Olisiko parempaa tapaa päättää vanha vuosi ja aloittaa uusi kuin lukea runoja! Ja vieläpä kolme runokokoelmaa! Riitta Kompan järjestyksessä neljäs runokirja Jonain päivänä kävelen pitemmälle (BoD 2024) on taattua runolaatua. Runot on jaettu kuuteen osastoon: Peilikuva, Portti, Halla, Merkkitulet, Harakka ja Vedenhaltia. Runon puhuja liikkuu levottomana kahden maailman välissä, menneessä ja nykyisessä, kaupungissa ja luonnossa, valossa ja pimeydessä. Maagisia asioita tapahtuu: yhtäkkiä vaihdetaan paikkaa ja ollaankin satukirjan metsäaukiolla, kattojen yllä lennetään, ruusu mutisee maanisena.
Runojen sävyt ovat monet. On kaihoa, rohkeutta, taitoa katsoa omaa elämäänsä, huumoria, villeyttä, epäsovinnaisuutta, sadunomaisuutta. Riitta Kompan runot ovat helposti lähestyttäviä, kauniita, hiottuja. Lukija pääsee nauttimaan niiden hyvin suomalaisesta ilmapiiristä ja tuntee ne välittömästi omakseen.
Näyte runokokoelmasta (osa runosta Puhtaat pilvet):
Yhä tallella sanat ja halu solmia lauseita.
Menen metsään, tarkistan tutut puut
sivelen rosorunkoja, taputtelen valkeaa tuohta
tervehdin kiviä, jotka olen oppinut tuntemaan
kierrän kosteikon, mietin veden pintaa ja virtausta
hyräilen itsekseni, kuiskaan varovaisen säkeen
ylitse lipuvalle joutsenparille.
Sitten jonain päivänä kävelen pitemmälle
kaupunkeihin ja puutarhoihin, joista on puhuttu
toisena päivänä meren rantaan
tähyän niin kauas ja niin kauan, etten enää näe mitään
vain valkoisen tyhjyyden, puhtaat pilvet.
Riitta Komppa Jonain päivänä kävelen pitemmälle 2024
Myös Pirjo Kotamäen 11. runokokoelma Tämä Kohta (Kulttuurivihkot 2024) on taattua runolaatua, kaunista ja upeaa. Kohta-sana kirjan nimessä on moniselitteinen: se tarkoittaa paikkaa, (sairas)kohtausta ja aikaa. Aika on monimuotoinen teema Kotamäen uusimmassa kokoelmassa. Aika on luonnonhistorian aikaa, maapallon aikaa, yksilön aikaa. Luonnon pelastamisen suhteen aika on käymässä vähiin. Tämä aikamme on monin tavoin sairas, mutta kauemmas katsominen tuo lohtua.
Näyte runokokoelmasta:
Virkku tuulenvire,
päänsisäinen ajatus tuulee ulos ja kieppuu pääni päällä,
ilveilee mokoma,
hätistän sen pois:
tänään en ajattele, en leiki, en sanaile turhaan,
näillä taajuuksilla olen yksin,
kukaan ei ole, kukaan ei tule vastaan.
tällä käytävällä olen menossa kiireiselle kadulle,
italialaisen kaupungin kujalle joka päättyy pisteeseen
matkustan minne matkustan,
pois tästä ajasta,
näillä ajatuksilla
missä lepään
multaa kasvaa suustani,
maaperä on kuiva, raskas,
kasvoillani
perhosen raskas ranka,
metallisiipi,
muisto menneiltä ajoilta,
tähän Kohtaan lävistetty.
Pirjo Kotamäki Tämä Kohta 2024
Mikä runsaudensarvi onkaan Guillaume Apollinairen Alcools-runokokoelma (Kustannusliike Parkko 2024)! Apollinairen pääteoksena pidetty Alcools on ilmestynyt nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suomennettuna Janne Salon kääntämänä. Runot on luettavissa myös alkukielellä suomennosten rinnalla. Kirjan lopussa olevat Salon huomautukset avaavat runon taustoja ja niissä esiintyviä käsitteitä. FL Tuija Vertainen puolestaan on laatinut esipuheen, jossa lukija perehdytetään oivallisesti niin Alcoolsin runoutta uudistaviin piirteisiin kuin runoilijaankin.
Ranskan kieltä hieman osaavana lausuin ääneen ranskaksi näitä Apollinairen runoja (onneksi kukaan ei kuullut :D). Ranskan kieli on melodista, aivan erilaista kuin suomen kieli, joten (yleensäkään) runojen suomennokset (käännökset) eivät tietystikään osu aivan yksi yhteen. Kielten eroista huolimatta Janne Salo on erittäin taitavasti tavoittanut Apollinairen runokielen rytmin ja soinnillisuuden.
Apollinairen runous jättää pois välimerkit (mikä aikanaan oli ennenkuulumatonta). Vertaisen mukaan hänen runoutensa modernisuus välittyy vahvasti kielikuvista. Vertausten, metaforien ja symbolien käyttö sijoittaa Apollinairen ranskalaisen runouden jatkumossa tärkeälle symbolistien jälkeiselle ja surrealisteja edeltävälle paikalle. Ranskalaisen rakkauslyriikan pitkät perinteet ja Apollinairen oma ilmaisutapa yhdistyvät Alcoolsissa tavalla, joka on tehnyt joistakin sen runoista 1900-luvun klassikoita, Vertainen kertoo. Rakkauden ja eron teemat yhdistyvät Apollinairella paikkoihin. Runokokoelmassa viitataan myös antiikin mytologiaan, kristilliseen kuvastoon tai keskiaikaiseen ranskalaiseen runouteen.
Apollinairen runo Mirabeaun silta on ranskalaisen runouden rakastetuimpia klassikoita. Vertaisen mukaan laulelmallisuutta runolle antaa sen vahva, toistoon perustuva rytmi ja kertosäe. Sen melodisuus syntyy loppusoinnuista, säkeiden sisäisistä ja niiden välisistä soinnuista sekä runsaista vokaaliäänteistä. Runon aiheeseen, rakkauden katoamiseen virtaavan veden mukana, liittyvät äänteet ovat kuin veden soljumista kuvaavaa melankolista sointimaalausta, Vertainen kuvaa.
Näyte runokokoelmasta (osa runosta Mirabeaun silta):
Sous le pont Mirabeau coule la Seine Mirabeaun sillan alla virtaa Seine
Et nos amours Ja rakkautemme
Faut-il qu'il mén souvienne Täytyykö sen palauttaa mieleeni
La joie venait toujours après la peine Ilo saapui aina tuskan jälkeen.
Vienne la nuit sonne l´heure Tulkoon yö kajahtakoon kello
Le jours sén vont je demeure Päivät pakenevat minä jään
Les mains dans les mains restons face à face Kasvotusten pitelemme toisistamme
Tandis que sous ja käsiemme kaaren alla
Les pont de nos bras passe Laskee loputtomiin
Des éternels regards l´onde si lasse Katseisiin väsynyt virta
Guillaume Apollinaire Alcools 2024, suom. Janne salo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti