Sanna Nyqvistin tietokirja Rannalla Miten kirjailijat löysivät meren (Tammi 2024) sopii hyvin kesälukemiseksi, vaikkapa rannalla loikoillen. Se kuvaa viiden kirjailijan meri- ja rantasuhdetta heidän teostensa kautta. Nyqvist tuntee hyvin tutkittavansa, jopa niin, että hänen oma tyylinsäkin on hyvin kaunokirjallista, muistuttaen kunkin tutkittavan kieltä ja tyyliä. Ihailtavaa ja lukijan kannalta nautinnollista.
Alkusanoissaan Nyqvist toteaa, että kirjallisuudessa rannat ovat erityisiä tihentyneiden tapahtumien ja merkitysten paikkoja, joissa lukija voi odottaa käänteitä ja muutoksia. Ranta on yhtä aikaa paikka ja mielentila. Nyqvist ilmoittaa teoksessaan tarkastelevansa rannan muuttuvia merkityksiä valitsemiensa kirjailijoiden teosten ja elämänvaiheitten valossa. Näissä teoksissa hahmottuvat rantojen kulttuurihistorian suuret kaaret Euroopassa 1800-luvun alusta nykypäivään.
Jane Austen, August Strindberg, Marcel Proust, Virginia Woolf ja Tove Jansson hakeutuivat oleskelemaan ja kirjoittamaan meren rannalle, ja kokemukset rannoilta tarjosivat aineistoa heidän teoksiinsa. Näin rannat olivat todellisia, elettyjä maisemia.
Nyqvist tarkastelee Jane Austenin romaania Viisasteleva sydän ja keskeneräiseksi jäänyttä Sanditonia, jotka sijoittuvat rantalomakohteisiin Dorsetin rannikolle. Meri on Austenille kehys, joka piirtää esille rannikkomaiseman kauneuden. Se vaikuttaa myös katsojaan tarjoten esteettisiä ja henkisiä nautintoja. Ranta on Austenille siirtymätila, jossa ihminen tempautuu mukaan johonkin uuteen, löytää itsestään aiemmin kätkettyjä voimia tai haluja.
August Strindbergille Tukholman saaristo merkitsi inspiraation lähdettä. Saaristosta tuli Nyqvistin mukaan kirjailijan ydinmaisema ja miljöö, jossa tämä koki löytävänsä oman itsensä aina uusina versioina. Hemsöläiset on Strindergin rakastetuin romaani, ja sen elävä kuvaus saariston näkymistä tuli osaksi ruotsalaisten käsitystä kansallismaisemastaan. Saaristolaiselämää ja Ulkosaaristossa täydentävät trilogian. Rannat ovat Nyqvistin mukaan Strindbergin tuotannossa toiveiden heräämisen ja niiden kariutumisen maastoa:
"Samojen teemojen ja tuntojen toistuminen tuo mieleen aaltojen näennäisen toisteisen liikkeen. Milloin ne loiskivat lempeästi vasten auringon lämmittämiä kallioita, milloin vyöryvät maihin vaahtopäisenä rintamana ennen kuin paiskautuvat takaisin mereen. August Strindberg oli modernin ajan kirjailija, ihmisluonnon ristiriitaisuuksien kuvaaja. Hänen teoksissaan ranta on symboli vastakkaisille tiloille, joiden välillä ihminen heittelehtii."
Marcel Proust matkusti meren rannalle päästäkseen tilaan, jossa hänen sisällään kehkeytyvä romaani löytäisi tiensä ulos. Nyqvist kirjoittaa:
"Meren äärellä hän oli kaukana arjen vaatimuksista ja rutiineista, seuranaan aaltojen tasainen pauhu ja edessä avautuva ulappa, jonka pintaan piirtyvät kangastukset ja kuvat olivat kuin heijastuksia hänen oman mielensä kuvajaisista. Uuden hotellin anonyymi, historiaton miljöö antoi rauhan uppoutua kirjoittamiseen ja menneen uudelleenluomiseen kirjan sivuille. Meren heijastusten valaisemassa hotellihuoneessa Proust avasi ovet sisäisiin huoneisiinsa, jo kadotetuiksi luulemiinsa tiloihin, jotka rannan suolainen tuuli pyyhki puhtaiksi ajan kerrostamasta pölystä."
Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kertojakin viettää kesiään loistohotellissa Normandian rannalla, havainnoi rannan sosiaalisia hierarkioita ja niiden yllätyksiä ja oppii Nyqvistin mukaan taiteen avulla ymmärtämään ja jäsentämään kauneutta ympärillään; taide kertoo maailmasta jotakin sellaista, mitä tottumus ja tiede eivät tavoita.
Meren rannoille sijoittuvat myös useat Virginia Woolfin teokset, etenkin hänen tunnetuin romaaninsa Majakka. Nyqvistin mukaan Woolf vertasi luomista usein veden liikkeeseen: "Teksti on virta, johon hän sukeltajan lailla uppoutuu ja jonka rytmiin hän mukautuu." Majakasta muotoutui mereltä rytminsä lainaava, kokeellisuudessaan läpikotaisin modernistinen taideteos, joka on samalla psykologisesti tarkkanäköinen ja intiimi kuvaus meren äärellä lomaansa viettävästä perheestä. Meri oli Nyqvistin mukaan Woolfille kaikista keskeisin metafora, olemista, ajattelua ja taidetta ruokkiva elämän perusta. Lapsuuden kesien Cornwallin aaltojen jyly loi äänimaiseman ja tunnetilan, jonne hän aina kaipasi takaisin.
Kaikki suomalaiset (ja muutkin) osaavat yhdistää Tove Janssonin ja meren. Nyqvist toteaakin, että Tove Janssonin elämän keskeiset paikat voisi piirtää merikartalle, joka tarjoaa tarkastelupisteitä myös Janssonin kirjallisiin maastoihin :"Varhaislapsuudesta alkanut vahva tunneside Itämeren saaristoon oli hänen tuotantonsa käyttövoima, loputon inspiraation lähde, jonka tarjoilemia aihelmia hän varioi teoksesta toiseen. - - Välimeren aurinkorannat Riviera ja Capri ovat poikkeuksia tuotannossa."
Olennaisin osa meren tarjoamista antimista on aineettomia, ja juuri ne ovat kirjallisuuden rakennusainetta, Nyqvist summaa teoksensa lopuksi:
"Muumipapalle meri lahjoittaa viskilaatikon ohella itseymmärryksen, Proustin romaanin kertojalle hurmaavan tyttöryppään ja uuden tavan katsoa maailmaa. Woolfin kesänviettäjät pääsevät rannalla viimein irti surustaan ja kaipauksestaan. Austenin kapteeni Wentworth ja Anne Elliot saavat takaisin rakkautensa, aiemmista esteistä vapaana ja kypsempänä versiona. Strindbergin proosarunon kulkija kohtaa saariston häikäisevät maisemat ja oivaltaa lopulta, epäilysten ja pettymysten jälkeen, millaiset lahjat elämä on hänelle jo antanut. Ranta terästää aistien lisäksi ymmärryksen. - -"
Sanna Nyqvist Rannalla 2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti