maanantai 15. lokakuuta 2018

Ofelian suru

Miten kiehtova kirja Krista Launosen Ofelian suru onkaan! Se on kiinnostava ja vaikuttava useastakin syystä. Brittiläisen romantiikan ajan taiteilijan John Everett Millais'n maalaus Shakespearen Hamlet-näytelmän Ofeliasta on aina kiehtonut minua. Useat varmaan tietävät tuon maalauksen, jossa kalpeaihoinen nainen kelluu selällään vedessä, kukkia käsissään. Pitkät kuparinpunaiset hiukset levittyvät viuhkaksi veteen naisen kasvojen ympärille. Myös näytelmän Ofelian hahmo on koskettava ja traaginen. Hänen tarinansa on niin epäoikeudenmukainen ja julma.

Krista Launonen selvittää kirjassaan maalauksen mallin Elisabeth Siddalin elämää, joka on melkein yhtä dramaattinen kuin Ofelian. Hän tekee tätä ikään kuin surutyönä, sillä kirjoittajan oma sisar Valo on vastikään kuollut. Kolmen nuoren naisen kuolemat kietoutuvat yhteen.

Ofelian suru on tietokirja ja surukirja ja sellaisenaan ainutlaatuinen. Surua kuvaavista fiktiivisistä kirjoista tulivat mieleeni esimerkiksi viime aikoina ilmestyneet Helen Macdonaldin H niin kuin haukka (isän kuolema)), Max Porterin Surulla on sulkapeite (vaimon ja  äidin kuolema), George Saundersin Lincoln bardossa (lapsen kuolema), Naja Marie Aidtin  Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (pojan kuolema) ja Litt Woon Longin Minun sienipolkuni: sienestyksen parantava vaikutus (aviomiehen kuolema).

Vaikka surun ja kuoleman kuvaaminen kirjallisuudessa ei ole harvinaista, tuntuu, että niiden tabuluonteesta aletaan vasta hiljalleen päästä irti. Vastikään on ilmestynyt myös useita kuolemaa käsitteleviä tietokirjoja, esimerkiksi Juha Hännisen Kuolemme vain kerran ja Henna Mäkelinin Kuolema: kaikki mitä olet aina halunnut tietää. Krista Launonen lainaa usein kirjassaan Mari Pulkkisen teosta Surun sylissä: suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Suru läheisen kuolemasta ei lopu koskaan, sillä se kulkee aina mukanamme. Kuitenkin ajan kuluessa suru muuttuu ja myös sureva muuttuu.

Ofelia-maalauksen taustojen selvittäminen rinnastuu etsivän työhön. Tässä suhteessa kirja muistutti Mia Kankimäen hurmaavia kirjoja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Naiset joita ajattelen öisin. Lukija pääsee osallistumaan tutkimustyöhön ja kulkemaan mukana matkoilla. Vähä vähältä pienistä mosaiikkipalasista muodostuu kokonaisuus ja mysteeri selviää.  Maalauksen taustojen selvittäminen toi mieleeni myös  Anna Kortelaisen Virginie ! :Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina -tietokirjan  ja Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen dekkarit Sakset tyynyn alla (jonka juoni punoutuu Girl with a cigarette -maalauksen ympärille) ja Nainen parvekkeella (Albert Edelfeltin samanniminen maalaus juonen keskiössä).

Krista Launonen lopettaa Ofelian suru -teoksensa kauniisiin ja lohduttaviin ajatuksiin. Kirjan teko ja surun kokeminen ovat merkinneet matkaa, joka on opettanut monia asioita surusta, rakkaudesta ja toivosta. Mutta lopulta on päästettävä irti, jotta voi aloittaa, tai edes nähdä uutta. Hän lainaa Claude Monet'ta, joka sanoo Impressionists-minisarjassa, että yksi elämä ei ole tarpeeksi pitkä, jotta voisi ymmärtää edes yhtä hetkeä.