Unen kadonnut aika

 Riitta Kompan Unen kadonnut aika (BoD 2023) on hänen kolmas runokokoelmansa. Sen perustunnelma on melankolia ja resignaatio. Runokieli on kaunista, ja runot surumielisen koskettavia. Toki muitakin sävyjä löytyy: huumoria, herkkiä luontokuvia, fantasiaakin. Unen kadonnut aika muodostaa jatkumon kahden aikaisemman runokirjan kanssa. Runon puhuja käy läpi mennyttä, tällä kertaa unien muodossa.  Suloiset runokuvat ovat paljolti luonnosta. Puut, kivet, kukat, sammal, kävyt, sade, lumi, järvi, pellot, kaislat, suo, mustikkametsä, eläimet ilmentävät tunteita ja olotiloja herkkävireisesti. 

  "Ruovikon tiheys tuo hämärän

                                               vie suunnan

kaislat viiltävät veneen reunaa

airo juuttuu tiheään seinään

                  kämmenen rakko kirvelee

                                 kierrätkö kehää."

Muutaman runon miljöönä on kaupunki. Luontokuvien ohella toistuvat polku, lentäminen, haave, kyyneleet, myrsky, käärmeet, valo ja pimeys, aika, suurjännitejohdot, aamun  punerrus. Myös satukuvasto, peili-symboli ja Italia-muistot rikastuttavat kokoelmaa.

"Kun katsoin peiliin

                näin takanani utuisen joukon.

Käännyin pois

                              katsoin uudelleen

peilin pinnalla valui pisaroita

                              tipahtelivat lattialle

              hävisivät äänettömästi sen rakoihin.

Itkemättömät itkut

                huuhtoivat lattian puhtaaksi.

heitin pois pölyiset kengät

               kävelin varovasti ympäri huonetta

varpaiden välistä nousivat pienet sateenkaaret."

  

  Uni mahdollistaa runon minän toiveita olla kevyt ja paljas, kietoutua hiljaisuuteen, ohueen ja painottomaan. 

                                              " kaipaan keveyttä

                          pilvenhahtuvaa vailla suunnitelmaa

                                           itätaivaan aamuvenyttelyä

kaipaan hellepäivän

                               raukeaa verkkaisuutta

                 kelohongan salakaikua

enkä unohda lumikristallien

                                     hopeista kuiskutusta."

           " matkaan portaalista toiseen

              oheten, tiivistyen

ei määränpäätä

                vain siirtyminen ja sulkeutuminen"

  Melankoliasta huolimatta runon minä haluaa toteuttaa nuoruuden haaveitaan, tähytä pitemmälle, tuntea eheyttä illasta aamuun, tietoa siitä "mikä teki sinusta sinut".

                                              

"Sitten tuleekin uusi aamu, sen punerrus, yhdestä kulmasta

häilyvän herkkä, toisesta tulisen oranssi,

                                                            vaan minä kierrän

tukkani nutturalle, koristelen kirjolinnun sulalla ja

korskeimman koivun latvassa päästän säilötyt soitot irti."

                                                Riitta Komppa Unen kadonnut aika 2023