Ilpo ja Miia Salosen tietokirja Sata päivää Roomassa (Avain 2025) on erittäin kiinnostava teos Roomasta ja siellä asumisesta. Aviopari vietti ikuisessa kaupungissa kolmeen otteeseen yhteensä sata päivää, joiden aikana he tutustuivat sekä nähtävyyksiin että italialaiseen arkeen. Ilpo Salosen kirjoittajanote on asiallinen, faktoihin keskittyvä, kun taas Miia Salosen osuus pohjautuu päiväkirjamerkintöihin ja tulee lähemmäksi lukijaa. Kumpikin täydentää toisiaan, ja teoksesta saa täyteläisen kuvan Roomasta ja samalla myös mukavasti vinkkejä omaan matkaan. Johdannossa tekijät toivovat voivansa houkutella lukijan hetkeksi mukaan Roomaan, joka "tarjoaa päivästä toiseen uusia löytöjä ja oivalluksia täysinäisillä kaduillaan ja hiljaisilla kujillaan. Tule mukaamme Tiberin rantaan ja komeisiin puistoihin, maanalaisiin sokkeloihin, yllättäviin museoihin ja pyörryttäviin rakennuksiin ja palatseihin. Rooma ei ole vain keisareita ja historiaa vaan ennen kaikkea elämää vilisevää arkea." Kirja on kuvitettu Eeva Reinilän mustavalkoisin piirroksin.
Ilpo ja Miia Salonen asuivat kahdella ensimmäisellä kerralla Rooman itälaidan Pigneton kaupunginosan 5. kerroksen kolmiossa, alueella jota jotkut pitävät vaarallisena. Sieltä käsin he tutustuivat muihin kaupunginosiin, etupäässä kävellen tai joskus julkisia kulkuneuvoja käyttäen. He aprikoivat, onko Roomassa ainuttakaan neliömetriä, johon ei liittyisi tarinoita. Ei varmaankaan, ja sehän juuri on kiehtovaa. Sitten lukijakin saa kuulla noita tarinoita ja sivistyy.
Kirkkoja Roomassa on kuulemma yli 900, ja kirjoittajat piipahtivat niissä ahkerasti. Heistä oli mukavaa, kun hiljaisessa pyhässä tilassa näki kaikenikäisiä ja -oloisia kävijöitä. Kirkoissa näkee myös upeaa taidetta, mm. Caravaggion töitä. Lukija saa tietää tunnettujen ja vähemmän kuuluisien nähtävyyksien historiaa, sellaista tietoa jota ei yleensä saa, sillä tekijät ovat ahkerasti paneutuneet lukuisiin lähdeteoksiin. Hienoa saada uutta tietoa suomen kielellä!
Saloset suosittelevat eksymistä. Harhailu kuuluu heidän mielestään asiaan, sillä siten kaupungista saa irti enemmän. Lakot kuuluvat italialaisten elämään, ja museo saattaa yllättäen olla kiinni. Maisemat muuttuvat koko ajan eri valaistuksessa ja pimenevässä illassa. Rauniot ovat heidän mielestään kadonnutta kieltä. Matka on "investointi, jonka arvo ei hupene". Italian kieltä taitavina he pystyvät myös keskustelemaan roomalaisten kanssa, mikä rikastaa oleilua entisestään. He oppivat, että yksi roomalaisen kulttuurin tärkeistä asioista on rakkaus vitseihin ja kepposiin. Roomalaiset rakastavat pilkata kaikkea ja kaikkia. Lisäksi heitä kuvaa hyvin sanonta "Non è vero ma ci credo" (Se ei ole totta, mutta uskon siihen) eli piilotettua taikauskoa esiintyy edelleen.
Kolmannella Rooman-matkalla Salosen pariskunta asuu Villa Lantessa, Suomen Rooman instituutissa. On kuuma kesä, jolloin retkiä on suunniteltava hengähdystaukoja silmällä pitäen. Mutta nähtävää ja koettavaa riittää, edelleen.
"Roomassa on historia tuntuvasti jalkojemme alla, kaduilla ja kaivannoissa, taiteessa, kirkoissa ja museoissa. Eikö siis olisi outo ajatus, ettei historia olisi myös ihmisissä ympärilläni, myös minussa, vaikka olen täällä vain käymässä. Kävellessäni täällä voin kohdata sen oudon ristiriitaisenkin tunteen yhteenkuuluvuudesta ja etäisyydestä. Vaikka olen toisenlaisen kulttuurin kasvattama, on minulla yhteys yhteiseen ihmisyyteen. Kaikki se historia, jota ihmettelen täällä nyt, tapahtui myös tavallisille ihmisille, ei vain historiankirjojen keisareille, paaveille ja herttuoille. - - -
Vielä hiljainen kumarrus kaikelle mitä näen, ja hieman sille, jota en voi tietää. Ihmisillä näyttää aina olleen tarve uskoa ja turvautua henkiin ja jumaliin. Varmaan ne helpottavat pelkoja ja tuovat selviämisen turvaa, minullekin. Piirtävät hengen siltaa jonnekin vaikeasti hahmotettavaan ajattomuuteen."
Ilpo ja Miia Salonen Sata päivää Roomassa 2025
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti