mukaansa lasten- ja nuortenkirjallisuus on reaktiivinen kirjallisuuden osa-alue, joka ajankohtaisiin ilmiöihin ja teemoihin tarttumalla luo tunnistettavia kokemusmaailmoja ja samastumispintaa tarkoitetuille lukijoilleen. Nuortenkirjasarjan pikaviestikeskusteluiden ympärille muodostuu jännitteinen, moniaalle haarautuva kokonaisuus, jonka ytimessä voidaan tulkita olevan metamodernistinen, erilaisten ääripäiden välillä heilahteleva teos. Tekstin humoristisen ja (itse)ironisenkin pinnan alla väreilee vakavuus ja vilpittömyys teini-ikäisen kertojan hapuillessa omissa orastavissa ihmissuhteissaan epäluulon, epävarmuuden ja toiveikkuuden välillä.
Anna Pakarinen tutkii artikkelissa "Anna mulle kuuraketti, tää maailma ei riitä" viittausten vakavaa leikkiä Cheekin rap-runoudessa eli rap-sanoitusten intertekstuaalisuutta metamodernismia havainnollistavana runoutena. Cheekin poetiikassa havainnollistuu Pakarisen mukaan metamoderni eetos, jossa taide on tietoinen omasta viihdeluonteestaan mutta samalla vilpittömän vakavissaan. Ilmaisukeinot ja niillä rakentuvat merkitykset liikkuvat usein vastakohtaparien välillä ja sulauttavat yhteen aineksia molemmista.
Kerronnan keinoista metamoderniin tulkintaan -artikkelissa Riikka Pirinen tutkii kirjallista epifaniaa Eeva Turusen novelleissa. Vapaan epäsuoran esityksen analyysi tuo esille, kuinka henkilöhahmon kokemusta ja sisäistä maailmaa kuvaava epifania saa uusia metamoderneiksi tulkittuja merkityksiä uudessa kirjallisessa ympäristössä. Turusen novelleissa epifaniat jäävät kokematta, mutta niiden odotus hallitsee kertomuksen etenemistä ja henkilöhahmojen ajatuksia. Pirisen mukaan sen sijaan, että Turusen novellien epifaniat olisivat dramaattisia tai pateettisia välittömän oivalluksen hetkiä, ne ovat hienovaraisen, pehmeän ironian ja toiveikkaan vilpittömyyden välillä huojuvan huumorin sävyttämiä.
Metamodernismi-teoksen viimeisessä luvussa Jussi Ojajärvi kirjoittaa artikkelissa Metodiset jälkisanat Metamodernismin askartelusta kommentaarin teokseen. Hän toteaa, että monipuolisen ja huolella tehdyn kirjan myötä metamodernismin käsite vahvuuksineen ja heikkouksineen on tullut kotimaiseen kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksenkin kenttään jäädäkseen - ainakin joksikin aikaa. Hän huomauttaa, että kirjallista realismin suuntausta on mietittävä osana metamodernismin "modernismia" etenkin silloin, kun metamodernismia paikannetaan Suomeen. Ojajärvi heittää myös haasteen: metamoderniudesta keskusteltaessa olisi jatkossa syytä pyrkiä analysoimaan rohkeammin linkityksiä sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen, myös kapitalismin kontekstiin.
