Joutsenlaulua on Otto Mannisen symbolismia edustava runo, joka viittaa myyttiin, jonka mukaan joutsen laulaa vain kerran, kuollessaan. Runo kuvastaa vertauskuvallisesti taiteilijan luomistyötä, itsensä uhraamista taiteelle, elämän hinnalla. Vain tuskan kautta taiteilija pystyy luomaan. Elämä kuolee, taide voittaa. Tällä runolla on tärkeä osa kolmannessa dekkarissani Runoilija ja vaarallinen muusa.
Joutsen on dekkarissani myös muuten esillä. Aava Meri menee balettiin katsomaan Joutsenlampea, jonka pääroolissa, Odettena ja Odilena, tanssii hänen naapurinsa, Kansallisbaletin lumoava tähtitanssija Daniela Vuorio. Prima ballerinassa itsessään on myös kaksi puolta: kurinalainen ja työlleen omistautuva tanssija sekä eroottisella viehkeydellä leikittelevä nainen. Toinen baletti, Pavlovan ja Plisetskajan unohtumattomasti tanssima Kuoleva joutsen, osoittautuu kohtalokkaaksi joutsenlauluksi.
Joutsenlaulua-runon lisäksi kirjassani on tuttuun tapaan myös paljon muita runoja. Kannessa on balettitanssijan lisäksi kuva kymmenestä kynttilästä. Kymmenen pientä kynttilää on runokuvaelma, jota itse olin aikoinani esittämässä yhdeksän muun tytön kanssa kansakoulun toisella luokalla koulumme kuusijuhlassa. Kirjan tapahtumia kuljetetaan tuon monisäkeisen runon avulla eteenpäin (kynttilät sammuvat yksitellen, kuka mistäkin syystä).
Aava Meri, dekkarin yksityisetsivä, menee runokurssille opettelemaan runontekoa. Opettajana toimii vaativa ja säälimätön runoilija Sebastian Kaunisto, jolla on luurankoja kaapissaan. Kurssilaiset joutuvat perehtymään yöhön, tuohon demonien ja viettien arvaamattomaan aikaan. Aava vaeltaa yöllisillä kävelyretkillä, koska ei saa nukutuksi. Rivitalossa on liikkeellä pahoja voimia, jotka valvottavat. Ja sitten yllättäen yksityisetsivän työ laajeneekin kahden naisen etsivätoimistoksi, joka ratkoo synkeää rikosta.
Lumen ja kukkien jälkeen olen kolmannessa dekkarissani siirtynyt kiviin. Kävin elokuussa Helsingin Kalevankadun Somsolassa kivikurssilla, joka oli todella inspiroiva. Kivistä saamaani tietoa siirtyi dekkariini. Kivet värähtelevät ja nostavat energiatasoja. Kivettyminen merkitsee myös suruun jähmettymistä. Suru läheisen kuolemasta on yksi juonne dekkarissani.
Myös nuket, kuu, teen juominen, kaksoisolennot, peili, unet ja jopa ilmastonmuutos ovat löytäneet dekkariini. Filosofiasta vastaavat Aurelius eli stoalaisuus, Levinas ja wu wei. Kaikki itseäni kiinnostavia juttuja, joten ei ihme, että kuljetin ne mukaan. Hieman on myös pohdintaa muistoista ja kirjoittamisesta. En kutsuisi tätä sekasotkuksi vaan prismaksi, jonka särmät heijastelevat todellisuutta (ja fiktiota) monipuolisesti. Tähän hymiö :D Toivottavasti tämä dekkari ei jää omaksi joutsenlaulukseni eli viimeiseksi. Joitain ideoita seuraavaan on jo mielessä, mutta hiljaa hyvä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti