Olen lumoutunut

Luin kirjan Jos ei tiedä, jonka on kirjoittanut tanskalainen Anne Lise Marstrand-Jörgensen. Pitkästä aikaa voi sanoa, että lumouduin täysin. Ja sain vahvistusta ajatukselle, että se on se kirjailijan tyyli, joka aiheuttaa lumouksen. Toki myös kirjan sisältö, henkilöt ja tapahtumat.

Kirjan tapahtumapaikkana on jokin fiktiivinen eurooppalainen pikkukaupunki vuosina 1969-1974. Olin itse nuori noina aikoina, ja löysin kirjasta paljon tuttua. Oli kuin olisi elänyt omaa nuoruuttaan uudelleen. Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta lukija pääsee varsinkin kolmen henkilön pään sisälle: Alicen, hänen miehensä Ericin ja heidän tyttärensä Floran.

Alice ja Eric ovat aviopari, joilla on kolme lasta. Alice jää kotiin hoitamaan kolmea lasta, ja häntä ja muita naapurustossa asuvia naisia voi luonnehtia Täydellisten naisten tapaan epätoivoisiksi kotirouviksi. Suomalainen vertauskohta löytyy Ihanat naiset rannalla -romaanista.  Eric on business-mies, mutta pohjimmiltaan boheemi ja haluaa kokeilla avointa liittoa. Kirjan yksi teema onkin seksuaalisuus (miehen, naisen ja nuoren näkökulmasta): miten monimutkaista se loppujen lopuksi on.

Aikamatkan tuntuun vaikuttaa sekin, että kirjassa käsitellään tuon ajan maailman tapahtumia Vietnamin sotineen, hippiliikkeineen, naisten vapautusliikkeineen yms. Näkökulma laajenee ja sitten taas keskitytään esim. yksittäisiin aistihavaintoihin. Tämä on erittäin kiehtovaa ja nautinnollista. Olin suorastaan hurmioitunut lukiessani. Pitkästä aikaa kirja, jonka maailmaan saattoi uppoutua ja jota ei olisi malttanut laskea käsistään.

Katsoin sattumalta tv-ohjelman, jossa kirjailijaa haastateltiin, ja sain sellaisen käsityksen, että kirjalle on tulossa jatkoa. Ihanaa! huudahtaa lumoutunut lukija.

Keijujen taikaa

Vietin juhannukseni keijujen kanssa eli luin kirjan Dionnen tytöt, jonka on kirjoittanut salanimi Liliana Lento. Kirja on ensimmäinen, jonka sain ihan sitä varten, että kirjoittaisin siitä blogissani.
Eli joku varmaan odottaa innokkaasti, mitä olin kirjasta mieltä.

Olen aina rakastanut keijuja ja lukenut kaiken, mitä heistä on kirjoitettu. Olen oppinut mm. sen, että keijut voivat  olla sekä hurmaavia että pahanilkisiä, Irlannissa keijun itku tietää jonkun kuolemaa ja että yöllä ihmisen on vaarallista joutua keijujen lumopiirin keskelle. Tartuin siis kiinnostuneena tähän aikuisten keijusatuun, joka takakansitekstissä luokitellaan chick litin ja fantasian yhdistelmäksi. En tiedä, onko kukaan aikaisemmin kirjoittanut vastaavaa, mutta minulle tämä laji oli aivan uusi.

Olen sitä sukupolvea, että kirjan nimi Dionnen tytöt herättää muiston Dionnen viitosista, jotka syntyivät 1934 (kaksikymmentä vuotta ennen omaa syntymääni). Meillä oli sisarieni kanssa heistä paperinuket eli viisi vauvaa ja heille vaatteet. Kuvittelin ensin, että kirja kertoisi Dionnen viitosista mutta näin ei ollutkaan, vaan Dionne oli fiktiivinen paikan nimi ja tytöt olivat Adelina, Margot ja Florence, jotka olivat keijuja, ja Stella, joka oli ihminen.

Dionnen tytöt on erittäin sujuvasti kirjoitettu fantasiatarina Fretanniasta, jota ihmiset, keijut ja menninkäiset asuttavat. Adelinasta ja Stellasta tulee rakastavaiset, ja heidän rakkauttaan  kuvataan aistillisesti ja kauniisti. Mutta fantasiatarina tarvitsee hirviönsä, ja heitä edustavat ihmisfretit, jotka käyvät sotaa keijuja vastaan. He vangitsevat keijuja ja julmasti silpovat heitä leikkaamalla heiltä siivet. Margot ammutaan, mutta Florence pääsee pakoon ja rakastuu ihmiseen.

Lopulta kaikki päättyy onnellisesti, kuin sadussa: sota loppuu, parisuhdekiemurat selviävät ja kuolleeksi luultukin palaa eloon.  Rupesin miettimään, minkä ikäisille kirja on suunnattu ja päädyin ikähaitariin 15-30. Dionnen tytöt on esikoisteos ja erittäin varmaotteisesti kirjoitettu. Fiktiivinen maailma on suunniteltu hienosti, niin tarkasti, että sinne on hyvä kirjoittaa lisää tarinoita.

Täytyypä ravistella nyt keijupöly yltäni ja ryhtyä kirjoittamaan omaa kirjaani. :D

p.s.  Luin jostain, että aikuisten satukirjat ovat syrjäyttäneet värityskirjat. Eli Dionnen tytöt eivät  mitään ikämäärittelyjä kaipaa. Se on kaikille satuja rakastaville tarkoitettu (höystettynä sensuellilla keijukaisseksillä :D)!

Toukokuu on mennyt päähäni

Kovin harvakseltaan tulee näköjään kirjoitetuksi uusi blogiteksti. Syytän siitä erästä kaunista ja vastustamatonta, joka on vietellyt minut ihailemaan itseään eli toukokuuta. Vapulta alkaneen runsaan viikon kestäneen lämpöaallon seurauksena puut ovat vihertyneet ennätysajassa ja kasvia pukkaa esiin minkä kerkiää. Tuskin on ennättänyt ihailla sini- ja valkovuokkoja, kun kielot jo ilmestyvät. Omena- ja kirsikkapuut kukkivat, samoin vuorenkilvet. Puhumattakaan narsisseista ja tulppaaneista. Saniaiset ovat kiertyneet auki ja valaisevat pihan ihmeellisellä valoisalla vihreydellään. Oi joi tätä luonnon ja puutarhan kauneutta.

Puutarhatöiden lisäksi olemme mieheni kanssa käyneet myös erilaisissa kulttuuririennoissa. Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat oli mielenkiintoinen, samoin Bachin musiikkiin tehty baletti Oopperassa. Musiikkitalossa kuunneltiin tänään Ravelia ja Berliozia. Kirjoja on tullut luetuksi kymmeniä, joista mieleen jäivät ainakin Jukka Laajarinteen mielen, kehon ja ympäristön suhdetta pohtiva esseekokoelma Tiloissa ja Pekka Saurin filosofinen Ratkaisemattomien kysymysten kirja. Molempia voin lämpimästi suositella!

Oman kirjan siemen on itänyt, ja pieniä hailakoita versoja on jo nähtävissä. Täytyy antaa ideoiden rauhassa kasvaa ja kypsyä, ennen kuin voi alkaa korjata satoa eli ruveta siirtämään tekstiä paperille. Olen huomannut, että omituisesti marraskuu on minulle sangen inspiroivaa aikaa eli silloin syntyy tekstiä. No, sinne on vielä aikaa eli nyt voi rauhassa nauttia kesästä ja sen iloista.

Oikukas huhtikuu

"Huhtikuu on kuin hieman nukkavieru, boheemi ja oikukas perheenjäsen, joka ei halua tulla verratuksi kauniimpiin tai etevämpiin sisaruksiin."  Vertaus löytyy uudesta dekkaristani Laulu taivaansinisestä kukasta. Huhtikuun sisaria ovat tietysti toukokuu ja kesäkuu. Oikukas kuukausi huhtikuu todellakin on: väliin auringonpaistetta, väliin tuulta ja sadetta. No, kyllä se kesä ja lämmin sieltä kuitenkin ennen pitkää tulee.

Kaikenlaista kulttuuria on tullut nautituksi. Pieni merenneito -baletti oli viehättävä, Liikkeen legendat oli hurmaava (varsinkin Uotisen koreografiaan perustuva Jord). Helsingin Kaupunginteatterin Dance Companyn Pieniä pääosia oli virtuoosimaisen hienosti tanssivine tanssijoineen nautittava.  Pari näytelmää on tullut katsotuksi, ja eilen kävimme teatteri Kapsäkissä, jossa esitettiin pienoismusikaali Lintukoto. Lintukoto tuntui aluksi hieman pitkästyttävältä, mutta puolen tunnin jälkeen tapahtui jotain taianomaista ja katsoja suorastaan lumoutui koskettavista duetoista. En tiedä, onko kevään tulo herkistänyt vai mikä, mutta kyyneleet virtasivat pitkin poskia.

Ja kirjallisuuden maailmassakin on vietetty aikaa, tietysti. Oma dekkari, siis se kolmas, on jo käynnistänyt mielikuvitukseni ja ideoita versoo päivittäin. Täytyy rauhassa kypsytellä, ennen kuin kirjoittaminen pääsee kunnolla vauhtiin. Ohessa olen nauttinut toisten aikaansaannoksista. Olen lukenut dekkareita, romaaneja, runoja, tietokirjoja. Minna Eväsojan Melkein geisha hurmasi, samoin kuin Tommi Melenderin Onnellisuudesta.

Aina sitä vielä etsii, elämystä, joka lumoaa. Se on vähän kuin sinisen kukan etsiminen toisessa dekkarissani, Laulu taivaansinisestä kukasta. Ja näin Aava Meri kirjoittikin:

etsin sinistä kukkaa, puhtaan ja toivon sinistä
näkymätöntä joka pakenee, mielen nopeaa häivähdystä
unessani löysin sen, kukan kaipuunsinisen
joka kääntyi valoa seuraten ja lauloi minulle kukasta
taivaansinisestä kukasta
joka ei kuihdu koskaan

 

180 kukkaa

Laskin, että toisessa dekkarissani Laulu taivaansinisestä kukasta mainitaan 180 eri kukan nimeä, mikä on täysin tietoista. Esikoisdekkarini lumen ja jään vastapainoksi halusin jotain elävämpää, ryöppyävämpää, joten päädyin kesään ja kukkasiin.

Kirjan henkilöilläkin, Metsäniitun koulun opettajilla, on kukkanimet: Iiris, Vuokko, Minttu, Jasmin, Mimosa, Marketta, Kanerva, Selja, Viola, Aarni, Jalava, Vesa, Alpi ja Timo(tei). Useaan nimeen liittyvä legenda tulee kuvatuksi. Ja taustalla häämöttää tietysti tarina tulipunaisesta rakkauden ja intohimon kukasta.

Dekkarini puutarhoissa kasvaa erilaisia kukkia: japanilaisessa puutarhassa hillitysti, kiinalaisessa fengshui-periaatteen mukaisesti. Aavan siskolla on kuutamopuutarha, Vuokolla vaaleanpunainen. Aarnin puutarha on tummanpuhuva, Marketalla on kodissaan viidakko. On ruusupuutarhaa ja noidan puutarhaa. Niityllä, ojanpientareilla ja metsässä kasvaa luonnonkukkia, joista kirjassa valmistetaan salaperäisiä kukkauutteita. Ikebanaa harjoitetaan, ja luonnonkasveja kerätään teeksi. Orvokista puristetaan taikapisaroita Kesäyön unelma -näytelmässä. Kun Juhannusyön uni vaihtuu kirkuvien noitien Macbethiin, myös viattomat kukat muuttuvat pahoiksi ja myrkyllisiksi.

Ja sitten on vielä se tärkein kukka: taivaansininen kukka. Se kuvastaa jotain sellaista, mitä ihminen kaipaa muttei voi saavuttaa, ainakaan tässä elämässä.  Näkymätöntä, joka pakenee. Tai ehkä sittenkin jossain: taivaansinisen kukan voi kohdata unessa.

Lumisadetta, kolmioita ja ympyröitä

Se, että olen aina rakastanut lumisadetta ja lumiaiheista kirjallisuutta, näkyy esikoisdekkarissani Lumiprinsessa ja taikaympyrä. Tapahtumat käynnistyvät elokuussa, mutta talvi on keskeisten tapahtumien vuodenaika. Lumisateeseen, varsinkin ensilumeen ja hitaasti putoilevaan lumeen, liittyy mielestäni jotain maagisen kaunista, meditatiivista. Siksi halusin lumen mukaan kirjaan. Kirjan nimi "lumiprinsessa" viittaa useaan henkilöön. Ensinnäkin lumiprinsessa on Dolores, joka odottaa lumeen hautautuneena kuin prinsessa Ruusunen, että prinssi tulisi ja suutelisi hänet eläväksi. Myös Minerva on lumiprinsessa. Ja sitten ajattelin, että tavallaan Aavakin on jähmettynyt lumiprinsessaksi, koska hän on  haudannut muiston rakkaudestaan lumen peittoon. Myös Ravelin sävellys Pavane kuolleen prinsessan muistolle näkyy kirjan nimen taustalla.

Dekkarissani on kaikenlaisia kuvioita. Kolmio mainitaankin eräässä Aavan unessa. Myös henkilöt muodostavat lukuisia triangeleita:

Aava-Mikael-Dolores
Lasse-Dolores-Mikael
Jani-Tuuli-Roope
Jani-Sini-Roope
Jani-Tuuli-Alex
Alex-Jani-Roope
Sini-Tuuli-Annastiina
Sini-Jani-Brigid
Ama-Brigid-Gaia
Sini-Jani-Brigid
Minerva-Jani-Gaia
Gaia-Jani-Brigid

Neljä elementtiä vesi, tuli, ilma, maa muodostavat neliön ja akashalla lisättynä pentagrammin.
Mutta dekkarin tärkein muoto on tietysti nimessäkin näkyvä taikaympyrä, joka on monen asian vertauskuva.

Taikaympyrän voi kirjassani liittää taikuuteen ja magian harjoittamiseen, kristinuskoon, joogaan, sykliseen aikakäsitykseen mutta myös aurinkoon ja rakkauteen, joka vangitsee rakastuneen taikakehäänsä. Kirjassa se liittyy myös vuodenkiertoon, kun liikutaan pimeästä valoon, konkreettisesti ja vertauskuvallisesti.

Lunta ja jäätä, kukkia ja puutarhoja

Toinen dekkarini Laulu taivaansinisestä kukasta on siis ilmestynyt. Upea tunne: olen kirjoittanut kaksi kirjaa. Lumiprinsessa ja taikaympyrä liikkui lumen ja jään aihepiireissä, Laulu taivaansinisestä kukasta kukkien ja puutarhojen maailmassa. Molemmissa rikoksia ratkoo seniorietsivä Aava Meri. Kirjoilleni on yhteistä myös se, että niissä on paljon viittauksia toisiin kirjoihin, samoin kuin sitaatteja.

Lumiprinsessa ja taikaympyrä -kirjassa eräänlaisena subtekstinä (toivottavasti käytän termiä oikein :D) on Andersenin satu Lumikuningatar, jota myös varioidaan (on lumen alla nukkuva lumiprinsessa ja lumikuninkaaksi muuttuva lumikuningatar). Seuraavat romaanit ja kirjailijat mainitaan nimeltä: Marja-Liisa Vartio (jonka eräs uninovelli inspiroi paria kirjan unenomaista lentokohtausta), Goethe, Sholohovin Hiljaa virtaa Don, Anna Karenina, Sota ja rauha, Madame Bovary, Humiseva harju, Sydämen kuolema, Kotiopettajattaren romaani, Vihreän delfiinin maa, Balzac, Hemingway, Mika Waltari, Antti Holman Järjestäjä, Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta sadusta, Sami Majalan Riivaaja, Kawabatan Lumen maa, Hoegin Lumen taju, Itkosen Lumilyhdyn valossa, Iveyn Lumilapsi, Ferminen Lumi, Katja Ketun Kätilö.

Lisäksi olen Lumiprinsessa ja taikaympyrä -dekkarissa lainannut seuraavia kirjailijoita: George Orwell, Minna Eväsoja, Eino Leino, Viljo Kajava, Fermine.

Laulu taivaansinisestä kukasta -dekkarin subtekstinä on Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta -romaani. Muita kirjallisia viittauksia ovat Shakespearen Othello, Kesäyön unelma ja Macbeth, T. S. Eliotin Autio maa (jota myös siteerataan), Leena Lehtolaisen Sukkanauhatyttö, Agatha Christie, Sirkka Turkka (pieni pätkä runosta), Stendhal, Montaigne, Chateaubriand, Zola, Byron, Dickens, Keats, Shelley, J. H. Erkko, Maria Langin Murhaaja ei valehtele yksinään, Georg Traklin Sielun öinen siivenisku (jota myös lainataan), Andersenin Ruusunhaltija, du Maurierin Rebekka, Amy Tannin Ilon ja onnen tarinat, Evelyn Waughin Mennyt maailma.

Laulu taivaansinisestä kukasta -kirjassa mainitaan myös monia kirjallisuuden henkilöitä: Kirke, Kalypso ja Nausikaa (Odysseia), Ottilia (Vaaliheimolaiset), Lydia (Rakkaudesta Lydiaan), Carmen, Marguerite (Kamelianainen), Homsantuu (Työmiehen vaimo), Ellen Olenska (Viattomuuden aika), Anna Sergejevna (Nainen ja sylikoira), Siniparta, Klaus, Louhikon herra, Jago, lordi Voldemort, Darth Vader.

Yhteistä molemmille dekkareilleni ovat myös itse kirjoittamani runot ja loitsut sekä viittaukset kreikkalaisiin (ja roomalaisiin) jumaliin, joita ovat Thanatos, Morfeus, Eros ja Apollon (Lumiprinsessa ja taikaympyrä -dekkarissa) sekä Dionysos, Pan, Hestia, Kore ja Hekate  (Laulu taivaansinisestä kukasta -dekkarissa). Apua, mistä moinen ylevämielisyys? No, kaikki vain putkahti alitajunnasta. Ja vastapainoksi on sitten hieman huumoria, jotten aivan tosikolta vaikuta. :D