Fredrik Hertzbergin elämäkerta Gunnar Björlingistä ("Kieleni ei ole sanoissa" Gunnar Björlingin elämä ja teokset, suomentaneet Hannimari Heino ja Juhani Ihanus, Kustannusliike Parkko 2025) sisältää siis neljä päälukua. Järjestyksessä toinen on Luovuuden vuodet 1922-1945. Lukija saa tietää Björlingin teosten vastaanotosta, runoihin saaduista vaikutteista, taiteilijaystävistä, kapakkaelämästä, rakkauksista (ilmeisesti yksipuolisia, esim. Henry Parland, Arne Runeberg) ja alituisista taloudellisista huolista ja vekselinotosta.
Vuosien 1916-1922 välillä Björling paneutui etsimään uutta ilmaisua elämälleen ja sen perustalle, Hertzberg kertoo. Kirjallisen ilmaisun etsiminen oli hanke, jossa oli monia eri vaiheita. Esikoisteos Vilande dag julkaistiin 1922. Björling oli mieltynyt erityisesti proosarunoon, säejakoa, riimiä ja sidottua mittaa vailla olevaan runoon, joka oli hänellä monesti rytmistä, verrattain lyhyttä ja tiivistä. Vaikutteita hän sai mm. Tagorelta. Björlingin tyylipyrkimykset suuntautuivat aaltoilusta ja virtailusta myös kohti äärimmäistä tihentämistä, tiivistämistä. Esikuvia aforistisessa ilmaisussa olivat esimerkiksi Marcus Aurelius, Epiktetos, La Rochefoucauld mutta ilmeisin innoitus tuli Vilhelm Ekelundilta.
Björlingin suosikkikeino on ellipsi, jonka merkkinä on ajatusviiva tai kaksoispiste. Suosittuja ilmaisukeinoja ovat paradoksi, kysymys, puhuttelu ja huudahdus. Runoteosta pidettiin aavemaisena, ohuena, todellisuudelle vieraana. Esikoisteoksen jälkeen kului kauan, ennen kuin Björlingiin suhtauduttiin vakavasti, Hertzberg kuvailee. Hän oli liian epämääräinen, kaino ja oli jättänyt pois liian paljon.
Toisessa teoksessaan Korset och löftet 1925 Björling käy kaksinkamppailuun uskonnon kanssa. Raivoisana mystikkona hän ottaa etäisyyttä uskonnon kangistuneisiin muotoihin, dogmeihin ja rituaaleihin. "Rajoittamaton" on Björlingin käsitys jumalallisesta, kehotus tarkastella kaikkia annettuja totuuksia ja moraalikäskyjä kriittisesti kunkin oman itsenäisen moraalin nimissä. Toisen runokokoelman sävy on uusi: paatos on Hetrtzbergin mukaan laventunut ja yhdistynyt groteskiin, rumaan, rujoon ja "rienaavaan": "Groteski on pohja, joka aukeaa korkeuksiin ja lunastukseen, ja siihen nivoutuu todellisuuden käsittäminen rajattomaksi sekä kauhistuttavan ja alhaisen käsittäminen osaksi ihmiselämää." Käyttäessään kollaasimaisuutta ja luettelorunoa Björlingin arvioidaan saaneen vaikutteita saksalaisesta ekspressionismista tai sen suomenruotsalaisesta muunnelmasta, mm. Diktoniukselta.
Vuodesta 1927 Björling istui kirjoittamassa kahviloissa ja kapakoissa ja kiinnostui dadasta ja jazzista. Dadaismi oli hänelle "kaiken olevaisen ääntä omalla paikallaan, rajoittamattomassa epäjärjestyksessä. Kaikkeuden ristiä ja kaipuuta, kristillishenkeä. Elämää, todellisuutta - kaikilla kielillä ja kaikkialla." Jazz puolestaan sopi yhteen Björlingin oman mielentilan kanssa: "Löysin sen metelistä ja ajanhengestä, tänne tulleesta sodanjälkihuimauksesta, jonkinlaisen ilmauksen levottomuudelleni, kamppailulleni ja epätoivolleni."
Hertzberg esittelee suomenruotsalaisen modernistisen aikakauslehden Quosegon. Sen johtoon tuli Björlingin oppilas ja ystävä Cid Erik Tallqvist, joka antoi lehdessä paljon tilaa Björlingin runoille, aforismeille ja ohjelmallisille artikkeleille. Artikkeleissaan Björling painotti, että elämme vaistoissamme, spontaanisti, ja hänen modernismiinsa kuului ottaa avosylin vastaan todellisuus sen kaikissa muodoissa. Hertzberg kertoo myös, että suomenruotsalaiset kirjailijat ja runoilijat olivat paljon tekemisissä ruotsalaisten kirjailijoiden kanssa, koska kieli yhdisti. Myös Kuokkalassa asui paljon taiteilijoita, joita Björling kävi tapaamassa.
Björlingin kolmas runokokoelma Kiri-ra! (1930) oli ensimmäinen kirja, jonka hän julkaisi omakustanteena. Hertzbergin mukaan se oli kirjoitettu raikkaalla huumorilla ja sisälsi luontorunoa, dadaistisesti innoittunutta jazz-runoa, sonetteja ja tiiviiksi puristettuja aforismeja. Se aiheutti välirikon Quosegon piirin kanssa mutta myös perinteisemmän konservatiivisen tahon kanssa. Björlingistä tuli persona non grata, mikä vaikutti kielteisesti myös taloudellisesti. Hänestä tuli kokopäiväinen vekselikeinottelija, joka kirjoitti öisin. Vauraan veljensä ansiosta Björling sai asua Kaivopuiston asunnossa ilmaiseksi ja lisäksi periä vuokraa talon kahdelta vuokralaiselta.
Kaikkien vastoinkäymisten keskellä Björling kirjoitti yhden tärkeimmistä ja pidetyimmistä teoksistaan eli runokokoelman Solgrönt (1933). Paitsi ajatusrunoa, keskuslyriikkaa ja luonnonlyriikkaa runokokoelma pitää sisällään myös aforismeja, proosapätkiä ja sonetteja. Björling hyödynsi myös unia luodakseen kuvia ilman konstruoimisen sivumakua.
Talvisodan aikana Björlingiä, joka oli tuolloin 52-vuotias, ei kutsuttu palvelukseen. Hän suoritti jonkinlaista vartiointitehtävää Kaivopuistossa. Neuvostoliiton suurimmassa ilmahyökkäyksessä 1944 Björlingin koti ja lähes koko irtaimisto tuhoutui täysin. Katastrofin jälkeen hän kirjoitti kuitenkin elämänmyönteisimmät runonsa, minkä Björling-tutkijat ovat todenneet. Menetys paradoksaalisesti vapautti hänet ja johti muotokielen muuttumiseen. Björlingin koti siirtyi Kaivopuistosta Hietalahden torille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti