sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Irrationaalisuuden riepoteltavana

Viisi romaania, joita yhdisti irrationaalisuus, jota joskus sattumaksi tai kohtaloksikin kutsutaan. Kaikki hienoja lukukokemuksia: Camilla Läckbergin Noita, Camilla Greben Kun jää pettää alta, Sadie Jonesin Kutsumattomat vieraat,  Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa ja Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta.

Rasismi ja vastaanottokeskus, lapsimurhat ja -murhaajat, paluu synnyinseudulle, keskiajan noitaoikeudenkäynti, sisarkateus, nuorten pahoinvointi, koulukiusaaminen, joukkosurma, kaksoishäät, sukupolvesta toiseen siirtyvä kirous. Kun nämä sekoitetaan, saadaan Camilla Läckbergin ns. Fjällbacka-sarjan kymmenes dekkari Noita. Lähes 700-sivuisessa kirjassa mikään ei ole kuitenkaan liikaa, ja lukija kääntää malttamattomana sivun toisensa perään. Läckberg on noita itsekin. Kuin huumaantuneena, noiduttuna lukija seuraa hänen taikasauvan heilautustaan, kun hän taikoo jännittävän tapahtuman toisensa perään. Miten ihmeessä erilliset juonenkuviot liittyvät toisiinsa? Salaisuus paljastuu ihan lopussa, tietysti.

Camilla Greben trilleri Kun jää pettää alta vangitsee myös lukijansa. Äänessä on kolme henkilöä: esimieheensä silmittömästi rakastunut nuori nainen Emma, rikospoliisi Peter ja profiloija Hanne. Irrationaalit tunteet heittelevät näitä kolmea ja jättävät ruumiita taakseen. Jää pettää lukijan alta, kun mikään ei olekaan miltä näyttää. Dekkarilukija palkitaan ruhtinaallisesti; hän ei voi arvata syyllistä ja hänet yllätetään. Sitä nykylukija myös odottaa: silmänkääntötemppuja ja taidokasta harhautusta.

Olen lukenut Sadie Jonesin kaksi aiemmin suomennettua kirjaa eli romaanit Ehkä rakkaus oli totta ja Kotiinpaluu. Osasin siis taas odottaa mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua tarinaa. Kutsumattomat vieraat -romaanin kannessa teosta verrataan Ian McEvanin Sovitukseen. Vertailu ei ole mielestäni osuva, sillä Kutsumattomat vieraat lentää ihan muilla taajuuksilla. Sitä voisi kutsua maagiseksi realismiksi, sillä perienglantilaisen kartanomiljööseen sijoittuvan alun jälkeen kertojan mielikuvitus riehaantuu ja lukija joutuukin taikaluudan kyytiin, yöllisen myrskyn ja salamoiden keskelle. Nopeana assosiaatioketjuna mieleen tulee välähdyksiä Victor Hugon Kurjista, Mihail Bulgakovin kertomuksesta Saatana saapuu Moskovaan, Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, Shakespearen Myrskystä ja ties mistä.  Irrationaalit tunteet, kuin kutsumattomat vieraat,  pääsevät villiintymään kuin pullosta päästettynä ja muuttavat kaikkien kirjan henkilöiden elämän. Miten kutkuttavan värikylläinen kirja, kuin taikamatto!

Elämän irrationaalisuus ja arvaamattomuus ovat myös Selja Ahavan uutuusromaanin Ennen kuin mieheni katoaa, samoin kuin hänen aiempien romaaneidensa, teemana. Paljon huomiota saaneen romaanin aiheena on aviomiehen muuttuminen naiseksi, mikä järkyttää päähenkilön elämän pois raiteiltaan. Onko mikään avioliiton aikana ollut kestävällä pohjalla vai onko se perustunut valheelle? Rinnakkaiskertomuksena kulkee Kolumbus miehistöineen etsimässä Intiaa, joka ei sitten ollutkaan Intia. Romaanin tarina on koskettava, ja sen tyyli ja kieli ovat silkkaa runoutta.

Italialaisen Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta on päällisin puolin kuvaus kahden nuoren miehen elinikäisestä ystävyydestä ja vuorille kiipeämisestä. Siinä oli vivahdus samaa kuin Elina Ferranten Loistava ystäväni -romaanissa, joka kertoo kahden tytön ystävyydestä. Ja kuten niin usein, kun kuvataan elämänikäistä ystävyyttä, ei voi kuin ihmetellä: miksi toiselle käy huonosti ja toiselle hyvin? Kahdeksan vuorta yrittää omalta osaltaan vastata tähän. Vuorilla ja vuorelle kiipeämisellä on kirjassa myös vertauskuvallinen merkitys: jonkun pitää kiivetä kahdeksalle vuorelle, toiselle riittää yksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti