Mikä on oma lumoutumisen estetiikkani? Mitä tarvitaan, että kirja lumoaa? Sisällöllä täytyy olla syvyyttä, merkitystä ja kielen kaunista, tyylin omakseen ottavaa. Nämä kriteerit täyttyvät Pirjo Kotamäen uusimman runokirjan, Franciscus Assisilaisesta kertovan Villit linnut olkapäillä (Basam Books 2020) kohdalla. Kirja kuuluu ns. Puhuttava runo -sarjaan.
Franciscus Assisilainen on pyhimys, josta jokainen tietää varmaan jotain. Hänen Aurinkolaulunsa sanoma on ajankohtainen vielä tänäänkin. Tuo Poverello, Jumalan pieni köyhä, liikuttaa meitä hyvyydellään; hän on kuin Jeesuksen inkarnaatio. Pirjo Kotamäen Villit linnut olkapäillä tulkitsee runojen muodossa Franciscus Assisilaisen elämää. Kirja on jaettu osiin, jotka kulkevat kronologisesti keskushahmonsa mukana. Pidän ratkaisua onnistuneena, "lukijaystävällisenä". Se ei ole mitenkään liian osoitteleva, vaan antaa lukijan rauhassa vaeltaa Franciscuksen jalanjäljissä.
Olen lukenut Pirjo Kotamäen aiemmat runokirjat, joiden runokieli on aivan omanlaistaan: kaunista ja virtaavaa, pakottoman tuntuista. Niin on tässä uudessakin Villit linnut olkapäillä -teoksessa. Se kulkee luonnollisesti kuin hengitys, kuin puhe tai askelten rytmi. Koska kyse on luonnon ystävästä, luonto on tietysti keskeinen osa teosta: linnut, hyönteiset, vuoret, kukat, aurinko, kuu ja tähdet, sade, purot. Ilmaukset ja kuvat ovat tuoreita, kuin ilmentäen Franciscuksen tunnetta uudesti syntymisestä. Runot lentävät lintujen mukana, mutta ovat samalla juurevasti maassa. Ne vetoavat kaikkiin aisteihin.
Toinen mukana kulkeva kuvasto liittyy kankaisiin; olihan Franciscus rikkaan kangaskauppiaan poika. Siihen liittyvät verhot, harsot, langanpäät, kaavut, vaatteet, kangaspakat, jotka asettuvat ikään kuin luonnon vastakohdaksi.
Merkitsin runokirjaan kohtia, jotka erityisesti miellyttivät. Niitä tuli lähes joka sivulle. On vaikea nostaa esiin mitään yksittäistä, koska Villit linnut olkapäillä on kokonaiselämys, syvästi puhutteleva teos, joka lumoaa kauneudellaan. Pirjo Kotamäki on runokielen mestari, jonka sanat pulppuavat syvästä ja kirkkaasta lähteestä. Loppuun yksi lainaus:
"Linnut kasvoivat Franciscuksen olkapäillä.
Ne olivat kuin samaa puuta, samaa oksaa, samaa
ilmaa ne hengittivät, ja ruohonjuurta, ne
unohtuivat sateeseen,
ja ilmat jatkuivat miten jatkuivat; tuulisina mutta kirkkaina
kaikki silmät satoivat pisaroina alas maahan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti