Japanista on viime aikoina tullut useita elämänhallinta- ja elämäntaito-oppaita. Näitä ovat esimerkiksi Marie Kondon Konmari-kirjat, kakeibo-kirja (sääästämiseen liittyvä), shinrin-yoku-kirja (metsäkylpy terveyttä lisäävänä) ja ikigai-kirjat (oman intohimon löytämiseen liittyvät). Niillä on ollut kysyntää, sillä miljoonat ihmiset ovat löytäneet niistä apua ja sisältöä elämäänsä. Noriko Morishitan Tyttö ja teeseremonia 15 oivallusta elämästä (suomentanut Markus Mäkinen) liittyy tähän japanilaisten elämäntaito-oppaiden sarjaan.
Japanilainen teeseremonia on muodollinen ja koostuu erilaisista tarkoin noudatettavista säännöistä, joita opetellessaan kaksikymmenvuotias Noriko tuskailee. Hän käy teetunneilla 25 vuoden ajan ja oivaltaa siinä samalla myös elämästä kaikenlaista. Tyttö ja teeseremonia on viehättävä opas japanilaiseen arjen estetiikkaan ja vuodenaikojen kauneuden havaitsemiseen.
Tokonoma-alkovin seinällä oleva kirjoituskäärö (jossa on vuodenaikoihin liittyviä ilmaisuja "Alkukesän tuulahdus etelästä", "Raikas tuuli puhaltaa jatkuvasti", "Koko metsikkö kukkii hallan lehdissä", "Taivas sankkanaan valkoista sydäntalvenlunta"), fukusan eli liinan taittelu, natsume eli lakattu teerasia, manjuu-makeiset, bambuvispilä, tatamilla kävely, ro-tulisija, tsukubai-allas, teekukat... Muun muassa nämä liittyvät temaen opetteluun.
Teeseremonian opiskelun lisäksi Noriko oppii keskittymään nykyhetkeen, käyttämään kaikkia aistejaan, kuuntelemaan sisintään, eläytymään vuodenaikoihin. 25 vuoden jälkeen hän hankkii myös teeseremonian opettajan pätevyyden.
Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? on surullinen kirja. Äänessä on kolme nuorta: Gusten, Emmy ja Saga-Lill. Gusten muistelee katkelmallisesti omaa osuuttaan joukkoraiskaukseen. Muistoa lähestytään spiraalimaisesti kierrellen ja kaarrellen, toistojen ja syventämisen avulla. Lukijasta tuntuu kuin selvitettäisiin purkan sotkemaa takkutukkaa, kipeää tekee mutta selvitettävä on. Emmyn ja Saga-Lillin ystävyys on tyttöjen ja nuorten naisten sykähdyttävää ja raastavaa ystävyyttä.
Kuka tappoi bambin? käsittelee syyllisyyttä, jonka ottaa kantaakseen vain Gusten. Hän on kirjan ainoa moraalinen henkilö. Muut ovat mätiä ja piiloutuvat rahan ja vallan taakse. Miesten ja naisten väliset suhteet esitetään jotenkin mahdottomina: ne hajoavat, rapautuvat. Kuin Nathanin kotitalo, josta tulee Aavelaiva. Kuka tappoi bambin? on synkkä moraliteetti, mutta Monika Fagerholmin tyyli etäännyttää, luo sävyjä. Tuo hänelle ominainen, vaikeasti määriteltävä kaunokirjallinen tyyli, joka tekee romaanista taidetta.
Kiiltokuvatyttö on Eija Pokkisen omaelämäkerta. Kiiltokuvatyttö on moniulotteinen, ei pelkkää pintakiiltoa. Hänessä yhdistyvät kotinsa menettänyt pieni evakkotyttö, kunnianhimoinen kympin tyttö, Jumalaa rukoileva ja tansseissa käyvä nuori nainen, Helsingin Yliopistosta valmistunut kielten maisteri, kansainvälistä uraa luonut ja glamour-elämää viettänyt valokuvamalli, eri puolilla maailmaa asunut näyttelijä, levoton etsijä, elokuvien ja kirjojen kääntäjä, rakkaussuhteissaan epäonnistuva, äitiydestä, maalaamisesta, joogasta ja meditaatiosta tasapainon löytänyt nainen.
Kiiltokuvatyttö on kiinnostavasti kirjoitettu elämäkerta. Muistan seuranneeni Eija Pokkisen elämää aikakauslehtien sivuilta. Hänestä kirjoitettiin ihailevasti, olihan hän ulkomailla menestynyt valokuvamalli ja näyttelijä. Julkkiksiakaan ei esim. 1970-luvulla ollut paljoa, ja niistä harvoista kirjoitettiin aika kiltisti. Eija Pokkinen kirjoittaa rehellisesti, myös kiiltokuvatytön elämän nurjasta puolesta. Levoton kulkija ja elämäniloinen nautiskelija; nämä molemmat kiiltokuvatytön puolet omaelämäkerta tuo hienosti esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti