Minna Maijalan teos Punaiset kengät ( alaotsikkona Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta) sisältää esseitä, joissa kirjailija Minna Canthin esiin nostamat kysymykset toimivat punaisena lankana. Viiden esseen aiheita ovat luovuuden oikeutus, mielenterveys ja valta, rakkauskäsitykset, sukupuolitetut tarinat, ihmisarvo; suuria asioita siis. Minna Maijala ilmaisee myös itse rohkeasti ja voimakkaasti mielipiteitään esikuvansa tavoin. Hienoa! Kirjan tekee mielenkiintoiseksi myös Maijalan käyttämät monipuoliset lähteet: romaanit, tietokirjat, näytelmät, elokuvat, tieteelliset tutkimukset, televisio-ohjelmat, sanomalehti- ja aikakausilehtiartikkelit.
Esipuheessa Maijala kertoo kirjoittaneensa Minna Canthista työkseen parikymmentä vuotta. Hän toteaa, että Canthin ajatukset vallasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä ovat yllyttäneet katsomaan nykyhetkeäkin kriittisesti ja kysyvästi. Canth rakasti keskustelemista, mutta hän kammosi yksiäänistä joukkomieltä, joka yksinkertaisti asioita ja korotti ääntä sen sijaan, että olisi inspiroinut kaikkia ajattelemaan itse. Maijalan mielestä essee on kirjallisuudenlajeista keskustelevin ja kurottaa kohti lukijaansa pyrkien härnäämään tämän omat ajatukset liikkeelle.
Punaiset kengät -essee on kaunokirjallisin ja omasta mielestäni kiehtovin. Maijala väitteli vuonna 2008 Minna Canthin teosten ihmiskuvasta punaiset kengät jalassaan. Väitöskirjan kirjoittaminen oli niin kova henkinen prosessi, että hän tunsi kieppuvansa väkevien voimien vietävänä kuin hänellä olisi ollut jalassaan taikakengät, jotka eivät lopettaneet tanssimistaan. Lopulta antautuminen, omiin kykyihinsä uskominen, ja tanssiin heittäytyminen vahvistivat uskoa oikeuteen tutkia ja kirjoittaa.
Maijala puhuu esseessään naisten sisäisistä syyllisyyden, rooliodotusten ja toisten miellyttämisen paineista, jotka jarruttavat tekemistä. Punaiset kengät -baletissa ja -sadussa kengät muuntuvat naisen oman luovan työn, intohimon ja kunnianhimon symboleiksi. Naiselle käy huonosti, kun hän yrittää astua hänelle varatun roolin ulkopuolelle. Myös Anne Sextonilla on runomuunnelma punaisista kengistä, joista tulee vaiettu, kätketty salaisuus, joka siirtyy äidiltä tyttärelle. Oman tien seuraaja, punaisten kenkien käyttäjä, joutuu maksamaan vapaudestaan hulluudella ja kuolemalla.
Margaret Atwoodin Rouva Oraakkelin minäkertojan punaiset kengät kiinnittyvät kirjoittamiseen. Kertoja ratkaisee luovan naisen ongelman jakautumalla eri persooniksi. Minna Canthin oma avioliitto oli tasa-arvoinen, ja aviopari työskenteli rinnakkain niin lehtien toimituksessa kuin erilaisissa yhteiskunnallisissa toimissa. Miehensä kuoltua Canth joutui itsenäisesti luomaan radikaalin, kantaa ottavan ja toimeliaan roolin. Maijala toteaa, että kirjoittaminen oli Minna Canthille kaikkea muuta kuin itsestään selvästi oikeutettua, ja tukahduttamista vastaan taisteleminen oli varmasti lisännyt hänen uhmakkuuttaan sekä näkemystään maailmasta kaksinaismoralistisena paikkana, jossa naisen oli kamppailtava saavuttaakseen toimintavapauden ja saadakseen äänensä kuuluville.
Maijalan mukaan 2000-luvun naista piinaa edelleen punaisten kenkien kirous: yhteisön paheksunta naisen keskittymisestä johonkin, mitä hän haluaa tehdä vain ja ainoastaan itsensä tähden. Naisen intohimoinen suhde tekemiseensä tai työhönsä tuomitaan hänen mielestään yhä nykyään turhamaisuudeksi tai itsekkyydeksi. Yrittäessään tehdä luovaa työtä useat naiset joutuvat vieläkin puolustautumaan vähättelevää, epäilevää ja lannistavaa ääntä vastaan.
Mielen rajat -essee käsittelee eri aikojen mielenterveyden diagnooseja ja hoitoja. Maijalan mukaan varhaisen psykiatrian mielenkiinnon kohteena olivat erityisesti monenlaiset moraaliset poikkeamat: rikolliset, siveettömät, avionrikkojat, erilaiset kehitykselliset poikkeamat - ja nainen. Mies oli normi, tavoiteltava ihannetila, johon verrattuna naisen erilaisuus määrittyi poikkeavaksi, toiseksi ja moraalisesti kyseenalaiseksi. 1800-luvun psykiatria keskittyi erityisesti hermostuneisiin (hysteerisiin) naisiin. Canthin ajan jälkeen psykiatriassa on Maijalan mukaan tapahtunut kaksi suurta muutosta: psykoanalyyttinen ja biofarmakologinen. Mielenterveyden tautiluokitukset kuvaavat aikamme ihmiskäsityksiä ja nojaavat vahvasti yhteiskunnallisiin arvoihin ja normeihin ja ovat näin ollen yhä osa patriarkaalista vallankäyttöä. Vallitseva psykiatrinen ihmiskuva heijastuu vahvasti myös kirjallisuuteen ja mediaan, kuten Canthin aikanakin.
Rakkauksista-esseessä Maijala analysoi Canthin Hanna-romaania, jota voi lukea eräänlaisena fiktiivisenä tutkielmana ajan rakastamisen muodista. Canthin mukaan rakastamisen taito on kulttuurisidonnaista ja siihen vaikuttavat voimakkaasti kirjallisuudessa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä toistetut mallit ja kertomukset. Romanttinen käsitys rakkaudesta on opittua. 1960-luku kehittyneine ehkäisymenetelmineen toi muitakin rakkauden malleja kuin perheen perustamisen tie. Rakkaudesta tuli vapaata mutta samalla monimutkaisempaa ja haavoittavampaa. Teoksessaan Agnes Canth kuvaa, miten rakkaus ei ole vain aistillista ja eroottista onnea, vaan henkistä hyvinvointia, joka otti huomioon myös muut ihmiset.
Neljännessä esseessä Miehiä vai ihmisiä Maijala mm. käy läpi elämäkertoja ja toteaa, miten vähän on naisten kirjoittamia naisista kertovia elämäkertoja ja pohtii syitä tähän. Hän kertoo, kuinka sataviisikymmentä vuotta sitten Minna Canth uskoi, että ihmiskunnan ja kulttuurien edistyminen edellyttää molempien sukupuolten osallisuutta. Hänelle nainen oli yhteiskunnallisesti yhtä merkityksellinen kuin mies, erilainen, mutta yhtä arvokas ja kunnioituksen ansaitseva. Maijalan mukaan kulttuurillemme on ominaista rakentaa kertomus yksilösankarin ympärille, ja sankari on lähes poikkeuksetta mies. Sukupuolittunut kertomusrakenne on jättänyt naiset sivuhenkilöiksi. Naishistorian kirjoittaminen omiin erillisiin teoksiin korostaa naisen vähäisempää arvoa suhteessa menneisyyden miestoimijoihin, Maijala toteaa. Fiktion puolella on kuitenkin alkanut murtautua esiin yhä enemmän naisiin keskittyviä kertomuksia.
Viimeisessä esseessä Ihmisiksi Maijala puhuu ihmisoikeuksien toteutumisesta ja ihmisarvosta. Siitä, miten yhteisö erilaisuuden pelossaan asettaa rajoja ja sulkeutuu itseensä. Rajojen asetteleminen ja vahtiminen oli ominaista myös Minna Canthin kuvaamille yhteisöille, joiden arvoja ja ihanteita koetellaan yksilön psykologisissa kriiseissä, kun rajat ovat hänelle joko liian ahtaat ja mahdottomat toteuttaa tai kun hän ajattelemattomuuttaan tai kuohun vallassa lankeaa, putoaa rajan yli. Normien ja rajojen vahtimisen sijaan Canthin mielestä ihmisen tuli kehittää omaa arvostelukykyään. Maijala puhuu tässä esseessään myös toisesta maailmansodasta, ihmisoikeuksista, pakolaisista, terrori-iskuista. Hän ottaa syleilyynsä koko maailman, kuten Minna Canth, joka uskoi myötätuntoon ja lähimmäisenrakkauteen. Punaiset kengät loppuu kauniisti uskoon rakkauden voimaan, joka estää maailmaa pimenemästä täysin, Minna Canthin sanoin:
"Mitä siitä, jos pienellä maapallolla yksi erehdys toistaan taka-ajaa, jos ihmis-suku hitaasti ja vaikeasti astuu päämaaliansa kohden, jos järjen ja rakkauden valo useasti näyttää sammuvan pahuuden ja tyhmyyden yöhön. Totuus ei siltä huku: se lähettää säteitään yhtä uskollisesti hengen maailmaan kuin aurinkokin aineelliseen. Eikä yö ole niin pitkä, ettei aamu vihdoin koita."
