Ulla Janhosen kirjoittama elämäkerta Sirkka Turkka Tähti kuuttomassa yössä (Tammi 2024) esittelee ristiriitaisen kirjailijapersoonallisuuden. Hän on taitava hiihtäjä, huimapää, mistään piittaamaton, railakas juhlija, koirien ja hevosten ystävä, etevä tallimestari, epäsovinnainen, hyvä jätkä, nainen jolle sattuu ja tapahtuu, töykeä ja arvaamaton. Ja toisaalta arka, hiljainen, vetäytyvä oman tiensä kulkija, salaviisas, omalaatuinen, vakava, yksinäinen susi, herkkä, sydämellinen, auttavainen.
Runoilijana Sirkka Turkkaa on Janhosen elämäkerrassa luonnehdittu mm. seuraavasti: sympaattinen ja alakuloinen, sivistynyt, ulospäin kääntynyt tarkkailija, villi ja mielikuvituksellinen, humoristi, kielellisesti lahjakas, surun ja kuoleman runoilija, runouden poikatyttö ja jätkägimma, intensiivinen ja koskettava, melodraaman, patetian ja huumorin sekoittaja, se joka "näkee alati tihenevään lumeen läpi olennaisen", jonka runoudessa raskas muuttuu kevyeksi, vähäpätöinen merkitykselliseksi ja eläimet ovat yhtä tärkeitä kuin ihmiset, elleivät tärkeämpiä. Janhonen kutsuu Sirkkaa verkostoituneeksi erakkorunoilijaksi: "Hänen tuttavapiirinsä oli laaja, siihen kuului eri-ikäisiä kirjailijoita, kustantajia, tallimestareita, säveltäjiä, professoreita, maatalouslomittajia, maanviljelijöitä, lääkäreitä, kartanonomistajia, insinöörejä, taiteilijoita, kampaajia, rekkakuskeja, siivoojia ja koirankasvattajia. Ollessaan hyvällä tuulella Sirkka osasi hurmaamisen taidon, oli välitön ja tutustui nopeasti ihmisiin."
Janhonen osaa kiinnostuksen herättämisen. Hän avaa Turkan mysteeriä musta laatikko kerrallaan. Tämä tapahtuu ihan konkreettisesti, sillä lähtökohta elämäkerran kirjoittamiselle olivat Turkan jäämistöstä löytyneet kirjeet, päiväkirjat, valokuvat, muistiinpanot ja todistukset. Ne Janhonen järjesti Ikeasta ostamiinsa 12 pahvilaatikkoon. Näiden lisäksi hän haastatteli Sirkka Turkan tunteneita ihmisiä, luki hänestä tehtyjä lehtijuttuja ja kuunteli radio-ohjelmia. Hän kertoo kirjassaan, että "mitä syvemmälle pääsin Sirkan elämään, sitä selvemmin ymmärsin, että hän kertoi runoissaan elämästään." Teoksessa käydäänkin läpi ilahduttavan paljon runoja, jotka avautuvat sellaisellekin lukijalle, joka ei ole Turkan runouteen tutustunut.
Hienosti Janhonen saa esitellyksi Sirkka Turkan monisärmäisen persoonallisuuden. Kuten elämäkerroissa yleensä Janhonen käy läpi Turkan lapsuutta ja nuoruutta, ensimmäisiä ihastumisia, ystäviä ja harrastuksia, perhettä ja sukulaisia, opiskeluja, ihmissuhteita, runojen kirjoittamista, matkoja. Runoilijana Turkka oli hyvin onnekas, sillä hänen runokokoelmansa herättivät huomiota, niitä arvosteltiin lehdissä, hän sai apurahoja ja palkintoja, jopa Finlandia-palkinnon. Viimeisestä mustasta laatikosta löytyy vielä yllätys, odottamaton käänne, joka saa lukijan liikuttumaan. Janhonen ratkaisee arvoituksen, johon hän on useaan otteeseen teoksessaan vihjannut ja joka osaltaan selittää Sirkka Turkan ristiriitaista ja surumielistä luonnetta. Niin taitava lopetus, ettei voi kuin ihastella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti