Kirjailijapoetiikat-teoksen (SKS 2024, toimittaneet Saija Isomaa, Samuli Björninen, Mari Hatavara ja Nanny Jolma) toisessa osassa keskitytään nykykirjallisuuteen. Sari Kivistö tutkii infernaalisia trooppeja Louise Glückin lyriikassa artikkelissaan Katabasis ja postuumi. Nobel-palkitun Glückin monet runokokoelmat jäsentyvät antiikin myyttien varaan. Runoilija hyödyntää antiikin myyttiaiheista erityisesti tiettyjä, kuolemaan ja manalan tarupiiriin kohdistuvia sikermiä. Kivistön mukaan tarinat Persefonesta ja Demeteristä, Orfeuksesta ja Eurydikestä sekä Sisyfoksesta yhdistyvät nykyhetken taiteilijuuteen, rakkauteen ja arjen tilanteisiin.
Manalaan laskeutuminen eli katabasis läpäisee koko Glückin tuotannon. Siinä on kyse ajallisesta syvyydestä ja henkilökohtaisen menneisyyden kohtaamisesta myytin avulla. Glückin poetiikkaan luo Kivistön mukaan yhtenäisyyttä se, että edeltävässä kokoelmassa alustavasti tapailtua aihetta syvennetään seuraavassa teoksessa. Myös postuumi on tuotannolle ominainen piirre. Se tarkoittaa runouden tiivistä sidosta menetyksen tunteeseen ja lopulliseen poissaoloon. Glück rinnastaa manalaan laskeutumisen metafiktiivisesti runoilijan tehtävän kanssa, jota kärsimys ja ikävä inspiroivat ja jossa liikkuminen runouden ja arjen välillä on vaikeaa.
Elise Kraatilan artikkelissa N.K.Jemisinin välineellistyvä ja välineellistävä poetiikka käsitellään spekulatiiviisen fiktion käyttömahdollisuuksia kuvittelusta kannanottoon. Kraatila analysoi sitä, miten näkökulma spekulatiiviseen fiktioon todellisuuden mahdollisuuksien uudelleenkuvittelun välineenä korostuu yhdysvaltalaisen Jemisinin teoksissa yhä avoimemmin edettäessä varhaistuotannosta uudempaan. Jemisinin poetiikan jännite kuvitteellisten maailmojen ja todellisten yhteiskunnallisten ilmiöiden välillä voimistuu, ja teokset muuttuvat avoimen poliittisiksi.
"Meen niin äärirajoille, että mun pääni hajoilee" -artikkelissa Anna Pakarinen tutkii runollisen resilienssin poetiikkaa Cheekin rap-tuotannossa. Hänen mukaansa runouden näkökulmasta globaalirap-genre on ilmaisukeinoiltaan rikas, ja sen potentiaali havainnollistuu myös Cheekin tuotannossa. Pakarisen kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti multiriimit ja metaforisuus. Sanoitukset edustavat hänen mukaansa suorasukaisen arkikielen taidetta, mutta rakentuvat monikerroksiselle poetiikalle ja pohtivat klassisen suuria elämän rajallisuuden ja merkityksellisyyden teemoja.
Väkivallan ja seksin intermediaalinen esittäminen Anu Kaajan proosateoksissa -artikkelissa Hanna Samola tutkii, millä tavoin Anu Kaajan proosatuotannossa esitetään kertojien ja päähenkilöiden yrityksiä ilmaista auditiivista, visuaalista tai audiovisuaalista materiaalia verbaalisessa muodossa sekä myös sitä, miten yritykset liittyvät sukupuolen, seksuaalisuuden ja väkivallan tematiikkaan.
Intermediaalisuuden Samola käsittää mediumien rajat ylittävinä rakenteina. Teksti ei pysty toistamaan visuaalista tai auditiivista materiaalia sellaisenaan, vaan esittää vaikutelman esimerkiksi elokuvalle tyypillisistä ilmaisukeinoista, kuten zoomauksesta tai kuvien hajoamisesta. Kaajan tuotannossa on runsaasti ekfrasiksia, joissa visuaalista aineistoa esitetään sanoin. Intermediaalisten viittausten lisäksi hänen teoksissaan on viittauksia toisiin kaunokirjallisiin teoksiin. Kaajan poetiikalle on ominaista kuvailla vaikeasti kielennettäviä ja arkijärjen ylittäviä tapahtumia sekä yhdistellä erilaisia tekstilajeja ja kirjallisuudenlajeja. Teoksissa sekoittuvat toisiinsa myös kulttuurisesti ylhäisenä ja alhaisena tai rumana ja kauniina pidetty. Samolan mukaan Kaajan tuotanto ilmentää postmodernistiselle ja sen jälkeiselle kirjallisuudelle tyypillistä tapaa tuoda esiin satujen ja myyttien eroottista ja väkivaltaista sisältöä.
Eila Rantosen artikkeli Maahanmuuttajayhteisön kuvaus Jonas Hassen Khemirin poetiikassa tutkii ruotsalaisen Khemirin teoksia, jotka käsittelevät terävästi poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Poetiikaltaan ne ovat Rantosen mukaan kekseliäitä sommitelmia ja yhdistelevät erilaisia kerronnan muotoja ja tyylejä. Tuotantoa läpäisee metafiktio ja itsensä tiedostava kerronta, joka tähdentää fiktiota rakennelmana ja leikittelee kirjailijan tekijyydellä ja omaelämäkerrallisilla viittauksilla. Tyyliltään Khemirin teokset asettuvat postmoderniin realismiin, joka kietoutuu monikulttuuriseen ja postkoloniaaliseen poetiikkaan. Kirjailija hyödyntää runsaasti humoristisia rinnastuksia, vastakkainasetteluja ja puhemuotojen runsautta poeettisina keinoinaan. Teoksia läpäisevä vuoropuhelu ja yhteisöllinen kerronta uudistaa Rantosen mukaan monikulttuurisen yhteiskunnan ja maahanmuuttajayhteisöjen kuvaustapoja.
Mika Hallila tutkii artikkelissaan Oskillaation poetiikka Asko Sahlbergin romaaneissa Ruotsissa vuodesta 1996 asti asuneen suomalaiskirjailijan tuotannon yhdistäviä elementtejä. Oskillaation poetiikalle on hänen mukaansa tyypillistä ristiriitainen valitsematta jättämisen tila, joka koskee sekä romaanien muodollisia tai rakenteellisia ominaisuuksia, kaunokirjallisia keinoja että sisällön ja tematiikan tasoa. Tärkein Sahlbergin teosten yhdistävä piirre on Hallilan mukaan ajan ja ajallisuuden käsittely. Ihminen on ajan armoilla tai ajallisuuden keskelle heitetty, kyvytön vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Hän on aina vieras, vieraassa ajassa ja paikassa oleva oman elämänsä siirtolainen.
Sahlbergin romaaneissa esitetään paljon väkivaltaa, patoumia, traumoja ja viettimaailman hallitsemattomuutta, koska henkilöillä ei ole tukenaan eettistä mallia tai moraaliselle toiminnalle tukea antavaa metakertomusta saati kykyä hallita itseään tai vaikuttaa elämänsä kulkuun. Intertekstuaaliset suhteet tiettyihin länsimaisen modernismin ja venäläisen psykologisen realismin merkittäviin romaaneihin ovat olleet selvä Sahlbergin kirjailijapoetiikan elementti. Kirjallisilta keinoiltaan ja konventioiltaan romaanit ovat sekoitus realismia, modernismia ja postmodernismia. Huojunta toivottomuuden ja toivon välillä on osa teosten vahvaa eettistä eetosta ja edustaa myös valitsemattomuuden logiikkaa.
Maria Laakso analysoi Kari Hotakaisen huumorin poetiikkaa. Hotakaisen tuotanto ei Laakson mukaan asetu puhtaasti huumorikirjallisuuden genreen, vaan kirjailija on tunnettu erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien ja suomalaista yhteiskuntaa koskevien suurten rakennemuutosten kuvaajana. Hotakaisen tuotannon läpäisevälle huumorille onkin ominaista, että hauskuus kulkee aina erottamattomasti rinnakkain vakavan aineksen kanssa. Hotakaisen huumorin poetiikkaan kuuluvat pakkomielteiset henkilöhahmot, groteski ruumiillisuus ja inkongruenssi eli yhteensopimattomuus. Inkongruenssi ilmenee tyylirikkoina ja kielen leikkisänä ja yllätyksellisenä kuvallisuutena. Hotakaisen huumori on myös satiirista, inhimillisiä heikkouksia satiirisesti kritisoivaa mutta lopulta ihmisiä rakastavaa.
Laura Piippo pohtii artikkelissaan Monet Yli-Juonikkaat tekijänimen käyttöä Jaakko Yli-Juonikkaan kirjailijapoetiikassa. Yli-Juonikkaan teoksissa yhdistyvät erilaiset tyylit, näiden parodiat ja pastissit sekä monenlaisilla tekstien- ja medioidenvälisyyksillä operoivat kokeilut. Piipon mukaan kirjailijan tuotannon ja kirjailijapoetiikan yksi keskeinen piirre on tekijyydellä ja sen merkityksillä leikittely. Yli-Juonikas käyttää omaa nimeään uuden tulkinta-avaruuden avaavana merkitsijänä, mikä vapauttaa tekijän kirjailija- tai tekijäkuvaa. Kyse on uudesta kaunokirjallisuuden tulkintamahdollisuudesta ja poetiikan resurssista, joka estää lukitsemasta erilaisia merkitysyhteyksiä, esimerkiksi autofiktiivisiä.
Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen oli tämä Kirjailijapoetiikat-teoksen lukukokemus. Kirjallisuudentutkimuksena kirjailijapoetiikka ei kuitenkaan ole uusi. Sen piiriin kuuluvaa tutkimusta tehtiin jo venäläisessä formalismissa, kuten tietävät teoksen toimittaneet Isomaa, Björninen, Hatavara ja Jolma kertoa teoksen aloittavassa artikkelissa Kirjailijapoetiikan keskeiset tutkimuslinjat. Myös strukturalismi ja Tel Avivin koulukunta olivat poetiikan tutkimuksen koulukuntia. Itse muistan 1970-luvulla analysoineeni Helsingin Yliopiston kotimaisen kirjallisuuden praktikumissa romaaneja, novelleja ja runoja uuskritiikin eli lähiluvun menetelmin. Ei siis mitään kovin uutta auringon alla. Mutta vaikka kirjailija ja hänen elämänsä olisivatkin kiinnostavia, pääpainon tulisi olla teoksessa ja sen ominaisuuksissa. Kuten Kirjailijapoetiikat-teoksen tekijät kirjoittavatkin:
"Kirjailijapoetiikan kautta voi tutkia koukuttavan tuotannon rakentumista ja erityispiirteitä. Se tarjoaa tutkijoille ja muille lukijoille kiinnostavan tavan puhua kirjailijasta ilman, että pohditaan hänen persoonaansa, henkilöhistoriaansa tai haastatteluissa ilmaistuja intentioita. Kontekstoivassa tarkastelussa nekin voi tosin huomioida, mutta kirjailijapoetiikan fokus on kuitenkin aina teosten tarkastelussa."
Kirjailijapoetiikat 2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti