Anne Helttusen ja Annamari Saureen tietokirja Kynällä raivattu reitti Suomalaisia kirjailijanaisia (SKS Kirjat 2024) on mahtava opus ja antoisa tietopaketti tunnetuista ja vähemmän tunnetuista suomalaisista kirjailijanaisista. Se paikkaa kirjallisuushistorian valkoisia läiskiä, aukkoja, tuoden naiset etualalle ja esittelee heidät kronologisessa järjestyksessä alkaen 1600-luvun Regina von Birchenbaumista. Hän on tiettävästi ensimmäinen suomalainen nainen, jolta on säilynyt kaunokirjallista tekstiä, yksi ainoa ruotsiksi kirjoitettu runo. Viimeinen esitelty kirjailija on Helvi Juvonen.
Teoksen Lukijalle-osuudessa kirjoittajat kertovat tutkineensa 35 kirjailijanaisen elämää ja teoksia mahdollisimman monista lähteistä: heidän kirjoittamistaan teoksista, kirjeistä, päiväkirjoista ja muistelmista, aikalaiskritiikeistä ja tutkimuksista. Myös Kansalliskirjaston digitaalinen tietokanta on ollut tärkeä työkalu. He kuvaavat, miten jokainen tarkasteltu kirjailija joutui rimpuilemaan ulos yhteiskunnan asettamasta naisen roolista päästäkseen ilmaisemaan itseään luovasti. Osa teoksen kirjailijoista sai paljon julkisuutta aikanaan (esim. Minna Canth, L. Onerva, Hilja Valtonen, Sally Salminen, Rebekka Räsänen), osa on täysin unohtunut (esim. Hanna Ongelin, Irene Mendelin, Helena Westermarck, Marja Salmela, Olly Donner). Puolella kirjan naisista on sivistyneistötausta ja moni on papin tytär. Useat kirjailijanaiset ottivat rohkeasti kantaa yhteiskunnallisiin vääryyksiin.
Kirjan luettuaan ei voi kuin huokaista, miten uljaita oman tiensä kulkijoita ovat olleet kaikki teoksen naiset, sisukkaita ja periksi antamattomia. Kirjoittamisensa lisäksi he ovat mm. perustaneet kouluja (esim. Sara Wacklin), hoitaneet suurta perhettä ja kestäneet miehensä rakastettuja (Fredrika Runeberg), toimineet kansanedustajina (esim. Alli Nissinen, Hilja Pärssinen), naisliikkeessä ja naisyhdistyksissä, pitäneet kirjallista salonkia ( Minna Canth, Maila Talvio ja Hella Wuolijoki), perustaneet Suomen Rauhanliiton (Selma Anttila) ja Kalevala Korun (Elsa Heporauta), toimineet elokuvakäsikirjoittajina (mm. Elsa Soini).
Osa teoksen esittelemistä naisista oli naimisissa, osa naimattomia. Helttunen ja Saure esittelevät ns. yhteiskunnallisen äitiyden käsitteen. Pitkään naisen tehtävä kansalaisena määriteltiin äitiydeksi, ja naisen tuli olla siveä ja uhrautuva. Jos nainen ei avioitunut ja saanut lapsia, hän saattoi toteuttaa äitiyttään huolehtimalla sukulaisistaan tai heidän lapsistaan. Yhtenä hyväksyttävänä vaihtoehtona oli yhteiskunnallinen äitiys eli toimiminen hyväntekeväisyystyössä, opettajana tai sairaanhoitajana. Näin moni naiskirjailija päätyi opiskelemaan juuri opettajaksi.
Osa naiskirjailijoista sai lehdistössä hyvää palautetta teoksistaan, suuri osa ei. Helttunen ja Saure kuvaavat, miten naisten kirjoittamien kirjojen leimaaminen naisviihteeksi tai ajanvietekirjallisuudeksi alkoi jo Fredrika Carstensin kirjoittaman Murgrönanin (1840, Muratti, suomennettu 2007) saamasta vastaanotosta. Murgrönan oli ensimmäinen suomalaisen naisen kirjoittama romaani, mutta kriitikot eivät antaneet sille arvoa. Eräs arvostelija antoi ohjeeksi mm., että oli opiskeltava logiikkaa oppiakseen kirjoittamaan johdonmukaisesti ja järkevästi.
Kynällä raivattu reitti -teoksen Epilogissa Helttunen ja Saure antavat kiitoksensa kirjailijanaisille:
"He ovat raivanneet meille nykynaisille reittiä ennakkoluulottomasti, rohkeasti ja päättäväisesti kukin omalla tyylillään. Heistä jokainen uskalsi ottaa oman kohtalonsa omiin käsiinsä. Heidän ansiostaan monet asiat ovat paljon paremmin ja meillä on vapaus valita tapamme elää ja oikeus opiskella ja kirjoittaa. Jäljellä on onneksi yksi parhaista perinnöistä: naisten välinen syvä ystävyys."
Anne Helttunen Annamari Saure Kynällä raivattu reitti 2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti