Lukeminen on taas maistunut! Olen käynyt keskustelua neljän kirjan kanssa ja virkistynyt. Suomalaisen, hollantilaisen, englantilaisen ja amerikkalaisen. Oliko kirjoilla jotain yhteistä?
Markku Envallin kirjat olen lukenut kaikki. Uusin on nimeltään Paperihaarniska, jota nimitetään fragmenttikokoelmaksi. Katkelmia eli kärjistettyjä ajatuksen katkelmia, jotka jo hetkessä vaihtuvat toisiin. Ajatuksia uskonnosta, politiikasta, avioliitosta, rakkaudesta, taiteesta, kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, lasten kasvatuksesta, vanhenemisesta, kuolemasta. Mielenkiintoista ja ajatuksia lentoon laittavaa, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä. Nimi Paperihaarniska tulee käsittääkseni siitä, että vanhemmiten (miehen) rooli muuttuu ja muuttuu hauraaksi, kuin paperihaarniska.
Toinen kirja, joka on nostettu unohduksesta kuin Williamsin Stoner, on Ida Simonsin Tyhmä neitsyt. Se kertoo nuoresta juutalaisesta tytöstä, joka on hyvin tarkkanäköinen, hieman Sieppari ruispellossa -kirjan Holden Caulfieldin tapaan. Gittel on aikuisten oikullisuuden ja mielivallan armoilla, mutta selviää kuin ihmeen kaupalla, ehkä omanarvontunteensa takia. Tyhmä neitsyt kuvaa ajanjaksoa 1920-1930-lukujen Hollannissa. Tyyli on nautittavaa, kepeää ja humorististakin. Nuoren näkökulmasta tarkasteltuna vakavat ja oudotkin asiat muuttuvat kevyemmiksi, mutta lukija tietää, että tragedia odottaa nurkan takana. Kirjan esipuheesta selviää, että kirjailija Ida Simons joutui keskitysleirille mutta selvisi sieltä hengissä. Hänestä tuli kuuluisa konserttipianisti ja kirjailija. Tyhmä neitsyt ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1959. Tyhmä neitsyt viittaa Raamatun tarinaan tyhmistä ja viisaista neitsyistä. Gittelin suuresti arvostama herra Mardell varoittaa häntä tyhmän neitsyen kohtalosta, johon Gittel kuitenkin tuntee kohtalonyhteyttä.
Kate Atkinsonin Hävityksen jumala on Elämä elämältä -romaanin rinnakkaisteos. Rakastuin vaihtoehtoisia elämän todellisuuksia kuvanneeseen Elämä elämästä -kirjaan eikä Hävityksen jumala ole yhtään sen huonompi. Kate Atkinson on kyllä mestari, ja hänen kirjoissaan on kaikki, mitä romaanilta voi toivoa. On useiden sukupolvien ääniä, koskettavia kohtaloita, yllätyksiä, luontoa ja kaupunkia, rakkautta, vanhenemista ja kuolemaa. Hävityksen jumala -nimi viittaa päähenkilöön Teddy Toddiin, joka toimii hävittäjälentäjänä toisessa maailmansodassa mutta myös Ralph Waldo Emersoniin, jonka "Ihminen on jumala hävityksen keskellä" on mottona kirjan alussa. Minua viehättivät myös kirjan lukuisat sitaatit, joita oli Shakespearesta Keatsiin.
Sitaatteja on paljon myös Erica Jongin romaanissa Elä ja uneksi. Hesarin nuori kriitikko ei kovin paljon tykännyt kirjasta, mutta minä pidin. Ehkä pitää olla jo kuusikymppinen lukeakseen kirjan, jonka päähenkilö on niin ikään kuusikymmentä ja joka joutuu kasvotusten vanhenemisen ja kuoleman kanssa. Surullisia asioita käsitellään, väliin vakavasti, väliin humoristisesti. On mustaa huumoria, sarkasmia ja liioittelevaa, paisuttelevaa huumoria. Seksistä puhutaan siekailematta, mutta loppujen lopuksi päähenkilö Vanessa Wonderman oppii, että parasta on, jos rakkaus ja seksi ovat samassa paketissa. Elämässä on hyvä myös haaveilla, uneksia, eikä kaikkea tarvitse kokea. Kirjan alkuperäinen nimi on Fear of Dying, mutta mielestäni Elä ja uneksi on parempi. Kummatkin nimet viittaavat tietysti vuosikymmeniä sitten ilmestyneeseen Jongin kirjaan Lennä ja uneksi (Fear of Flying).
p.s. Eli oliko kirjoilla jotain yhteistä? Yhteinen nimittäjä oli viisaus, se tieto, että elämä on sotkuista luonteeltaan, ajasta ja paikasta riippumatta. Elämä ei kulje suoraan vaan pomppii ja hyppii sinne tänne, sivuun, taakse ja eteen. Elämästä ja kuolemasta selviää vain elämällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti