Tulitukka ja lumottu metsä, neljäs dekkarini, on ilmestynyt. Pääosassa on jälleen yksityisetsivä Aava Meri, eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja. Äidinkielenopettajuus näkyy hänessä edelleen monessa asiassa. Aava rakastaa kirjallisuutta ja siteeraa ahkerasti lukemiaan teoksia, mm. Platonia, Shakespearea, Herakleitosta, Olli Sinivaaraa, Ema Saikoota, Choderlos de Laclos´ta, Eeva-Liisa Manneria. Myös nuorilla ihmisillä on paikka hänen sydämessään, ja hän yrittää auttaa ja ymmärtää heitä, muistellen samalla omaa nuoruuttaan. Vanhemmat ovat huolissaan nuorista lukiolaistytöistä Bellasta ja Taikasta, ja Aava saa yksityisetsivän tehtäväksi seurata tyttöjen elämää.
Jos edellisten dekkarieni elementteinä olivat vesi ( Lumiprinsessa ja taikaympyrä, Runoilija ja vaarallinen muusa) ja maa (Laulu taivaansinisestä kukasta, Runoilija ja vaarallinen muusa), niin Tulitukka ja lumottu metsä -dekkarin elementti on tuli (maa tietysti myös metsän muodossa). Tuli merkitsee tuhoavaa elementtiä tulipalon ja kostonhimoisen rakkauden muodossa, mutta myös energiaa ja intohimoa, esimerkiksi teatterin tekemisessä. Dekkari kiertyy Aleksis Kiven Canziota harjoittelevan näytelmäseurueen ympärille. Minua on aina kiehtonut Kiven Canzio, tuo harvoin esitetty intohimo- ja aatedraama. Sitä on kritisoitu aikojen saatossa, ettei siinä ole tarpeeksi vauhtia ja jännitystä. Mutta hyvänen aika, onhan siinä! Ja ruumiita tulee näytelmän lopussa peräti neljä kappaletta, aitoon shakespearelaiseen tapaan. Lisäksi on Kiven uniikki, kaunis ja lyyrinen kieli, jota ei ole toista. Kivi oli todellakin aikaansa edellä, sillä Canzio on lajihybridi: sisältää draamallisen aineksen lisäksi filosofista pohdintaa ja runouden kuvakieltä. Ja Canzio itse, nuori italialainen aatelismies, on moderni sankari, Hamletin tavoin epäilevä ja kyseenalaistava, suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen ateisti. Kaikki kunnia Kivelle!
Aava rakastaa metsäkävelyjä, omassa pienessä tutussa metsässään. Metsä on dekkarissa myös noitapiirin kohtauspaikka, jossa tulen ympärille kokoontuneet palvovat Yön kuningatar Hekatea. Hekate on alkanut kiinnostaa minua arkkityyppisenä vanhan ja viisaan naisen hahmona. Hän edustaa myös kolmoisjumaluutta eli naisen kaikkia elämänvaiheita: nuoren tytön, kypsän ja vanhan naisen. Perehdyin häneen lukemalla kaiken mahdollisen saatavilla olleen tiedon; tilasin mm. ulkomailta englanninkielisiä kirjoja. Olipa mielenkiintoista! Juuri tämä lähdekirjallisuuteen paneutuminen on niin ihanaa ja herkullista. Tutustuin kirjaa tehdessäni chakroihin (luin kirjoja ja kävin verkkokurssinkin). Chakrat liittyvät temaattisesti tuohon elämänenergiaan, tuleen. Myös tarot-korttien maailma tuli tutuksi verkkokurssin avulla ja itse kortteihin ja opaskirjoihin paneutumalla. Ehkä liioittelin hieman, ja kirjahyllyssäni on nyt viidet erilaiset kortit oppaineen. Hurmaavimmiksi osoittautuivat Catrin Welz-Steinin Oracle of Mystical Moments ja Tarot of Mystical Moments, joiden kuvitus on viettelevän salaperäistä, sadunomaista ja runollista.
Aavalla on apunaan Ryhmä Meri, sama, joka edellisessä dekkarissa auttoi selvittämään tähtiballerinan murhan. Elämänkokemusta, intuitiota ja nettiä apuna käyttäen epäselvät kuolemat saadaan selvitetyksi. Myös tarot-kortit ja unet, alitajuntaa ilmentäen, tulevat avuksi. Teetä juodaan paljon, kuten ennenkin. Aava pohtii pandemiaa, sukupolvikokemuksia ja rituaaleja sekä sitä, olisiko hänestä noidaksi. Tulitukka ja lumottu metsä -dekkarissa on jälleen raastavia ihmissuhteita, joissa käy sekä hyvin että huonosti. Äidin ja tyttären suhde ei aina ole se kaikkein helpoin. Yllättäen Aavan hyvästä hajuaistista on apua, kun hän yrittää jäljittää arvoituksellista tuoksua, joka johdattaa sekä menneisyyteen että rikoksen ratkaisun jäljille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti