Ville-Juhani Sutisen esseekokoelma Vaivan arvoista (Avain 2022) esittelee mammuttikirjallisuutta eli yli tuhatsivuisia, vaikeatajuisina pidettyjä teoksia. Esipuheessa hän kertoo, että pandemia-aika antoi mahdollisuuden ja hyvän syyn tutustua kirjoihin, joihin ehkei olisi muuten riittänyt aikaa. Osa teoksista on vakiintuneita klassikoita, osa tuntemattomampia, englanniksi julkaistuja. Osa on fiktiivisiä, jokin on muistelmateos tai asettuu lajityyppien väliin. Poikkeuskirjallisuutta ne ovat Sutisen mukaan mittansa, sisältönsä tai muotonsa vuoksi ja siksi, että ne kuvaavat ihmistä ja maailmaa poikkeustilassa. Kirjojen esittelyn ohessa kirjoittaja pohtii teemoja, jotka ovat häntä askarruttaneet kirjallisuudessa. Näitä ovat kaanon ja vastakaanon, unohdettu ja väärinymmärretty kirjallisuus, sisäisen ja ulkoisen todellisuuden esittäminen, matkan kuvaus, ääneen lukemisen merkitys sekä faktan ja fiktion suhde tarinallisessa nykykulttuurissa. Kaikki itseänikin kiinnostavia juttuja, joten Sutisen esseekokoelma osoittautuu todellakin lukemisen vaivan arvoiseksi. Kirjallisuusesseet yleensäkin ovat mielestäni parasta mahdollista luettavaa. Ilahduttavasti Sutinen on nostanut myös useita naiskirjailijoiden teoksia esiin, sillä naisetkin ovat aikojen saatossa kirjoittaneet tiiliskiviromaaneja ja vieläpä erinomaisia!
Aluksi Sutinen pohtii, mikä saa lukemaan pitkiä ja vaikeita kirjoja. Monimutkaiset kirjat eivät nimittäin ole aina viihdyttäviä ja mielihyvää tuovia. Hänen mielestään esiteltyjen teosten kautta pääsee kosketuksiin jonkin laadullisesti uuden ja olennaisen kanssa. Laadukas kirjallisuus ei paketoi mutkikasta todellisuutta helposti havaittavaksi kokonaisuudeksi, vaan nostaa esiin sen eri puolet. Sen luomiseen on nähty vaivaa, jota lukeminenkin vaatii, mutta palkitsee lopulta eli on vaivan arvoista. Paras kirjallisuus ei Sutisen mukaan ole eroteltavissa elämästä tai kuolemasta, vaan asettuu niiden rinnalle ja tulkitsee niitä. Vaivan arvoinen kirjallisuus hänen mielestään pitää yllä sivistystä ja pohjimmiltaan koko sivilisaatiota. Todellinen taide on itsensä haastamisen, ajattelun kyseenalaistamisen, uusien löytöjen maailma. Se luo maailmoja, jotka ovat enemmän kuin tämä maailma.
Teokset (tai yhteen kuuluvat teossarjat), joita Vaivan arvoista käsittelee, ovat: Bottom's Dream (Arno Schmidt, 1970; alun perin saksankielinen, sijoittuu Pohjois-Saksan nummille ja kuvaa yhtä juhannusyötä ja -päivää; kiinnostuin), Pilgrimage (Dorothy Richardson, 1915-1938, kuvaa naispäähenkilön mielensisäistä maailmaa sekä naisen itsenäistymistä ja taistelua oman ilmaisunsa löytämiseksi miehisessä maailmassa; kiinnostuin), Miss MacIntosh, My Darling (Marguerite Young, 1965; teoksessa ollaan matkoilla, joissa kuljetaan eri maailmoissa ja joiden tavoitteena on löytää jotain autenttista; vaikuttaa todella lukemisen arvoiselta), Europe in the Looking -Glass; The Station; First Russia, the Tibet; The Road to Oxana (Richard Byron, 1926-1937, matkakirjoja, jotka lähestyvät kaunokirjallisuutta taiteellisten ansioidensa vuoksi), Black Lamb and Grey Falcon (Rebecca West, 1941, matkakirja, joka omien kokemusten kuvauksen lisäksi laajenee panoraamaksi Euroopan lounaiskolkan tilanteesta ennen toista maailmansotaa), Ihmisiä, vuosia, elämää (Ilja Ehrenburg, 1961-1967, muistelmateos, samalla Venäjän historiaa), Stalingrad (Vasili Grossman, 1952, romaani, joka muodostaa Elämä ja kohtalo -romaanin kanssa kokonaisuuden), Karamazovin veljekset (Fjodor Dostojevski, 1880; luettu), The Wings of the Dove; The Ambassadors; The Golden Bowl (Henry James, 1902-1904, teokset muodostavat ihmismielen irrationaalisuutta tutkivan esimodernistisen trilogian, jossa uppoudutaan syvälle henkilöiden mieleen; kiinnostaa kovasti), Harhama (Irmari Rantamala, 1909, kulttimaineen saanut suomalainen klassikko, jonka harva on lukenut ja joka Sutisen mielestä on epäonnistunut tavalla, joka tekee siitä mielenkiintoisen), Jerusalem (Alan Moore, 2016, sukusaaga, jonka tarinalinjat ulottuvat 1800-luvulta nykypäivään), Radetzky-marssi (Joseph Roth, 1932), Kanelipuodit (Bruno Schulz, 1934), Yövieras (Samuel Agnon, 1938) sekä Eilispäivän maailma (Stefan Zweig, 1942): näitä neljää teosta yhdistää Galitsia, juutalainen kulttuuri ja Itävalta-Unkarin nostalgia), Anniversaries (Uwe Johnson, 1970-1983, kertoo Yhdysvaltoihin muuttaneesta saksalaisesta yksinhuoltajaäidistä, joka kertoo menneisyydestään tyttärelleen).
Sutinen päättää esseekokoelmansa näin:
"Kirjallisuus on aina pakoa, mutta sen ei tarvitse olla pakoa maailmasta. Sen sijaan se voi olla pakoa maailmaan. Vaikeaa kirjallisuutta syytetään usein siitä, että se ei ole yhteydessä sen enempää yleisöön kuin todellisuuteenkaan. Mutta entä jos sen kautta, vähän vaivaa näkemällä, on mahdollista luoda entistä vahvemmat siteet tekijän, lukijan ja elämän pyhän kolminaisuuden välille."
(Ville-Juhani Sutinen Vaivan arvoista Esseitä poikkeuskirjallisuudesta 2022)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti