keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Jokiromaani

 Tanja Maksimaisen Jokiromaani (Momentum Kirjat 2023) on taitavasti kirjoitettu kyläsaaga. Se valottaa 90-luvun lamakokemuksia yksilön, perheen ja kyläyhteisön kannalta. Rauhallisesti, joen tavoin etenevä, kypsästi pohtiva ja yksityiskohdiltaan rikas romaani on sekä realistinen että kaunokirjallisesti ansiokas. Henkilöt on kiinnostavasti kuvattu; he ovat kuin suoraan elävästä elämästä. Heihin voi samastua.

  Tapahtumapaikkana on pieni kylä jossain itärajan tuntumassa. Siellä on kertojan mukaan osattava elää oikealla tavalla , kunnioittaen, mutta alati epäillen, tarpeeksi hiljaa ja vaatimattomasti ettei vain kerää katseita ja kääntyileviä korvia. Kylän läpi kulkee joki. Eletään nousukauden aikaa. Kylässä on kolme pankkia, kauppoja, kouluja, kirjasto ja muita palveluja. Taivaalla liitelevä korppi näkee kaiken ja osaa katsoa myös tulevaan. Se on myyttinen lintu, joka vaistoaa onnettomuudet ja tietää kuolemaa. Kirjan perussävy on traaginen. Lukija osaa odottaa, että juonen edetessä tulee tapahtumaan surullisia asioita. Tämä lisää romaanin kohtalonomaisuutta. Harvemmin on Suomen lähihistoriaa kuvattu näin empaattisesti ja kiihkottomasti. Lukukokemusta voisi kutsua jopa katarttiseksi.

 Asikaisen perhe on tapahtumien keskiössä. Siihen  kuuluu vanhempien lisäksi Alma ja  pikkuveli Tiitus. Isällä on tilitoimisto ja äiti on töissä Matkahuollossa. Alma on päähenkilö, mutta asiat nähdään monen muunkin näkökulmasta. Romaani alkaa, kun Alma aikuisena päättää kirjoittaa perheestään ja kylän tapahtumista: "Hän on nähnyt kuinka ihmiset putoavat ja sen kuinka hiljaa se tapahtuu."  Alma on aluksi ekaluokkalainen. Hänen paras kaverinsa on Veera, jonka isä on pankinjohtaja, sen pankin jota Asikaisen perhe käyttää. Pankinjohtajan tehtävä on myydä asiakkaille lainoja ja saada heidät sijoittamaan osakkeisiin. Korppi näkee siskon takaavan veljensä lainan ja veljen takaavan serkkunsa lainan. Ystävät ja sukulaiset takaavat toistensa lainoja ristiin.

  Sitten tapahtuu se väistämätön: Suomi devalvoi ja lainojen korot nousevat hallitsemattomasti. Kodit joudutaan myymään pilkkahintaan ja velkaa jää. Pankinjohtaja Tonni potee huonoa omaatuntoa ja miettii:" Voisinpa pelastaa edes yhden heistä, vaikka Asikaisen, jonka isä oli pelastanut hänen isänsä sodassa, vetänyt loukkaantuneen toverin turvaan juuri ennen kranaatin räjähtämistä." Hän kokee pettäneensä kyläläiset ja päätyy lopulliseen ratkaisuun.

  Ilmapiiri Asikaisten kodissa on jännitteinen. Isää pitää varoa, sillä hän on hermostunut ja äkkipikainen. Almasta tuntuu, että hänen täytyy oppia olemaan liikkumatta ja hengittämättä, että voi olla olemassa. Isä juo ja pian äitikin. Jokaisessa kylän talossa on haulikko, ase metsästykseen. "Tämä on kärsimyksen rajaseutu, jossa hiljaisuus peittoaa huudon, Korppi tuumii lentäessään suon yllä. Pommit, kylmyys ja pelko ovat muovanneet seutua enemmän kuin jumalat." Hienosti Maksimainen maalaa Suomen historian suuria linjoja kaikkitietävän Korppi-kertojan avulla. Lukija tuntee ihan kylmänväristyksiä.

  Aikuinen  Alma kokee, että kylän läpi virrannut joki liikkuu hänen suonissaan: "Kaikki se mikä yritetään unohtaa ja haudata maahan virtaavat suonissani. Sanomattomat sanat painavat enemmän kuin sanotut. Minä olen raskas kaikista teoista ja sanoista." Hän oli aina ajatellut, että hänen piti kannatella vanhempiaan. Alma potee raastavaa syyllisyyttä isänsä itsemurhasta: hänessä ei ollut isälle tarpeeksi syytä jatkaa elämää.  Lopulta ja vihdoin vuosien kuluttua hän pystyy ajattelemaan:

 "On katsottava historiaansa, kuunneltava, nähtävä, todettava, että sellaistakin oli, niinkin saattoi siinä ajassa tapahtua, aika monelle, eikä kukaan pystynyt heitä pelastamaan. Isiä, äitejä, tätejä, setiä. Siskoja, veljiä. Lapsia. Jonkun rakkaita."  Sitten Alma päättää kirjoittaa  ja aloittaa tarinansa:

  "Olipa kerran eräs tarina, eräässä ajassa, eräässä Kylässä kaukana kaupungeista. Kylään lensi Korppi ja tahtoi rakentaa sinne pesän.

  On muistettava. On löydettävä sanat."


                                               Tanja Maksimainen  Jokiromaani 2023

  

  

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti