Tässä kolmannessa blogissani on ideana lumouksen etsiminen. Yritän vaikuttua erilaisista taide-elämyksistä: kirjoista, elokuvista, teatterista, musiikista, kuvataiteesta. Aistit avoimina tarkastelen myös muita ilmiöitä lumoutuakseni. Vieläköhän se tässä iässä (kaiken nähneenä ja kokeneena ;D) onnistuu?
Eilisessä Hesarissa oli juttu kymmenestä nykytaiteilijasta, jotka etsivät luomistyön kivuliasta nautintoa Amos Anderssonilla. Näyttelyn nimi on Pyhän Teresan hurmio. Stiina Saaristo määritteli hurmion näin:
- Hurmio on ehkä työntekoprosessin kliimaksi, jonkinlainen työpsykoosi, joka tulee silloin kun on hyvin syvällä teoksessa. Silloin unetkin koskevat teoksen tekemistä, kaikki ajatukset pyörivät sen ympärillä. Tila ei ehkä ole kovin terveellinen.
Ja Antti Nylen hurmiosta:
- Minulle hurmio on se tunne, kun jotain alkaa syntyä. Kun itse siirryn taka-alalle ja jokin ikään kuin käyttää minua. - - (Se on) vain kaksi prosenttia koko prosessista. Loppu on murehtimista ja saamattomuutta.
Tavoittelen tällä hetkellä myös tuota hurmiota (lumousta), jota tarvitaan saadakseni toisen dekkarini valmiiksi. Näillä siis mennään kolmannessa blogissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti