"Kujat tulevat punaisiksi, metsät keltaisiksi,
vuoret tummuvat kaukaisessa sateessa,
pihoilla palavat syyslehtien savut."
On ollut kaunis syyskuu, ja nyt näyttäisi tulevan kaunis lokakuukin. Jonna-hauvamme rakastaa syöksyä lehtikasoihin, jotka rapisevat ihanasti. Aurinko paistaa, kirkkaasti mutta matalalta eikä lämmitä enää. On hyvä vetää keuhkot täyteen raikasta ja kirpeää syysilmaa.
Eeva-Liisa Manner on lempirunoilijoitani, ja yksi hänen runokokoelmistaan on nimeltään Niin vaihtuivat vuodenajat (1964). Tässä yksi runo tuosta kokoelmasta:
"Puut ovat täynnä tuulta ja pudottavat värinsä
päivä päivältä.
Vain hongat kohtaavat syksyn muuttumatta,
suorat ja hoikat,
juuret kallion ratkeamissa, latvat lunta,
lumen tuoksua; pilvet kulkevat
latvoja hipaisten.
Polku on kuurainen, ruoho on taipunut,
tuuli tuo lehdet kuin huokauksen (metsä)
ja vie ne pois.
Lintuja ei ole. Parvittain ne ovat humisseet ylitse
ja muuttaneet tuuheihin laaksoihin.
Viimeiset haukat, kevyet, mustat
lentävät läheltä maata ja katoavat
metsän syvennykseen,
palaamatta."
Olen aloittelemassa uutta kirjaa eli Torsti Lehtisen Multaisen iän kerhoa. Jo ensimmäisen kappaleen puhuttelu hätkähdyttää : "Rakkaat kuolinkumppanit!" En ole vielä päässyt ensimmäistä lukua pidemmälle, mutta odotukset ovat korkealla jo näistä riveistä: "... koskaan ei tiedä mitä syntyy, kun on sanoista raskaana. Ulkoisesti ei näytä tapahtuvan mitään, mutta sanasikiöt kasvavat ja syntyvät, kun aika on täysi."
Takakansi kuvailee kirjaa näin:
"Multaisen iän kerho on kirja intohimoisesta elämänjanosta ja oman tien etsimisestä. Pitävätkö käsiteparit nuoruudesta ja hulluudesta sekä vanhuudesta ja viisaudesta paikkansa vai onko ne keksitty vain ikääntyvien lohdutukseksi?"
Odotan innolla kirjan lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti