Suomalainen profeetta, horrossaarnaaja Helena Konttinen (1871-1916) syntyi itäisessä Suomessa, Uukuniemellä, mutta vaikutti laajasti ympäri Suomea puhujamatkoillaan, joilla hän kulki pitäjästä pitäjään yhdessä tovereidensa kanssa, soutaen, kävellen ja hevosen kyydissä. Horrostilassa ollessaan hän kertoi tuntemattomille ihmisille heidän elämästään asioita, joita kukaan toinen ei ollut kuullut tai voinut tietää.
Pirjo Kotamäen kahdeksas runokokoelma Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset (Parikanniemen ystävät ry 2022) kertoo Helena Konttisesta ja hänen näyistään, joita hän horrostilassa näki.
Ihmeelliset ovat runouden tiet. En ollut koskaan kuullut Helena Konttisesta, ennen kuin nyt. Hänen elämänsä käy hyvin ilmi runokokoelmasta, joka liikkuu kronologisesti, alkaen Konttisen lapsuudesta ja päättyen hänen kuolemaansa. Tervehdyksessä lukijalle Kotamäki kertoo, että on ollut kiinnostunut pyhimyksistä niin kauan kuin muistaa. Kirjoittaessaan runoja hän sanoo tuntevansa jonkinlaisen pyhyyden läsnäolon, tai luovuuden. Runous on Kotamäelle kuin rukousta: se yrittää päästä yli tämän maailman, toisen, sanoinkuvaamattoman sisään; ja pyhimykset ovat opastajina tuolla matkalla. Hän kertoo löytäneensä Helena Konttisen, kun etsi tietoa enkelikokemuksista. Lähdeteoksena näille Helena Konttisen elämästä vapaasti kertoville runoille on ollut rovasti K.K.Sarlilin toimittama Konttisen elämäkerta, josta käy hyvin ilmi Helenan tapa puhua. Kaikki runoissa olevat lainaukset löytyvät elämäkerrasta.
Tätäkin runokokoelmaa kannattelee Pirjo Kotamäen kaunis ja puhutteleva runokieli, joka virtaa vapaana ja johon lukijan on helppo päästä mukaan. Aiheensa mukaisesti kieli on ylevää, uskonnollista, Raamatun kielen kaltaista. Mieleen tuli myös Aleksis Kiven kieli; Kivihän tunsi hyvin Raamattua. Tietty vanhahtavuus kuvastelee aikaansa, agraari-Suomen aikaa. Ylätyylin vastakohtana on alatyylinen, kova ja väkivaltainen kieli, jota Konttisen vastustajat käyttävät ("perkeleen ämmän kuvatus" , "mätäpää, laholatvainen", esimerkiksi). Raamatussa puhutaan vertauksin, ja niin puhuu tämäkin runokokoelma, metaforisesti. Uskonnoton elämä on "kuin purtilo aavalla merellä: aina keikkumassa, painumassa syvään pimeään". Se on elämistä "tiheässä, synkässä, jonne valo ei pääse tunkeutumaan", "syvällä liejussa, niin ettemme jalkaamme jaksa nostaa", silloin "suon höyryyn sortuu, litistyy sormineen ja jalkoineen". Se on "kuin pimein riihen nurkka öiseen aikaan" ja "murhehyminä täyttää taivaan", sen "mätäs on märkä, upottava" ja "hallassa hameen helmat, kovassa koppurassa, kylmenneenä".
Uskon vastaanottaminen on taas kuin "rakkaus, joka juoksee lihani läpi kuin keväinen kettu pyydyksensä perässä", silloin "tähdet loistavat enkelien silmissä" ja saa "aamukasteen pisaroita suoraan taivaasta". Se on "kuin armonvalkeuden höyhenet ilmassa" ja "sydän puhdistuu ja on kuin autuus siipien alla". Silloin "honkaiset huoneet täyttyvät auringon ja kuun kirkkaudesta" ja "ilma hivelee ihoa: ei ole kylmä, ei kuuma: on paratiisin siunaus"; "lumi sulaa sielusta kokonaan, aitanvierus paljastuu, kevät koittaa", "paratiisin marjat ovat linnunmunan kokoiset ja kääntyvät auringon mukaan", "olemme viheriäisen puun tykönä". Se on "avoin auringon täyttämä niitty säteineen", "sulaa mettä, simaa sinisessä salossa" ; "on vehnästä, on rukihista" ja "keväinen siipi saapuu takaisin, rakkaus muuttaa, muuttaa koko ihmisen".
Helena Konttinen oli paitsi pyhimys, myös äiti ja vaimo, joka väsyi eikä olisi aina jaksanut lähteä puhujamatkoille. Häntä uhattiin, pilkattiin, mutta hän koki, että lähdettävä oli, sillä
"...enkelit avasivat kirjan:
kirjaimet loistivat kuin taivaan tähdet,
ne aivan kuin purkautuivat kirjasta esille
kuin kirjontatyöt, kirjaimet olivat isot ja kauniit:
kuin kesäpäivän perhoset, mutta
sitten kun se oli avoinna (se mitä kerrottiin):
koko ihmisen elämä oli siinä, alusta loppuun,
minä tunsin sen koko painollani,
sanat lävistivät minut ja aivan kuin halkesin,
kuin kirves olisi osunut halkoon ja
tiesin naapurin koko kertomuksen,
elämän, sen mitä hän ei koskaan ollut sanonut ääneen,
se tuli ilmi,
kuin keväällä paljastunut kylmä maa lumen jäljiltä,
paljaana.
Se oli kaikki siinä."
(Pirjo Kotamäki Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset, 2022)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti