Laskin, että toisessa dekkarissani Laulu taivaansinisestä kukasta mainitaan 180 eri kukan nimeä, mikä on täysin tietoista. Esikoisdekkarini lumen ja jään vastapainoksi halusin jotain elävämpää, ryöppyävämpää, joten päädyin kesään ja kukkasiin.
Kirjan henkilöilläkin, Metsäniitun koulun opettajilla, on kukkanimet: Iiris, Vuokko, Minttu, Jasmin, Mimosa, Marketta, Kanerva, Selja, Viola, Aarni, Jalava, Vesa, Alpi ja Timo(tei). Useaan nimeen liittyvä legenda tulee kuvatuksi. Ja taustalla häämöttää tietysti tarina tulipunaisesta rakkauden ja intohimon kukasta.
Dekkarini puutarhoissa kasvaa erilaisia kukkia: japanilaisessa puutarhassa hillitysti, kiinalaisessa fengshui-periaatteen mukaisesti. Aavan siskolla on kuutamopuutarha, Vuokolla vaaleanpunainen. Aarnin puutarha on tummanpuhuva, Marketalla on kodissaan viidakko. On ruusupuutarhaa ja noidan puutarhaa. Niityllä, ojanpientareilla ja metsässä kasvaa luonnonkukkia, joista kirjassa valmistetaan salaperäisiä kukkauutteita. Ikebanaa harjoitetaan, ja luonnonkasveja kerätään teeksi. Orvokista puristetaan taikapisaroita Kesäyön unelma -näytelmässä. Kun Juhannusyön uni vaihtuu kirkuvien noitien Macbethiin, myös viattomat kukat muuttuvat pahoiksi ja myrkyllisiksi.
Ja sitten on vielä se tärkein kukka: taivaansininen kukka. Se kuvastaa jotain sellaista, mitä ihminen kaipaa muttei voi saavuttaa, ainakaan tässä elämässä. Näkymätöntä, joka pakenee. Tai ehkä sittenkin jossain: taivaansinisen kukan voi kohdata unessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti