lauantai 2. tammikuuta 2016

Rujonkaunista bluesia

Lumouksen etsijän uusi vuosi alkaa hyvin! Olen juuri saanut lumoavan kauniin kirjan luetuksi ja olen sekä onnellinen että surullinen. Onnellinen, että kirja vei mukanaan ja surullinen, että se päättyi. Luin Karin Ingrid Louise Ehrnroothin romaanin Hamburg blues.

Kirjan lopussa kirjailija huomauttaa, ettei Hamburg bluesissa ole kyse  täysin omaelämäkerrallisesta romaanista vaan autofiktiosta Knausgårdin tyyliin.  No, minua ei kiinnosta, mikä on totta ja mikä keksittyä. Pääasia oli tunnelma, jonka kirja välitti.  Ideana oli kuvata hurjaa nuoruutta ja itsensä sekä oman taiteilijan äänensä etsimistä 1980-luvun Hampurissa.  Ja kuva on rosoinen, yönmusta, elämänmakuinen, dekadenttikin ja kieleltään runollisen kaunis. Hamburg blues asettuu jotenkin jatkumoon niiden kotimaisten nuorten kolmikymppisten kirjailijoiden teoksille, joihin olen ihastunut. Se on sukua Majalan Riivaajalle, Ojalan Anteliaalle kaupungille, Turusen Rakkauden hirviölle ja Iida Rauman romaanille Seksistä ja matematiikasta. Se on kuitenkin niiden isosisko, hieman paheellisempi ja kokeneempi. 

Päähenkilön riivaajana on, ettei hän halua muuttua beige-ihmiseksi, toisin sanoen sovinnaiseksi keskivertoihmiseksi, joka kiltisti elää kahdeksasta viiteen -elämäänsä. 1980-luvun Hampuri on todella antelias kaupunki. Sen yöelämä tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille, ja suurin osa näistä Pimeänmaan kulkijoista ei näe valoa enää koskaan. Rakkaus on hirviö väkivaltaisten ja arvaamattomien miesten hahmossa.  Seksi on huumetta.  Mutta nuoruus ei tietenkään voi jatkua loputtomiin, ja päähenkilökin ottaa lopulta matematiikan avukseen eli järkevöityy. Kadotetun nuoruuden bluesille pitää kuitenkin antaa ääni ja päästää se muiden kuultavaksi. Käheänä, välillä katkonaisena mutta kuitenkin kaihoisan kauniina se soi lukijan mielessä.

Minuun vetosi eniten kirjailijan tyyli, jota on oikeastaan vaikea määritellä.  Se on yksityiskohtaisen ja tarkan realistisen sekä runollisen tyylin sekoitus.  Kiehtova sekasotku, joka vetosi sekä rationaaliseen päiväpuoleeni että irrationaaliseen yöpuoleeni. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti