Olen lukenut kolme hyvin erityyppistä kirjaa, joille kaikille on yhteistä kauneus ja synkkyys. Tyylin kauneus, kerronnan kauneus ja tarinan synkkyys. Ne ovat sellaisia kirjoja, joista jää haikea mutta seesteinen olo ja joiden vuoksi uskoo taas tarinan taikaan ja lumoon.
Sadie Jonesin kirja Kotiinpaluu kertoo tytöstä ja pojasta, Lewisistä ja Kitistä. He elävät kulissien takana kylmää ja väkivaltaista elämää. Heidän isänsä ovat sodan rampauttamia. Lewisin isä ei osaa ilmaista tunteitaan ja syyttää kaikesta poikaansa. Hän ei näe poikaansa eikä välitä oppia häntä tuntemaan. Sadie Jonesin taitavan kuvauksen kautta lukija sitä vastoin joutuu kärsimään ja jännittämään Lewisin kanssa. Kitin isä purkaa pahaa oloaan lyömällä vaimoaan ja tyttäriään. Tuntuu, että Lewis ja Kit ovat kirjan ainoat rehelliset ja aidot, syvästi tuntevat ja tunteensa näyttävät henkilöt. Ja lopussa käy onnellisesti: he löytävät toisensa ja pääsevät pakoon kurjuutta.
Toinen kirja oli Hilary Mantelin pieni omaelämäkerta Vain varjo häilyväinen. Sillä oli yhtäläisyyksiä Sadie Jonesin kirjaan sikäli, että sekin kertoi kurjasta lapsuudesta ja siitä, miten kirjailija lopulta pääsi elämään omannäköistään elämää. Eli kaksi selviytymistarinaa siis, vaikka toinen kertoi todellisista tapahtumista. Nautittavaa oli myös kirjan tyyli, joka oli havainnollista ja tyynesti toteavaa, kaikesta itsesäälistä ja kauheuksissa rypemisestä karsittua. Lukijalle jää voimaannuttava olo: tuollaisestakin voi selvitä ja noinko syntyy kirjailija.
Kolmas kirja olikin sitten runokirja, Georg Traklin Sielun öinen siivenisku, joka sisälsi valikoiman runoja, joista ensimmäiset kirjoitettiin jo 1904. Runoilijaa luonnehditaan toisaalta romanttiseksi ja toisaalta ekspressionistiseksi. Runot ovat synkkiä mutta kauniita. Ne kertovat kuolemasta, luonnon kauneudesta ja maailmantuskasta, ja niissä hehkuu kaipuun sininen kukka. Kerta kaikkiaan minun makuuni eli vetosivat melankoliseen puoleeni.
Jälleen kerran nautittavia ja syvästi koskettavia lukuelämyksiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti