Kaksi kirjaa, joissa ratkottiin mysteeriä; toinen fiktiivinen, toinen tietokirja. Ensimmäisessä päästiin salaisuuksien jäljille, jälkimmäisessä salaisuus ei koskaan täysin paljastu.
Jessie Burtonin Nukkekaappi on täydellinen kirja, juuri minun makuuni. Miljöönä on Amsterdam vuonna 1686. Päähenkilö, 18-vuotias Petronella eli Nella, saapuu aviomiehensä taloon. Hänet on pikaisesti naitettu vanhemmalle, varakkaalle kauppiaalle, eikä hän tiedä, mikä häntä odottaa. Sekä hieno talo asukkaineen että aviomies osoittautuvat mysteereiksi. Myös Nukkekaappi, jonka Nella saa lahjaksi, ja siihen toimitettavat miniatyyrit lisäävät salamyhkäisyyden ilmapiiriä.
Mikä teki Nukketalosta nautittavan lukuelämyksen? Nukkeja ja nukketaloja on käytetty monissa romaaneissa. Mieleeni tulevat esimerkiksi Vera Valan Milanon nukkemestari, Gillian Flynnin Teräviä esineitä, Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit ja lukuisat muut. Nukeissa on jotain kiehtovaa ja salaperäistä. Ne ovat kuin ihmisiä pienoiskoossa, ja leikkijä antaa niille hengen. Joissain kirjoissa nuket esitetään paholaismaisina, riivattuina, kauhua kylväen. Burtonin romaanissa niillä on tärkeä tehtävä tulevien tapahtumien ennustajina. Herkullista!
Kirjan epookki on taiten rakennettu. Lukija liikkuu Nellan mukana kuin kotonaan 1600-luvun Amsterdamissa. Kanavissa venemiehet huutelevat toisilleen, hopeaseppien killan juhlissa pöydät notkuvat herkkuja. Sokeritoppa on vaurauden symboli, ja ruusuvesivohvelit tuoksuvat kanelilta ja inkivääriltä. Elävyyden tuntua lisää myös se, että tapahtumat kerrotaan preesensissä, läsnäolon aikamuodossa.
Kirjan keskivaiheilla kanavasta kohoaa pintaan miehen ruumis, kuin merkkinä tulevista synkistä tapahtumista. Salaisuudet alkavat paljastua, aiheuttaen katoamisia ja kuolemaa. Nukkevaimo Nella joutuu katsomaan elämän hurjuutta silmästä silmään ja kasvaa oikeaksi naiseksi, joka pystyy kantamaan vastuuta, niin talosta, liiketoimista kuin hänen huolehdittavakseen jääneistä ihmisistäkin.
Katriina Järvisen kirjan Saanko esitellä pääajatus on, että meillä kaikilla on monta minää. Minuutemme vaihtuu eri aikoina ja eri tilanteissa eri ihmisten kanssa. Katriina Järvinen haluaa kirjassaan esittää vaihtoehdon vallitsevalle ihanteelle, jonka mukaan yksilön tulisi kokea minuutensa eheänä jatkumona. Hänen mukaansa ei ole lopullista, oikeaa minää, vaan olemme lopulta salaisuuksia paitsi toisillemme myös itsellemme.
Joskus oma minuus on täytynyt ympäristön painostuksesta salata, kun yrittää elää normien mukaan. Joskus taas ihmisen elämään sisältyy niin suuria muutoksia, ettei entinen minä sulaudu nykyiseen. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa joutuu esittämään itseään, missä piilee mahdollisuus salaisuuksiin ja houkutus valheisiin. Minuus ei synny vain tästä hetkestä ja menneisyydestä, vaan myös odotus tulevasta vaikuttaa.
Katriina Järvinen kertoo kirjassa myös omasta elämästään, miten "minusta tuli minä". Hän on lisäksi haastatellut useita henkilöitä. Nämä tekevät kirjasta elämänmakuisen. Sitä kuorii kiinnostuneena kerros kerrokselta: mitä kaikkea ihmeellistä minuudesta löytyykään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti