lauantai 26. maaliskuuta 2016

Lumisadetta, kolmioita ja ympyröitä

Se, että olen aina rakastanut lumisadetta ja lumiaiheista kirjallisuutta, näkyy esikoisdekkarissani Lumiprinsessa ja taikaympyrä. Tapahtumat käynnistyvät elokuussa, mutta talvi on keskeisten tapahtumien vuodenaika. Lumisateeseen, varsinkin ensilumeen ja hitaasti putoilevaan lumeen, liittyy mielestäni jotain maagisen kaunista, meditatiivista. Siksi halusin lumen mukaan kirjaan. Kirjan nimi "lumiprinsessa" viittaa useaan henkilöön. Ensinnäkin lumiprinsessa on Dolores, joka odottaa lumeen hautautuneena kuin prinsessa Ruusunen, että prinssi tulisi ja suutelisi hänet eläväksi. Myös Minerva on lumiprinsessa. Ja sitten ajattelin, että tavallaan Aavakin on jähmettynyt lumiprinsessaksi, koska hän on  haudannut muiston rakkaudestaan lumen peittoon. Myös Ravelin sävellys Pavane kuolleen prinsessan muistolle näkyy kirjan nimen taustalla.

Dekkarissani on kaikenlaisia kuvioita. Kolmio mainitaankin eräässä Aavan unessa. Myös henkilöt muodostavat lukuisia triangeleita:

Aava-Mikael-Dolores
Lasse-Dolores-Mikael
Jani-Tuuli-Roope
Jani-Sini-Roope
Jani-Tuuli-Alex
Alex-Jani-Roope
Sini-Tuuli-Annastiina
Sini-Jani-Brigid
Ama-Brigid-Gaia
Sini-Jani-Brigid
Minerva-Jani-Gaia
Gaia-Jani-Brigid

Neljä elementtiä vesi, tuli, ilma, maa muodostavat neliön ja akashalla lisättynä pentagrammin.
Mutta dekkarin tärkein muoto on tietysti nimessäkin näkyvä taikaympyrä, joka on monen asian vertauskuva.

Taikaympyrän voi kirjassani liittää taikuuteen ja magian harjoittamiseen, kristinuskoon, joogaan, sykliseen aikakäsitykseen mutta myös aurinkoon ja rakkauteen, joka vangitsee rakastuneen taikakehäänsä. Kirjassa se liittyy myös vuodenkiertoon, kun liikutaan pimeästä valoon, konkreettisesti ja vertauskuvallisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti