Pahan kirjan pauloissa

No niin. Kaj Korkea-aho on kirjoittanut kirjan nimeltä Paha kirja, joka lumosi minut. En oikein olisi halunnut laskea sitä käsistäni, mutta nukkuakin piti ja velvollisuuksia hoitaa.

Kaj Korkea-aho oli minulle aivan uusi kirjailija, vaikka häneltä on ilmestynyt jo kaksi kirjaa eli Katso minuun pienehen (2009) ja Tummempaa tuolla puolen (2012).  Täytyypä ottaa nuokin teokset lukulistalle, joka kasvaa kasvamistaan.

Mikä Pahassa kirjassa sitten kiehtoi?

Syitä on monia.  Ensinnäkin se oli jännittävä ja sisälsi myös ns. psykologista kauhua.  Lukijaa koukutettiin läpi kirjan eli tietoa jaettiin vähitellen.  Sitten sen tapahtumaympäristönä oli yliopisto ja henkilöinä kirjallisuuden professoreita ja opiskelijoita.  Ai ai, en tiedä parempaa. Kirjassa oli myös viittauksia kirjoihin ja kirjailijoihin. Onneton intohimoinen rakkaustarina kulki punaisena lankana läpi teoksen samoin kuin kateissa oleva salaperäinen käsikirjoitus eli itsemurhaan yllyttävät runot.  Ajatus runoista, joilla on niin mahtava voima, tuntui kutkuttavalta.  Salaisuudet, joiden ei haluaisi paljastuvan, on tietysti aika kulunut aihe kirjallisuudessa.  Mutta se on maaginen aihe, ja taitavan kirjoittajan käsissä vastustamaton.

Kolmas blogini

Tässä kolmannessa blogissani on ideana lumouksen etsiminen. Yritän vaikuttua erilaisista taide-elämyksistä: kirjoista, elokuvista, teatterista, musiikista, kuvataiteesta. Aistit avoimina tarkastelen myös muita ilmiöitä lumoutuakseni. Vieläköhän se tässä iässä (kaiken nähneenä ja kokeneena ;D) onnistuu?

 Eilisessä Hesarissa oli juttu kymmenestä nykytaiteilijasta, jotka etsivät luomistyön kivuliasta nautintoa Amos Anderssonilla. Näyttelyn nimi on Pyhän Teresan hurmio. Stiina Saaristo määritteli hurmion näin:

 - Hurmio on ehkä työntekoprosessin kliimaksi, jonkinlainen työpsykoosi, joka tulee silloin kun on hyvin syvällä teoksessa. Silloin unetkin koskevat teoksen tekemistä, kaikki ajatukset pyörivät sen ympärillä. Tila ei ehkä ole kovin terveellinen.

Ja Antti Nylen hurmiosta:

- Minulle hurmio on se tunne, kun jotain alkaa syntyä. Kun itse siirryn taka-alalle ja jokin ikään kuin käyttää minua. - - (Se on) vain kaksi prosenttia koko prosessista. Loppu on murehtimista ja saamattomuutta.

Tavoittelen tällä hetkellä myös tuota hurmiota (lumousta), jota tarvitaan saadakseni toisen dekkarini valmiiksi.  Näillä siis mennään kolmannessa blogissani.