Merete Mazzarellan uusimmassa kirjassa Varovainen matkailija matkustetaan mutta myös pohditaan matkustamista, muuttoja, paluuta ja menneisyyttä. Juuri tämä filosofinen pohdinta ja nuorekkaat havainnot elämästä ja sen menosta saavat minut tarttumaan Mazzarellan kirjoihin. Lukijana koen saavani hänen kirjoistaan henkistä virkistystä ja uusia näkökulmia, niin kuin nytkin.
Kirjansa alkupuolella Mazzarella siteeraa George Steineriä, jonka mukaan ihmiselle on tärkeämpää, että hänellä on jalat kuin juuret. Liikkuminen omien ympyröidensä ulkopuolelle on ihmiselle luontaista, mutta matkustamiseen on ilmastonmuutoksen takia tullut ambivalentti piirre, jonka Mazzarellakin aika ajoin tuo kirjassaan esiin. Hän mainitsee jopa käsitteen "flygskam" (lentohäpeä), jota jotkut tuntevat tai saadaan tuntemaan. Lentäminen saastuttaa mutta niin tekevät myös risteilijät.
Itse en ole koskaan kiinnostunut laivaristeilyistä, koska ajattelen, että laivalla saattaisi iskeä klaustrofobia. Olen kuitenkin miettinyt, millaista olisi viettää useita viikkoja suurella risteilyaluksella. Mazzarella on tottunut risteilijä ja osaa kuvata kokemaansa niin havainnollisesti, että tuntui kuin olisi ollut mukana. Hän kuvailee monia mahdollisuuksia, joita matkailijalla on viihdyttää itseään, keskustelujaan muiden kanssa ja satamista tehtyjä retkiä. Mazzarella määrittelee risteilykulttuurin tutkimisensa osallistuvaksi havainnoinniksi, etnografiseen tyyliin (mikä kuulostaa aika hauskalta).
Kirjailija on jonkin verran vanhempi kuin minä, mutta oli erittäin mielenkiintoista lukea hänen pohdintojaan vanhenemisesta, ajan kulusta, lapsuudesta, vanhemmista ja parisuhteesta. Vanhemmiten aika tuntuu kuluvan nopeammin, ja yksi keino hidastaa tätä ilmiötä on hankkia uusia virikkeitä ja elämyksiä. Matkustamisen nautinto on Mazzarellan mukaan totutun ja vieraan välisessä jännityksessä. Matkalla oleminen on hänen mielestään yritystä kuvitella aivan toisenlaisia elämiä. Matkustaessa joutuu asettamaan itsensä alttiiksi. Todellinen matkailija näkee omin silmin eikä vain sen mitä on tullut katsomaan.
Matkalla ollessa on aikaa myös miettiä kaikenlaista. Varovainen matkailija alkaa tuntea huonoa omaatuntoa, kun muistelee parikymmentä vuotta vanhempaa entistä aviomiestään, jonka jätti rakastuttuaan toiseen mieheen. Hän alkaa yllättäen myös muistella isäänsä, joka tuntui jääneen äidin varjoon. Muisteleminen on sovinnollista, kevyttä, kuin ruususenunta. Matkalla olo on väliaikaista, mutta kokenut matkailija tietää, että samoin on elämässä - viime kädessä kaikki on lainaa.
Mazzarellan puolisolle tarjotaan kuuden viikon filosofian vierailijaprofessuuria Queenslandin yliopistossa Brisbanessa Australian itärannikolla, ja pariskunta lähtee matkaan. He ihastuvat maahan ja palaavat sinne vielä kahdesti. Ja sitten lukija saa sukeltaa maanosan historiaan ja nykypäivään, sen kauheisiin ja kauniisiin piirteisiin samalla kertaa. Miten ihanaa nojatuolimatkailua! Merete Mazzarellan elävän ja tarkan havainnoinnin ja syvällisen, itseironisenkin pohdinnan kombinaatio on kerrassaan vastustamaton!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti