Neljä naista nuoralla

 Neljä naista nuoralla - Latvian naisten vuosisata (Paperiporo 2024, suom. Mirja Hovila) on runoantologia, joka sisältää runoja latvialaisilta naisrunoilijoilta. Heidät on valittu siten, että jokainen runoilija on syntynyt  1900-luvun eri vuosikymmenellä. Vanhimmat syntyivät Venäjän keisarikuntaan, osa itsenäistyneeseen tai miehitettyyn Latviaan ja nuorimmat maahan, joka oli jo saanut itsenäisyytensä takaisin. He edustavat Latviaa  laidasta laitaan myös maantieteellisesti, vaikka kolme heistä päätyi toisen maailmansodan aikaan maanpakoon.

  Runoilijat sadan vuoden ajalta ovat Austra Skujina (1909-1932), Veronika Strelerte (1912-1995), Astride Ivaska (1926-2015), Vizma Belsevica (1931-2005), Margita Gutmane (1943), Tamara Skrina (1950), Jana Egle (1963), Ruta Mezavilka (1971), Inga Pizane (1986) ja Anna Belkovska (1992). Runot on valikoinut ja suomentanut Mirja Hovila, joka myös esittelee runoilijat. Hän kertoo, että latvialaisilla on läheinen suhde luontoon. Vuodenajat ovat tärkeitä, muutkin kuin lämpimät ja valoisat. Latvialaiset pitävät itseään pohjoismaalaisina, ja tuttuuden tunteen huomaa runoistakin. Latvialaisten naisten elämä on ollut historian saatossa ja nykyaikanakin  tasapainoilua, jopa nuorallatanssia. Huovila toteaa, että Latviassa on tyypillistä, että runoissa viitataan kansanlauluihin tai mytologiaan. 

  Runoantologian runojen maailmaan oli helppo solahtaa, sillä ne päästivät  lukijan lähelle. Tyyliltään ne olivat ns. perinteistä. Mitään kikkailuja ei ollut. Runojen kieli oli kaunista, virtaavaa. Uudemmissa erilaisia sävyjä oli enemmän. Miellyin kaikkiin; oli kuin hyvä ystävä olisi kutsunut vierailulle.  Kultakin runoilijalta oli valikoitu kymmenestä pariin kymmeneen runoa. En ollut aikaisemmin tutustunut latvialaiseen runouteen, joten tästä kokoelmasta oli hyvä aloittaa. Neljä naista nuoralla  sisältää runouden ajattomia teemoja: luontoa, rakkautta, kuolemaa, mutta myös Latvian historiaa ja kansallistunnetta. 

Näytteitä teoksesta:

Vanha nainen muokkaa kukkapenkkiä.

kaukaa kuuluu tykkien kumu.

Hän nostaa päänsä, kotiväki puhuu:

"Huomenna tulee evakuointikäsky."

Mitä jättäisin tähän maahan, josta on lähdettävä?

Kukan siemenen? Pyyhityn kyyneleen?

Kukka avautuu vasta kesällä,

evakuointikäsky tulee huomenna.

(Veronika Strelerte)

"Puut ojentuvat

kuin vihreät kynät.

Kirjoita niillä.

(Tamara Skrina)

syysyöt kuin mustat kaivot

kuin käytävät tässä tilassa

tuntemattomiin suuntiin

salaiset tunnelit tässä ajassa

joiden läpi voi pudota

ja herätä

toisella puolella kirkkaana kesäkuun aamuna

(Ruta Mezavilka)

sinun kyynärpääsi

minun sormenpääni

sinun tuoksusi

minun keskittymisvaikeuteni

niin lempeästi työntyy kyynärpääsi

tähän runoon

minun käteni merkitsee sen muistiin

sekin on kosketus

(Inga Pizane)

Kiitos lämmölle, kiitos valolle

ja syyskuun seiteille,

kiitos ohdakkeille ja saunakukille,

kissoille, hyttysille ja perhosille.

Kiitos niille, jotka säteilivät, 

ja niillekin, jotka tuskailivat.

Kiitos ajureille, kaduille ja oluelle

ja sille oudolle kaukaisuudelle,

johon saa uskoa vain salaa.

Kiitos lumelle, hiekalle ja havuille,

sille mikä on ollut, vielä tulee

tai ei koskaan tule tässä elämässä.

Kiitos latgallien ja liiviläisten kielelle,

Suomen maalle ja Lestenen murteelle kiitos,

sanoille, jotka säilyvät, ja niille, jotka häipyvät.

Kiitos sille, että meidät voi korvata,

muttei unohtaa. Kiitos Rilkelle, Bashoolle ja

Blaumanikselle, etenkin Blaumanikselle.

Kiitos vahakynttilöille ja verenpunalle,

valkeille kirsikoille ja mustille rypäleille,

ilmapalloille ja maamyyräsirkoille,

kiitos toteutuneelle ja mahdottomalle,

myötätunnolle ja raskasmielisyydelle,

alun ja lopun ikiaikaiselle murehtimiselle.

Kiitos siitä, että kaikkea voi itkeä

ja kaikesta voi laulaa.

Kiitos.

(Astride Ivaska)

Neljä naista nuoralla Latvian naisten vuosisata 2024