Kun korot kopisivat tyhjässä pesässä

O. Riikamaria Helle-Kotkan uudella runokirjalla Kun korot kopisivat tyhjässä pesässä (Mediapinta 2018) on hauska ja värikäs kansi. Tekijän itsensä kuvittamassa kannessa näkyy oranssilla pohjalla vihreäleninkisen naisen muodokas takamus ja sorjat sääret punaisissa korkokengissä. Kansi kuvastaa hyvin sisältöä, joka koostuu reippaista ja raikkaista keski-ikäisen naisen tuntemuksia kuvailevista runoista. Punaisilla korkokengillä on vertauskuvallinenkin merkitys: ne ovat rohkeuden ja piilosta kaivetun naisellisuuden ja voimistuvan uuden minuuden tunnuskuva.

  Kun korot kopisivat tyhjässä pesässä -kokoelma jakautuu viiteen osastoon.  Ensimmäinen osa on nimeltään Viimeinen ponnistus, joka viittaa sekä synnytykseen, lasten kasvattamiseen että ehkä aviosuhteeseenkin. Lapset elävät jo omaa elämäänsä - tässä mutta toisaalla - ja äiti tuntee itsensä kuin kadulle pudonneeksi parittomaksi sormikkaaksi. On aika hankkia oma elämä ja toteuttaa loputkin haaveet. Sanat löytävät runopolun ja kuljettavat eteenpäin. Riikan runoilijaäänelle on ominaista  huumori, joka tulee esiin mm. kauniissa rakkausrunossa:

  Rakas,

  Sinä lajittelet sekajätteistä häilyvät tunteeni
  Olet aurinkoni, tuulivoimani



Toinen osa on nimeltään Pari suhdetta, joissa on intiimejä runoja parisuhteesta, sen halusta, seksistä, riitelystä, sovinnosta. Toisen rinnalla painajaiset haihtuvat.  25 vuotta yhdessäoloa  takaavat sen, että vaikka satunnainen muukalainen saattaa ilmestyä päiväuniin, hän sieltä myös katoaa. Kolmannessa osassa Vaihdepyörää huumori korostuu entisestään. Vaihdevuotinen polkee vaihdepyörää, nivelet ja vaihteet naksuen.  Viisikymppinen elää vielä kuun kierron mukaan. Hän on kasvanut taas omaksi itsekseen, ja pää on täynnä kokemuksen synnyttämää hiljaista tietoa. Punaiset korkkarit merkitsevät uutta villiä, naisellista ja rohkeaa minää.


Neljännessä osassa Tähystän runon minä tähyää laajemmalle: menneisyyteen, tulevaan, maailmalle. Hän on Kintsugi-nainen, koottu sirpaleista, jotka on yhdistetty kullalla.  Viides osa Äänettöminä sisältää mielestäni kokoelman kauneimmat ja koskettavimmat runot. Kaunista on hiljaisuus aamuruuhkassa junan kyydissä (ennen kuin humalainen örveltää), yötön yö, teehetki idässä sitruunapuun alla (ennen kuin pommi tuhoaa kaiken). Lainaan tähän loppuun kokoelman viimeisen runon, joka on lempparini.


Jätin jäljen

sänkyyni
unettoman yön painamat kasvot tyynyyn
Jätin jäljen, hipaisin sormellani
usvan kostuttamaa ikkunaa
Neuloin pienen sukan
Jätin jälkeeni jälkeläisen

Rantahietikolta tuuli nuolaisi jälkeni
Aurinko kuivasi kalliolta varpaani märät läntit
Lopulta jäljet katosivat
Ehkä joku joskus muistaa?
Jälkeläinen?

Kauhuromantiikan hengessä

Kaksi romaania, jotka piti ahmia, yötä myöten : Rebecca Jamesin Hiljainen lähde ja S.K. Tremaynen Ennen kuolemaani. Goottilaisen romaanin perillisiä molemmat; Hiljaisen lähteen yhteydessä mainittiinkin Rebecca ja Jane Eyre, lempikirjojeni päähenkilöitä kummatkin.  Näitä kirjoja lukiessa piti unohtaa kohtuus, terve järki ja realismi, sillä ne olivat  ihanan yliampuvia, tuhlailevia ja liioittelevia tapahtumiensa ja juonen käänteidensä kanssa.

  Tyylilajina siis gotiikka, joka näkyi ensinnäkin miljöössä. Tremaynen kirjassa seikkailtiin Dartmooren nummilla, syrjässä olevalla maatilalla, ja Jamesin kirjassa Toscanan Fiesolessa, muusta maailmasta erossa pysyttäytyvässä kartanossa. Molempien kirjojen sankaritar on kovia kokenut ja itseään epäilevä. Ennen kuolemaani -romaanin Kath on selviytynyt auto-onnettomuudesta ja menettänyt muistinsa. Hänellä on erikoinen 9-vuotias tytär ja metsänvartija-aviomies, joka syyttää Kathia itsemurhayrityksestä.  Hiljaisen lähteen Lucy pakenee traumaattista suhdetta Lontoosta Fiesoleen, josta hän saa kodinhoitajan paikan syrjäisestä kartanosta, jonka salaisuudet alkavat kiehtoa häntä.

  Kummassakin kirjassa kuvataan ihmismielen selittämätöntä ja pimeää puolta. Pahat henkilöt ovat todella pahoja, julmia ja kieroutuneita. Taitavasti kirjailijat ujuttautuvat lukijankin ihon alle irrationaalisia pelkoja nostattamalla.  Tyylilajille eli goottikauhulle ominaiset kaksoisolennon kohtaaminen, demoninen viettelijätär, paholaismaiset henkilöt, äärimmäiset tunnetilat, aaveiden tai kuolleiden vaistoaminen, yliluonnolliset kokemukset, demoninen ilmapiiri, hulluus toteutuvat. Kirjailijoiden taitavuutta tämän tyylilajin osaajina täytyy ihailla.  Överiä on mutta se kuuluu asiaan.

  Goottilaisesta romaanista poiketen yliluonnolliset asiat saavat lopussa selityksensä ja mysteerit selvitetään. Lukijaystävälliset happy endit siis. Näille kirjoille on  fanittajansa, vaikka epäuskottavat käänteet saavat ehkä monet tuhahtelemaan kriittisesti.  Minä pidin, kuten pidin Bronten sisarusten Humisevasta harjusta ja Kotiopettajattaren romaanista, samoin kuin Daphne du Maurierin Rebecasta, joiden manttelinperijöitä Ennen kuolemaani ja Hiljainen lähde ovat.

Epätodennäköisiä ihastumisia

Kirja pitää lukea kokonaan, jotta voi tietää, millainen se todella on ja ihastuuko siihen. Ihastuminen on täysin subjektiivista. Voi olla, että ei pidä kirjasta, vaikka muut olisivat sitä suitsuttaneet, tai itse  ihastuu myös. Ja sitten voi mieltyä kirjaan, joka on jäänyt pimentoon. Luin juuri kolme kirjaa, joita  kuvailen epätodennäköisiksi ihastuksiksi, sillä en takakansikuvailun perusteella voinut kuvitella viehättyväni.

  Libby Pagen (suomentanut Natasha Vilokkinen) Pinnalla pysymisen taito sijoittuu Etelä-Lontooseen, Brixtoniin.  Päähenkilöitä ovat 86-vuotias Rosemary ja 26-vuotias paikallislehden toimittaja Kate, jotka ystävystyvät ryhtyessään toimimaan lakkautusuhan alla olevan maauimalan puolesta. Kolmantena päähenkilönä on kettu, jonka silmin nähdään Lontoota, sekä myös itse maauimala, jonka kautta useita kirjan henkilöitä kuvaillaan.  Vuoden kierto on aikajanana, keväästä kevääseen. Miten virkistävää lukea uimisesta heinäkuun helteiden lomassa! Kate on henkilö, joka kasvaa ja kehittyy. Hän kärsii ujoudesta ja paniikkihäiriökohtauksista, mutta oppii ylittämään itsensä puolustaessaan tärkeänä pitämäänsä ja laajempaan yhteisöön liittyvää asiaa. Ja rakkauskin astuu hänen elämäänsä. Rosemaryn elämän rakkaus on ollut George, hänen aviomiehensä, joka on kuollut pari vuotta aiemmin. Heidän rakkaustarinansa kietoutuu maauimalan ympärille, jota Rosemary pitää toisena kotinaan.

  Toinen kirja oli Kristiina Harjulan Samettiruusuja Harjutiellä, joka sijoittuu Tampereelle. Päähenkilö Aila muuttaa avioeron jälkeen Espoosta takaisin lapsuudenkotiinsa, vanhaan rapistuneeseen vuokra-asuntoon, jossa asuu lapsuuden ystäviä ja laitapuolen asukkaita.  Aila käy päivittäin katsomassa kuolemaa tekevää äitiään vanhainkodin saattohoito-osastolla. Hän muistelee omaa isoäitiään ja yrittää solmia uudelleen yhteyden omaan tyttäreensä ja tämän lapseen. Outo vanha nainen, kuolema, lähestyy häntä mutta katoaa lopulta. Kristiina Harjulan ihmiskuvaus on aivan omaa luokkaansa. Hänen henkilönsä voi nähdä, kuulla ja tuntea, niin eläviä he ovat. Kuten Libby Pagen romaanissa, tässäkin kirjassa ihmiset joutuvat lopulta yhdistämään voimansa vuokratalon purun estämiseksi.

  Kolmas kirja oli runokirja eli Lassi Hyvärisen Tuuli ja kissa, joka taisi juuri saada jonkin kirjallisuuspalkinnon. Kummallinen kirja, kuten runokirjat nykyään tapaavat olla, ja samalla riemastuttavan ihana ja villi. Päähenkilöinä, jos runoteoksessa mitään henkilöitä yleensä on, ovat runon kertoja, kissa ja tuuli. Sanat yhdistyvät toisiinsa ennalta arvaamattomasti, kesyttömästi, luovasti, epätodennäköisesti ja saavat mielikuvituksen riehaantumaan. Virkistävää, kuin uiminen!

Juhannuskirjoja

Juhannuksena kuten muinakin juhlapyhinä (oikeastaan aina: "arkena ja sunnuntaina") tulee luetuksi paljon. Useat kirjabloggarit ovat tehneet listan juhannuskirjoistaan, joten miksen siis minäkin. :D

Sain juuri luetuksi Jenny Offillin kirjan Syvien pohdintojen jaosto (suomentaja Marianna Kurtto), jonka nimestä ensiksi lumouduin. Kun kirjalla on tuollainen nimi, sen täytyy olla hyvä. Takakansi on täynnä amerikkalaisten kirjailijoiden ja kriitikoiden ylistyksiä. Ja mikä parasta: fonttikoko on suuri, vielä suurempi kuin omissa dekkareissani. Kirjaa oli monella tapaa helppo lukea. Teksti hengittää ja antaa lukijan vaipua omiin pohdintoihinsa. Päällisin puolin kirjassa on kyse kahdesta rakastavaisesta, jotka löytävät, kadottavat ja taas löytävät toisensa. Tarina kerrotaan ftagmentaarisesti, jolloin kaikenlaiset anekdootit, siteeraukset ym. katkaisevat minäkertojan ajatukset. Kirjan nimi tulee siitä, kun rakastavaiset lähettävät suhteensa alussa toisilleen kirjeitä, jonka osoitteeksi kirjoitetaan Syvien pohdintojen jaosto (Dept. of Speculation).

Satu Pihlajan Aikaansaamisen taika on tietokirja itsensä johtamisesta. Luin sen arvellen, että se antaisi potkua kolmannen dekkarini kirjoittamiseen (hanke on ollut hieman jäissä). Pidin  kirjasta, joka oli pirteä ja täsmällinen ohjeissaan. Kuvituksessa oli käytetty taikateemaan sopivasti tiivistelmäkohdissa kättä, joka heilutti taikasauvaa.  Kirjassa esiteltiin mm. Pomodoro-menetelmä, jonka ajattelin ottaa kirjoittamisessani käyttöön (pidän muutenkin tomaateista).

Silvia Hosseinin Pölyn ylistys sisältää esseitä. Ensimmäisen kerran elämässäni tunsin olevani liian vanha kirjalle (vaikka yritinkin ymmärtää ja olla ennakkoluuloton). Minun silmissäni kirja muuttui mielenkiintoisemmaksi loppua kohden, ja sen kolme viimeistä esseetä eli Aavikkokaupungin labyrintit (analysoi Dubaita), Mitä sivullisuus tarkoittaa? ja Pölyn ylistys olivat todella hyvin kirjoitettuja ja oivaltavia.

Kirjapinossa lukemista odottavat Tarmo Kunnaksen Hyvää kotiseutua etsimässä (Eurooppalainen matkakirja),  Erkki Lehtirannan Todellisuuden lukutaito (Vinkkejä valaistumisen varalta) ja Pekka Kytömäen, Arto Lapin ja Niklas Salmen Keuhkojen täydeltä hiljaisuutta (Lungfuls of Silence), jonka runot ovat suomeksi ja englanniksi.

Runokirjat ovat ihan must. Niiden lukeminen saa hyrisemään onnesta ja lähettää ajatukset lentoon.   Jukka Itkosen  runokirja Viisi vuodenaikaa on iki-ihana: sen  runot sykähdyttävät oivalluksillaan, lapsenmielisyydellään, kauneudellaan ja hiljaisella huumorillaan. Runoissa on myös sururunoja, ja kirja on omistettu kirjailijan edesmenneelle vaimolle Ingalle. Kesän kunniaksi lainaan tähän loppuun yhden Itkosen runon Kesällä on.

"Kesällä on
  kymmenen varvasta,
  kesällä on lehtevä asu.
  Kesällä on
  mökki saaressa
  ja rannalla pyykkivasu.

  Kesällä on
  saaret silminä
  ja koivulta tuoksuva tukka.
  Tuuli on kesän hengitys
  ja sen jalanjälki on kukka.

  Kesä on
  kirkasta valoa
  ja ilmaan maalattu taulu.
  Kesä on
  tuulta purjeissa
  ja kesä on linnun laulu.

  Kesä on
  kevään lapsia,
  kesä on syksyn ovi.

  Jos laittaisi kesän taskuunsa.
  No, eihän se sinne sovi."

Syytön harppuuna

Syytön harppuuna (2018)  on perulais-suomalaisen Zoila Forssin toinen runokokoelma. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa Revontulet, jonka runot ovat espanjaksi ja suomeksi, julkaistiin vuonna 2014 Perussa.  Kirjoittamisen lisäksi Zoila Forss kääntää kaunokirjallisuutta, tekee graafista suunnittelua ja runovideoita. Hän toimii myös aktiivisesti monikielisessä Sivuvalo-kirjallisuusprojektissa. Zoila on  viisihenkisen Runosvengi-esiintyjäryhmämme jäsen.

Syytön harppuuna  -runokokoelman runot ovat suomeksi, espanjaksi ja englanniksi. Englanniksi runot on kääntänyt Anne Ketola. Ensimmäisenä mieleeni tuli Zoilan runoja lukiessa Pablo Neruda. Yhteistä on temperamentti, sanojen vyöry, voimakkaat kielikuvat, maanläheisyys, elämän rakastaminen.  Tässä runokokoelmassa enemmän on enemmän. Mikään ei ole pientä ; sanat ja tunteet läikkyvät yli. Kaiken keskiössä on kieli, hyvin ilmaisuvoimainen ja rehevä kieli.


Syytön harppuuna jakautuu neljään osaan: Isku, Haava, Arpi ja Kielen kertaus.Kuten nimikin kertoo, ensimmäisessä osassa jahdataan harppuunalla haita, joka repii veden ihoa. Hai merkitsee jotain vaarallista, verenhimoista saalistajaa, tulenpalavaa intohimoa, joka ei jätä rauhaan. "Villin kuun silmät",  "yhden silmän kello",  "letitetyt äänet"; nämä kielikuvat miellyttivät minua erityisesti.

Toisessa osassa yritetään toipua iskun jättämästä haavasta.  Lukijalle alkaa hahmottua, että kyseessä saattaa olla rakkausrunokirja. Mutta miten epäsovinnaisia ja tavallisuudesta poikkeavia ovat tuon rakkauden ilmaisut! Rakastetun kurlaava ääni on tehty suolasta ja sapesta, susituuli ulvoo, runon minä läimäyttää rannan pois, sade tanssii palavassa pellossa.

Kolmannessa osassa haava on sovittunut arveksi. Kauniita kielikuvia ovat esim. "sateen harmaa henkäys", "siemaus kotioveni kellon tuoksua", "selviytyvä tähkä kuohuvassa sateessa", "makeavesisilmä".


Neljäs osa, Kielen kertaus, pitää sisällään yhden runon. Lainaan sen tähän kokonaisuudessaan:


"Perjantai on juhla.
 Siksi olen juuri yliajanut torstain,
 tahallani ja ilman syyllisyyttä.
 Perjantai on lintujen piilopaikka,
 koiraani kauhistuneiden
 rinnastani lentäneiden.
 Perjantai on kerityn nurmikon tuoksu.
 Nurmikon, joka antaa paljaille jaloilleni siivet
 ja jossa voin olla räjähtävä runosäe.
 Kun perjantai loppuu,
 linnut palaavat rintaani,
 tekevät viikonlopustani pesänsä
 ja nukkuvat pelkäämättä koiraani.
 Koirani on torstain vaanija
 ja kyynelten jäljittäjä."

Kirjoja naisista jotka kulkevat omia polkujaan

Merete Mazzarellan Alma Edelläkävijän tarina kertoo Suomen ensimmäisestä naisprofessorista. Teos on fiktiivinen; tosin Helsingin Sanomissa sitä kutsuttiin puolidokumentaariseksi. Alma Söderhjelm oli uudisraivaaja suomalaisen naishistorian alalla. Häntä kuten kaikkia edelläkävijöitä saamme kiittää polusta, jonka he raivasivat meidän kulkea. Romaanissa vanha Alma muistelee kuolinvuoteellaan mennyttä. Punaisena lankana hänen elämässään tuntuu olleen ajatus, että hän halusi tulla nähdyksi yksilönä.

Alma Söderhjelm muistelee esimerkiksi tilannetta, jolloin hän ensi kerran uhmasi sovinnaistapoja, mikä luonteenpiirre myöhemmin osoittautuu hänelle ominaiseksi.  Hän halusi myös osoittautua ihailemansa isoveljen Wernerin luottamuksen arvoiseksi. Alma rupesi opiskelemaan historiaa, koska ajatteli voivansa elävöittää historiallisia tapahtumia, eläytyä historiallisiin henkilöihin ja tulkita heitä. Hänen rakkautensa rehellisyyteen ja suoruuteen, vapaudentunteensa ja vakava suhtautuminen elämään saavat kolhuja mutta Alma on tinkimätön ja etenee urallaan, koska työskentelee ahkerasti. Hän rakastuu ja pettyy, tutustuu mielenkiintoisiin ihmisin ja matkustelee. Hän halusi omien sanojensa mukaan olla analyyttisen terävä ja selväsanainen mutta samalla eläytymiskykyinen ja intuitiivinen. Hän halusi olla sekä mies että nainen tai jokin kolmas: "En ole halunnut valita, en ole koskaan halunnut tyytyä."


Marjo Vilkon Vilpitön sydän (romanssi) -romaanin päähenkilö Franka on yksi niistä, jotka Alman tavoin kulkevat akateemista polkua ja yrittävät toteuttaa vapaan rakkauden ideaa omassa elämässään. Franka rakastuu 11 vuotta itseään nuorempaan Alvariin.  Jos joku on joskus miettinyt, millainen on vanhemman naisen ja nuoren miehen suhde, saa Vilpittömässä sydämessä siitä varsin tarkan kuvan. Rakkaus on hurjaa, mustasukkaista, repivää, masokistista mutta toisaalta autuaallista, kohtalokasta ja intohimoista. Lukija on läkähtyä moiseen tunteiden heittelyyn mutta haluaa nähdä, miten lopulta käy. Voiko suuri rakkaus säilyä ja millä ehdoilla?



Naja Marie Aidtin kirja Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (Carlin kirja) perustuu tositapahtumiin. Kirjailija menetti 25-vuotiaan poikansa onnettomuudessa. Teos on kuvaus surusta, joka muuttaa käsityksen todellisuudesta ja ajasta. Aika muuttuu isoksi ympyräksi jossa ei ole reunaa. Kirjoittaja kulkee tuskan läpi, yrittäen ymmärtää sellaista, joka ei ole järjellä tajuttavissa. Alussa hän kokee, että kieli on ehtynyt eikä voi muodostaa lauseita. Hän tuntee vihaa ja pelkoa ja tuntee itsensä suruäidiksi, jota kukaan ei uskalla seurata hämäriin saleihin. Hän lukee muiden kirjailijoiden tekstejä surusta ja havaitsee, että suurin osa on fragmentaarista, kaoottista, koska surun olemus on keskeneräinen, epätäydellinen. Lopulta tuska hellittää otettaan, vaikka äiti toteaa, ettei poika koskaan katoa: "Hän on sisimmässäni."


Susanne Janssonin Uhrisuo on dekkari, jonka päähenkilö on nuori biologi, suotutkija Nathalie. Hän saapuu Mossmarkenin suomaille tekemään kokeita väitöskirjaansa varten. Salaperäinen ja uhkaava suo nousee päähenkilöksi Nathalien rinnalle. Suo kätkee syvyyksiinsä salaisuuksia, aivan kuten Nathalie ja paikalliset asukkaat. Uhrisuo on taitavasti suon ympärille punottu dekkari, joka harhauttaa lukijankin eksyksiin, kun usva nousee. Suo on uhreja vaativana ja pelottavana miljöönä piristävän uutta rikoskirjallisuudessa. Asiatietoja kaipaavalle löytyy kirjasta myös faktatietoja suosta.

Salaattia, veripalttua ja jälkiruokaa

Kotimainen kirjakattaus, tällä kertaa ruokametaforilla kuvailtuna : Markku Envallin Tavaratalo taivasalla, Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen, Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät ja Leena Krohnin Kadotus.

Aluksi siis raikasta salaattia. Olen lukenut kaiken mahdollisen Markku Envallilta enkä ole koskaan pettynyt. Tavaratalo taivasalla on esseekokoelma, joka sisältää sekä filosofista pohdintaa elämisen ilmiöistä (markkinoista, katututuista, nopeuden ja hitauden suhteesta, pimeydestä, tulevaisuudesta) että taide-esseitä. Taide-esseiden joukossa on mm. analyysejä mielikirjoistani (Tolstoin Anna Kareninasta, Gogolin Kuolleista sieluista, Shakespearen Macbethistä, Leinon Helkavirsistä, Mazzarellan Marraskuusta). Kirjan päättää essee Ilo, ihanista ihanin pohdinta ilosta; aihe, jota minäkin olen viime aikoina miettinyt.


Veripalttu on eteläpohjalainen perinneruoka. Se sopii kuvaamaan teosta, jonka juuret ovat syvällä eteläpohjalaisuudessa ja jossa sakea veri virtaa. Satu Vasantolan romaani kertoo myös (Ferranten teoksen nimeä lainatakseni) niistä jotka lähtevät ja niistä jotka jäävät.  Susanna on yksi niistä, joka jättää Peräseinäjoen taakseen ja  kouluttautuu Helsingissä juristiksi. Hän auttaa Suomeen tulleita pakolaisia ja tarjoaa kodin Fatiman perheelle. Susannan kautta kirjan tapahtumiin avautuu laajempi näkökulma.  En palaa takaisin koskaan, luulen on myös sukutarina, romaani suvun neljästä sukupolvesta. Martta on voimakas isomumma ja Tapio hänen rakkain lapsensa. Veri ei ole aina vettä sakeampaa, ja Susannalle hänen Tapio-setänsä vaimoineen on läheisempi kuin omat vanhemmat. En palaa takaisin, luulen on hurja romaani, hyvin verevästi kerrottu. Sen luettuaan omakin veri tuntui virtaavan voimakkaammin.


Ja jälkiruokana kaksi kertomuskokoelmaa.  Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät on matkakertomuskokoelma.  Ibn Battutan "Traveling - it leaves you speechless, then turns you into a storyteller" toimii kirjan mottona.  Rannelan mukaan matkalla olemme toisenlaisia ja katseemme on tarkempi. Matkailija muuttuu seikkailijaksi, kokijaksi, jolle voi tapahtua mitä vain.  Matkalla tapahtuu usein niin paljon lyhyessä ajassa, että muisti on koetuksella. Ja tähän tulee tietysti avuksi matkapäiväkirja.  Terhi Rannela on kirjailija, jonka työ kulkee aina mukana, joten hän on vapaa matkustamaan.  Pidin paljon näistä havainnollisista ja kevyistä matkakertomuksista.


Leena Krohnin Kadotus kertoo löytötavaratoimistosta, johon ihmiset toimittavat löytämiään esineitä. Ja sitten tuon tavaran ja sen omistajan tarina kerrotaan. Kertomukset sijoittuvat samaan aikaan ja paikkaan eli nimettömäksi jäävään kaupunkiin ja sen yhteen iltaan, taiteiden iltaan. Krohnille ominainen filosofisuus, kauneuden rakastaminen, outous ja vaimea kauhukin ovat läsnä myös tässä kirjassa. Löytötavaratoimiston virkailija on syvällinen pohdiskelija hänkin:

"Minua vetävät puoleensa ihmiset, jotka tekevät sitä, mitä kutsutaan taiteeksi ja mikä ei ole ollenkaan välttämätöntä ja kuitenkin on. Sillä jotta ihmiset eivät tulisi hulluiksi, he tarvitsevat vähän hulluutta. He tarvitsevat juuri sitä, mikä ankarasti ajatellen on tarpeettominta, kuten leikkiä, taikaa ja unennäköä. Tarpeettomin on kaiken tarpeellisen perusta, niin minä ajattelen. Siitä, mikä on leikkiä, alkaa todellisuus, siitä, mikä on unta, syntyy tarmo ja työ, ja kaikki se mikä on kaunista, on elävää, toimivaa, ikuista.
  Minä ylistän niitä, jotka harjoittavat tuota tarpeettomuutta ja jakavat sitä toisillekin, kysymättä kenelle, niitä, jotka levittävät lumousta ja valoa, värejä ja vapautta. En kadehdi, sillä onhan minullakin teos, mitä uudistaa: oma elämäni."