sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Rakkautta vihan aikaan

 Florian Illiesin teos  Rakkautta vihan aikaan - Tunnettuja eurooppalaisia pareja 1929-1939 ( Atena 2023, suomentanut Heli Naski) on mielenkiintoinen opus. Lukija tuntee itsensä välillä tirkistelijäksi, välillä huokailee kauhusta, hekottelee, puistelee päätään, ärsyyntyy. Kirja koostuu fragmenteista, jotka keskittyvät eurooppalaisen älymystön ja taiteen eliitin kiemuraisiin ihmissuhteisiin. Tyyli on provosoiva: leikkaa erilaisia asioita mielivaltaisesti yhteen, kärjistää, ikään kuin hekumoi tunteiden kärsimyksellä. Kuitenkin yksilötarinoiden taustalla on myllerryksessä oleva maailma, sodan jälkeinen ja toista jo ennakoiva, mikä luo kohtalonomaisen tunnelman. 

  Kannen liepeessä kirjoittajasta kerrotaan, että Illies on saksalainen kirjailija ja taidehistorioitsija, joka on työskennellyt kulttuuritoimittajana ja kustannusalalla sekä kirjoittanut arvostettuja bestseller-tietokirjoja. Rakkautta vihan aikaan -teoksen lopussa on näyttävä lähdeluettelo: Illies on kirjaansa varten lukenut yli 300 teosta, huh huh. Eli tietoa piisaa, mutta Illiesin oman siitä tekee juuri hänen tyylinsä, hänen oma kertojanäänensä.  Lisäksi hän on selvästi pyrkinyt tuomaan esiin sellaista tietoa, joka on lukijalle uutta säilyttääkseen tämän mielenkiinnon. Paikoin Illies on myös kaunokirjallinen; jotkin kohdat ovat suorastaan lyyrisiä, mikä kirjailijan kunniaksi mainittakoon.  Hän onnistuu saamaan tyyliinsä myös huumoria, jonkinlaista jälkiviisauden mustaa huumoria.

  Se mikä estää sujuvan lukemisen, on fragmentaarisuus. Juuri kun tuntee pääsevänsä sisälle tekstiin, otetaan uusi pari kerronnan kohteeksi. Useimpien parien tarinaa kuljetetaan kuitenkin pitkin matkaa, vuosi vuodelta edeten. Keitä nämä eurooppalaiset älyköt ja taiteilijat sitten ovat? Kuuluisimpia ovat Sartre ja de Beauvoir, Picasso lukuisine naisineen, Nabokov, Josephine Baker, Anais Nin, Henri Miller, Alma Mahler, Dali ja Gala, Scott ja Zelda Fitzgerald, Marlene Dietrich, Hermann Hesse, Thomas Mann, Bertolt Brecht, Robert Musil. Paljon on saksalaisia rakkaustarinoita, joille voimistuva natsipolitiikka luo kauhistuttavat käänteet.

  Mitä lukijalle jää kirjasta mieleen, kun on lähes 400-sivuisen opuksen saanut lopulta luetuksi? Päällimmäiseksi jää surumieli siitä, miten paljon on yksilö joutunut historian edessä taipumaan: hän on ollut kuin tuulen armoilla kieppuva lehti. Ja jollei ajan henki ole keikutellut venettä, sen ovat tehneet alati vaihtuvat tunteet. Jonkinlainen tunteiden hysteria tuntuu vallinneen tuona ajankohtana 1929-1939, liekö se sitten yksilöstä itsestään vai ympäristöstä johtunut. Mielenkiintoista oli saada selville, miten  tuona ajankohtana elettiin ja tunnettiin, vaikka olikin aika surullista. 

  Huolettomin pari taitaa lopulta olla Sartre ja de Beauvoir, vaikka he vaihtavatkin jatkuvasti ihastuksiaan. Heillä ei sentään ole pelkoa hengen menetyksestä.

       " Yhtenä näistä ankeista päivistä Simone vierailee hänen (Sartren) luonaan Le Havressa. He istuvat lempikahvilansa Les Mouettesin terassilla, katselevat pahantuulisina merta ja lokkeja ja sekoittelevat jäähtyneitä maitokahvejaan. Ei, sanoo Sartre, tänään ei hummeria. Sitten hän valittaa elämänsä yksitoikkoisuutta ja sanoo de Beauvoirille heidän olevan porvarillisen maailman vankeja, pakotettuja opetustyöhön ja vastuuseen. He ovat melkein kolmenkymmenen, siis jo aivan loppu. Seuraava suurempi tapahtuma on eläkkeelle jäänti. Hän sanoo tietävänsä kaikki tunteensa etukäteen. Ja sitten hän valitettavasti tuntee ne vain puolittain, sillä hän keskittyy täysin kyseisen tunteen määrittelyyn ja ajatteluun. Vaikka hän vaikuttaa tunneihmiseltä, todellisuudessa hän on autiomaa.

  Niin hän puhuu ja puhuu, lokit lentävät muualle, meri tummuu tummumistaan, ja jossain vaiheessa vaitonaisen Simone de Beauvoirin silmät kyyneltyvät."

(Florian Illies Rakkautta vihan aikaan 2023)

  

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti