Olen lumoutunut syyskuun kirkkaista, aurinkoisista päivistä, samoin kuin romaanista Kirkkaus, jonka on kirjoittanut Riitta Jalonen. Se kertoo uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta. Olen joskus nähnyt muistaakseni Jane Campionin ohjaaman elokuvan hänestä, joten hänen tarinansa oli ennestään tuttu.
Kaunista ja kirkasta oli Riitta Jalosen kirjan tyyli, josta nautiskelin usean päivän ajan, pihakeinussa maaten. Nostin välillä katseeni auringossa kylpevään puutarhaan ja ajattelin: -Onpa lumoavaa! Janet Framen elämä ei kyllä ollut kaunista. Hän syntyi köyhään perheeseen, jonka äiti mieluummin kirjoitti runoja kuin siivosi. Perheen viidestä lapsesta kaksi kuoli nuorena. Janet Frame diagnosoitiin virheellisesti skitsofrenikoksi, ja hän vietti pitkiä aikoja mielisairaalassa saaden satoja sähköshokkeja. Nykyajan mittapuun mukaan hänen voisi ajatella olevan erityisherkkä, ja onneksi hänen kirjallinen lahjakkuutensa huomattiin ja hän sai jo eläessään tunnustusta.
Mietin kirjan nimeä Kirkkaus. Monien vaiheiden jälkeen Janet Frame pääsi tasapainoon. Hän koki asuvansa kahdessa todellisuudessa. Todellinen maailma kirkastui lopulta, vaikka luovuus ja sanat kumpusivat varjojen maasta. Kauniisti on romaanissa kuvattu kirjoittamista, en tiedä, ovatko vertaukset Janet Framen vai Riitta Jalosen, mutta vastustamattomia ne ovat:
"Sanat syntyvät vedessä. -- Toiset sanat lipuvat hiljalleen veden pinnalla puista pudonneiden syksyn lehtien seassa, toiset syöksyvät esille vedenalaisten pyörteiden ja virtausten mukana. Kipu syntyy, kun ne puhkaisevat kalvon, joka on pitänyt niitä varjossa ja yrittänyt estää niiden nousun pinnalle."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti