Miia Toivion runokokoelma HUKKA NUKKA TUKKA (Teos 2024) hyödyntää kekseliäästi klassikkosatua Punahilkka ja susi. Minusta kaikki satujen uudelleen tulkinnat ovat riemastuttavia, niin kuin tämäkin kokoelma. Koska on kyse runoista, tärkeintä on tietysti runokieli ja sen keinot. Mikäli oikein ymmärsin, runokirjan teemana on lapsuus ja sen muistelu. Muistelu tapahtuu hajottamalla lapsuus osiin, pienimällä se. Myös mielikuvitus otetaan avuksi.
Runon puhuja on sekä Punahilkka, metsästäjä, isoäiti että susi. Koska runo ei ole kertomus, se pysähtelee, kerää yksityiskohtia, laajentaa niitä, eksyy sivupoluille, kiertelee, kaartelee, seuraa assosiaatioita, ei pääse perille. Lapsuus on kuin palapeli, jonka palat ovat toisiinsa sopimattomia.
Välillä lapsuus ja sen aistivoimaisuus saavutetaan:
" Olen keväänkeveä ja juoksen vastaleikatun nurmikon halki ja tulen kauttaaltaan vihreäksi, niin kuin olisin alkuperäinen elävä, nupustaan ulos työntynyt lehti, ja päivä ilman hampaita, ilman paksua täkkiä pään päällä pelkkää mansikankukan tuoksua, maasta nostettuja kananmunaperunoita, sitä kaivattua lapsuutta, kun kaikki juoksivat vapaina pelloilla ja ojanpientareilla - -."
Mutta toisenlaisia muistojakin on. Runon puhuja haluaa olla susi, joka nielee kaiken, sillä "tarina syntyy vasta minun mahassani." Kirjailijakin on kuin susi, joka haluaa syödä kaiken ja sitten sulattelee keräämäänsä aineistoa. Runokokoelmassa on myös metataso eli runon puhuja viittaa usein kirjoittamiseen ja lukijaankin.
" Vaikka minä se olen, joka kertoo tämän sadun, se olen minä joka nuokkuu tämän tyynyn alla, piilossa, valmiina, saaliinhimoisena. Se olen minä, jonka hampaista heijastuu lyhyt tyttö, jonka korvat ovat kasvaneet iltasadun läpi, jonka reidet ovat paksut ja mureat. Ja se olen minä, joka seisoo tämän säröisen tarinan edessä kuin kuvastimeen heitetyt monet kivet - -."
HUKKA NUKKA TUKKA on kerta kaikkiaan ihana runokokoelma, tykästyin siihen vallan mahdottomasti. Se käyttää taitavasti kaikenlaisia runon keinoja, ihastuttaa lukijaa monipuolisuudellaan. Runojen kirjoittajille se käy hyvin myös esimerkkinä siitä, miten muistoistaan voi kirjoittaa. Niistä voi ammentaa pohjattomasti, hauskasti, vinosti, epämääräisesti, takellellen ja kauniisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti