Näköisyys

 Leena Krohnin uusin teos Näköisyys (Teos 2026) on sujuvasti kirjoitettu, ajatuksia herättävä, viihdyttävä, filosofinen, hauskakin eli kaikkea mukavaa samassa paketissa. Se on aika ohut (157 sivua), mutta olen huomannut, että mitä ohuempi kirja, sitä taitavampi, hienostuneempi ja mietitympi on yleensä kirjan tyyli.  Krohnin tyyli miellyttää erityisesti, sillä tuntuu, että joka sana on punnitusti paikallaan, mikä aiheuttaa lukijassa nautinnon väristyksiä.

  Rakenne pitää Näköisyyden tiukasti lukijan hyppysissä. Vähemmän tunnettu taiteilija Horkka saa kuuluisammalta kollegaltaan toimeksiannon: hänen tulee maalata tämän ateljeessa tilausmuotokuvia, joita Lysander ei itse ehdi tai halua. Ja niin sitten lukijalle esitellään kohde kerrallaan: kirjailija, tuomari, influensseri, guru, palkkamurhaaja, 101-vuotias isoäiti ja tämän kaksi lastenlasta, tekoäly, varakas toimitusjohtaja, unettoman unen herra eli anestesialääkäri. Krohn tuo heidän kuvailussaan esille ajankohtaisia (ja tulevaisuudenkin)  asioita, joille lempeästi ja hieman satiirisesti hymyillään: robottinuken käyttö, kirjallisuuden modernit suuntaukset (kraattinen teksti, dynaaminen lukija), itsekseen ajavat autot, latinan opetuksen lopettaminen yliopistossa, vesihanasävellys, influensserikulttuuri, therian-ilmiö jne. 

  Myös Krohnille ominaista filosofista pohdintaa luodaan henkilöhahmojen kautta. Hovioikeuden tuomari miettii syyllisyyttä, pahuutta, hyvyyttä ja tekojen seurauksia, itsensäkehittäjä on sitä mieltä, että kaiken mitä meille tapahtuu olemme itse itsellemme aiheuttaneet. Tekoäly pitää itseään todellisena henkilönä, anestesialääkäri työtään lahjana: "Kyltyä, nukahtaa, saada tilapäisesti kuolla, vapautua valveen vaivannäöstä, paeta päivää ja aurinkoa ja itseään, ennen kaikkea itseään, Ja sitten yltyä, palata takaisin valoon ja valveeseen, herätä uudelleen itseensä ja elämäänsä. Jan paluu on mahdollinen juuri siksi, vain siksi, että valve hetkeksi sammui."

  Myös taiteeseen ja maalaamiseen liittyvää on tietysti kirjassa paljon. Taiteilija Horkka miettii värejä, tyylejä ja siveltimiä kuvattavan henkilön mukaan. Väri nimeltä caput mortuum saa ihan oman lukunsa, sillä siihen liittyy raastava muisto, joka "katkaisi yhteydet, lopetti keskustelut, pysäytti viestit ja siirsi jokaisen omaan yksinäisyyteensä."  Lukijaa hämmästytetään sillä, miten ymmärtäväisesti Horkka maalattaviaan kuuntelee ja mitä hän heissä lopuksi näkee: millainen on lopputulos eli henkilömuotokuva ja miellyttääkö se. Teoksessa on pohdintaa näkemisestä ja katsomisesta, kasvojen variaatioista, silmästä, näköisyydestä. Kirjailijana Krohn on myös taidemaalari: pintakerroksen alta löytyy yhä uusia kerroksia: yllättäviä, huikeita, kauniita, surullisia, lohdullisia.

  Päähenkilö, puolietevä taiteilija (kuten Lysander häntä kuvailee) Horkka on sympaattinen hahmo.  Hän on hienotunteinen ja kohtelias. Horkkanimen hän sai kouluaikana, kun palellessaan herkästi pukeutui moniin kerroksiin kuin olisi aina talvisää. Horkka on intohimoinen kauneudenpalvoja ja taiteen kokeilija. Hän tarkkailee ympäristöään ja havaitsee kaikenlaisia yksityiskohtia: " Nostokurkien takana kiiluva tulinen lanka valahti ennen sammumistaan saattueen ylle. Se valoi osanottajien hiuksiin hunajaa, vaihtoi näyteikkunat kuvastimiksi ja kiillotti katukivien gneissikiteet."

  Näköisyys-teos yllättää lukijan loppuun asti. Itsekseen ajava auto ottaa Horkan kyytiin ja kuljettaa häntä ympäri kaupunkia. Entinen elämä tuntuu vilahtavan ohi ikkunanäkymissä, mutta Horkka kulkee kohti uutta ja keksii auton kyydissä vihdoin oman ilmaisunsa: läpinäkyvän, katoavan kuvan.