Italialaista runoutta, peräti kolmen runokirjan verran. Kaksi tekijöistä on jo poistunut keskuudestamme, kolmas elää Roomassa ja kirjoittaa edelleen. Kesä on ohi, syksy saapunut. Tuntuu sopivalta syventyä runouteen, joka kirkastaa mielen ja vetää omaan intensiiviseen maailmaansa.
Antonia Pozzin Runoja iltahämärästä (Oppian 2023, suomentanut ja toimittanut Lauri Kaila) on ensimmäinen Suomessa julkaistu valikoima Pozzin runoutta. Italian kielen harrastajalle on ilahduttavaa, että suomennoksen rinnalla on alkuperäinen italiankielinen runo. Suomentaja kertoo esipuheessa, että Antonia Pozzi (1912-1938) oli yksi 1900-luvun tärkeimmistä italialaisista runoilijoista. Vahva, omaääninen lyyrikko menehtyi nuorena, mutta hänen tuotantonsa arvostus on vain kasvanut vuosien kuluessa.
Pozzi luokitellaan ns. iltahämäräläiseksi (poesia crepuscolare) Italian kirjallisuushistoriassa, mikä viittaa haikeaan tyyliin. Kaila luonnehtii hänen runojaan: "Pozzin ilmaisu hohkaa turtunutta ikävyyttä, hitaasti etenevää kuvailua, loppuun palanutta liekkiä ja toisaalta moni runo suorastaan rientää, virtaa voimakkaasti kuin koski. Innosta luopunut tylsyys väistyy välillä voimakkaiden purkausten tieltä." Kiinnostavasti Kaila vertaa Pozzia Saima Harmajaan: heidän taustansa oli samantapainen, he olivat tuotteliaita, kuolivat nuorina ja molempien runoja leimaa apea tunnelma ja maalauksellinen tyyli.
Salamat
Tänä yönä värisevä mustista pilvistä kipeä taivas
teroittaa elävin välähdyksin unetonta kaipuutani ja tekee siitä kovan ja kiiltävän
kuin teräsveitsi.
En tiedä
Minun mielestäni sinun tapasi hymyillä
on ihanampi kuin aurinko
tässä ruukussa kukkia jo hieman
nuutuneita -
mielestäni on ehkä hyvä että luotani kaatuvat
kaikki puut -
että olen paljas valkoinen aukio äänesi edessä - joka ehkä
piirtää polut
uuteen
puutarhaan.
Antonia Pozzi Runoja iltahämärästä 2023
Vincenzo Mascolon (s. 1959) Taivas ja kaupungit Valikoima runoja (Siltala 2026) -teoksen runot on kokoelmasta Pienin yhteinen matkamies valikoinut ja suomentanut Jouni Inkala. Hän luonnehtii (Suomentajan jälkisanoissa) Mascoloa ihmiskulttuurin runoilijaksi, sillä hänen teoksensa haastavat lukijan sivistysperinteen laajuutta ja syvyyttä. Runot sisältävät paljon viittauksia myytteihin ja aiempaan taiteeseen. Mascolon runous ammentaa Inkalan mukaan eurooppalaisen lyriikan ikiaikaisista aiheista - elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja kaipuusta. Läsnä ovat myös monet länsimaisen runousperinteen arkkityyppiset hahmot: "Bardi, joka laulaa. Ritari, joka kaipaa. Runoilija, joka täyttää tyhjyyden rakastettunsa näköisillä ja kuuloisilla säkeillä."
Ilma on marmoria, alkuperältään
jäästä kuun.
Painaa aina vain enemmän yö
nyt kun äkkinäinen sumu
tihentää sen ytimessä kudettaan.
Ei-mitään on tämä hiljaisuus,
hetki joka avaa raolleen runon,
terälehtien irti sanoutuminen
ruusun väsymättömässä puolustuksessa.
Vincenzo Mascolo Taivas ja kaupungit 2026
Kolmas runokokoelma on Cesare Pavesen Runoja kummuilta (Oppian 2024, suomentanut ja toimittanut Lauri Kaila). Pavese on kolmikosta tunnetuin. Suomentajan esipuheessa kerrotaan lyhyesti Pavesen (1908-1950) elämästä. Pavese oli kääntäjä, kirjailija, runoilija ja kirjallisuuskriitikko. Hän oli tuottelias ja lahjakas, ja hänen tuotantoaan leimaavat yksinäisyyden ja katkeruuden tunnot. Pavese muistetaan sydänsurujen ylläpitämästä naisvihastaan, sisäiseen maanpakotuomioon johtaneesta fasisminvastaisuudestaan ja ennen kaikkea suuresta vaikutuksestaan kotimaansa kirjalliseen kenttään.
Pavesen sielunmaisemaa ja kirjallista tuotantoa määritti Kailan mukaan traagisen perhetaustan ohella hänen Pohjois-Italian viiniseuduilla sijainnut syntymäseutunsa, lapsuuden ja nuoruuden kukkuloiden ja kumpujen maisema. Paveselta ilmestyi hänen elinaikanaan yksi runokokoelma ja postuumisti toinen. Kiven toimittamaan ja suomentamaan teokseen on otettu runoja kummastakin. Italian kielen harrastajan iloksi suomennoksen rinnalla on jälleen italiankielinen, alkuperäinen runo.
Yö
Mutta tuulinen yö, kuulas yö
jota muisto vain hipaisi. on etäinen,
on muisto. Yhä on hämmästynyt rauha
joka sekin on tehty lehdistä ja ei mistään. Ei ole,
siitä ajasta muistojen tuolla puolen, jäljellä kuin hämärä
muistelu.
Joskus se palaa päivällä
kesäisen päivän liikkumattomassa valossa
tuo etäinen hämmästys.
Tyhjästä ikkunasta
lapsi katseli yötä kunnailla
viileillä ja mustilla, ja hämmästyi nähdessään ne röykkiöinä:
hämärä ja kuulas liikkumattomuus. Keskellä lehtiä
jotka parveilivat pimeässä, näkyivät kunnaat,
jossa kaikki päivään kuuluva, oli puhdasta ja kuollutta
ja elämä oli toinen, tuulta, taivasta
ja lehtiä ja ei mitään.
Joskus palaa
päivän liikkumattomassa rauhassa muisto
tuosta uppoutuneesta elämisestä, hämmästyneessä valossa.
Cesare Pavese Runoja kummuilta 2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti