Kolmas runokirjani Syyskimikki juhlii on ilmestynyt. Kannessa on valokuva kukkivasta syyskimikistä, joka nimensä mukaisesti kukkii vasta syksyllä, usein lokakuussa, kun muut kasvit ovat jo valmistautumassa talvilepoon. Syyskimikki kurottaa taivasta kohti pitkillä valkeilla kukkavanoillaan, jotka tuoksuvat todella makeilta, ehkä metsämansikoilta. Se kukkii, kunnes pakkanen tai halla taittaa kukkavanat ja varret.
Runokirjani yhdeksän värikuvaa olen itse ottanut, samoin kansikuvan. Takakannen kuva on mieheni ottama. Kirjan punaisena lankana ovat pienen puutarhamme kukat ja kasvit sekä metsä. Teemoja ovat siis luonto, ilmastonmuutoskin mutta myös koti, rakkaus, runomaailma ja vanheneminen. Suuria teemoja, mutta vähäeleisesti ilmaistuina, itselleni ominaisella suoransimppelillä tyylillä.
Olen hionut kokoelmaani parin vuoden ajan, itsekseni ja kahdella eri runokokoelmakurssilla. Saila Susiluodon runokokoelmakurssilla (NVL:n kurssilla, joka koronan takia järjestettiin verkkokurssina) sain hyödyllisiä neuvoja, esimerkiksi kokoelman rakennetta ja kaarta koskien. Susiluoto kehotti myös karsimaan hurmosta ja runsautta. :D Olin jo ennen kurssia poistanut noin 40 runoa ja lisää poistettavaa ja muokattavaa tuli. Vaihdoin runojen järjestystä useammankin kerran. Kirjoitin muutaman uuden runon.
Tommi Parkon Syventävän runouden verkkokurssilla opin myös paljon. Muiden kurssilaisten tarkkanäköinen palaute oli kehittävää, ja ohjeiden mukaan kirjoitettiin paljon uusia runoja, mm. teemoilla aistikokemus, rytmi ja visuaalisuus runon lähtökohtana. Runon logiikkaa pohdittiin, samoin runokokoelman rakennetta. Ensimmäisen kerran ostin myös arvostelupalautetta: Parkko antoi Zoomin kautta yksilöllistä palautetta runokokoelmastani. Hän vertasi luontorunojani Mustapään Läkkiseppä Lindblad-runoihin (ilman läkkiseppää) ja Pertti Niemisen kääntämään kiinalaiseen runouteen. Runoissani on kuulemma paljon konkretiaa ja tiiviyttä, mikä on hyvä. Metaforieni tuoreusaste on hänen mukaansa 80 prosenttia. Ohjeiden mukaan lisäsin minää runoihin ja yritin jonkin verran outouttaa ilmaisuani.
Runokirjassani on 57 runoa, jaettuna kuuteen osastoon. Tanka-runoja on kaksi, haikuja seitsemän. Osastojen nimet ovat Hämäräsoivat ikävänpisarat, Kuunvalon ja saniaisen aika, Keijunkukkahaaraliike, Tähdet tuoksuvat basilikalta, Kivihuutoa, haaleaa aurinkoa sekä Syyskimikki juhlii. Runojen ryhmittely on aika luovaa puuhaa, sillä on sata tapaa, millä ne voisi ryhmitellä. Olen kuitenkin aika tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäisessä osassa korostuu ehkä vuodenaika (syksy-runoja enimmäkseen), toisessa runot liittyvät kuunvaloon, vanhenemiseen ja metsään. Kolmannessa keskitytään puutarhaan ja kukkiin, neljännessä on rakkausrunoja. Viidennessä ilmenee huoli ilmastonmuutoksesta ja rivien välissä koronastakin. Kuudennessa osassa on luontorunojen lisäksi metarunoja, runojen syntyyn liittyviä. Olen yrittänyt jättää niihin hieman arvoituksellisuutta, tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle.
Mikä olisi ominaista Syyskimikki juhlii -runokirjani runoille? Luonnon personointi on näköjään minulle tyypillistä. Se ei ole mikään uusi tapa mutta perisuomalainen. Syksy juhlii, villiviini rakastuu, ruoho lisää keltaista turkkiinsa. Aisteista olen käyttänyt näköaistin lisäksi myös kuuloa ja tuntoa sekä hajua/makua; suuri osa runoistani on aistimusvoimaista. Jonkinlainen kauneuden tavoittelu on minua; en osaa enkä halua kirjoittaa toisin. Runoissani on myös rytmiä, rauhallisen hengityksen rytmiä, ja hieman huumoriakin. Värejä on paljon, jonkin verran myös sanoilla leikittelyä. Toistuvia sanoja ovat mm. tuuli ja pilvet, lähde, mutaiset jalanjäljet, taikakynä, valo ja pimeä, utuiset vuoret, sininen hetki, ruusun tuoksu ja saniaisen värinä.
pullotan sinisen hetken
silkkipaperiin käärin tuulen suhinaa
äänitän saniaisen värinän
lähteen solinaa säilön rasiaan
prässään ruusun tuoksua
hiili piirsi rakkaani ääriviivat valkeaan seinään
(Ursula Anttila-Halinen Syyskimikki juhlii, osastosta Tähdet tuoksuvat basilikalta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti