Miten merkillinen kirja! Kummallinen mutta kiehtova. Ihana ja outo. Täytyy nyt kirjoittaa, jotta näen, mikä siinä viehätti ja kiinnosti. Kyseessä on Maria Matinmikon Valohämy (Siltala ja Parvs, 2023). Takakansi selittää sen olevan tarinan, runon, autofiktion ja esseen lohkareita käyttävä kontemplatiivinen teos olemassaolon kauneudesta, outoudesta ja tuhosta sisältäen Matinmikon valokuvia ja Sami Jalosen piirustuksia. Siinä kerrotaan myös, että Matinmikon kirjallisuus kulkee lajityyppien rajoilla yhdistellen poeettista, filosofista ja yhteiskunnallista ajattelua eri tavoin.
Juuri teoksen runollisuus ja filosofiset pohdinnat miellyttivät. Valohämy teoksen nimenä ja teemana ulottuu myös taiteelliseen metodiin ja tyyliin. Valohämy (josta kirjassa on selityskin) tarkoittaa maalauksessa asteittaista siirtymistä valosta varjoon. Valohämyn luontoaiheiset valokuvat ovat enimmäkseen hämyisiä, kuin maalauksia. Ajatusfragmentit saavat hetkeksi valoa, sitten teksti vaipuu hämärään, monitulkintaisuuteen. Monitulkintaisuus jättää lukijalle tilaa omiin tulkintoihin; näin teos pysyy jatkuvassa liikkeessä eikä lukittaudu yhteen merkitykseen.
Valohämyssä on paljon viittauksia elokuviin, maalauksiin ja kirjoihin. Lopussa on viisisivuinen luettelo viitatuista lähteistä, joita ovat mm. Susan Sontag, Maurice Blanchot, Roland Barthes, Maurice Merleau-Ponty, Ulla Karttunen. Lainauksia on myös runoilijoilta. Kaikki nämä yhteensä merkitsevät mielestäni Matinmikon ohjelmallista julistusta eli esittelevät hänen ajattelunsa ja estetiikkansa peruspilareita. Lukuisista viittauksista huolimatta teksti säilyy henkilökohtaisena, sillä takakannen esittelemää autofiktiivisuuttakin (hah!) on. Kirjan minä pohtii itseään ja maailman tilaa, muistelee, "ajattelee kaiken uudelleen".
" Vaikeaa, makeaa ja väistämätöntä: Olla janoinen orkidea
ja kurottautua valoon. Vaatia uppokastelua. Olla jälki
tuosta orkideasta, painajainen siitä, olla hiljaa orkideasta
ja koko ajan valveilla."
" Maailmaan kuulumisen ja maailman vastustamisen
yhtäaikaiset liikkeet ovat kuin kaksi sädettä, jotka
tarvitsevat toisiaan samalla kun yrittävät tehdä toisensa
tarpeettomiksi; pastellinvärinen, riehaantunut, puoliksi
häipynyt kuva hevosesta ilmassa."
Valohämy jakautuu kahdeksaan osastoon: Kysymyksenasettelu/Materiaalit, Etsi hylkeet, Rakkaudesta, Kuvasta ja kirjoituksesta, Väkivallasta, Tulevaisuuden käsikirja, Tottelemattomuudesta ja Lopun jälkeen. Tämä jaottelu on näennäistä: runot ja tekstinkappaleet eivät pysy rajoissaan vaan liikkuvat niiden yli. Niiden sävyt ovat monet: on kaunista, ruhjovaa, kirkasta, yllättävää, sotkuista. Kaikki aukeaa moneen suuntaan. Lukija nauttii ajatusten ja mielikuvien tönimisestä.
"Olen valinnut tämän reitin, sen autioisuuden. Olen valinnut olla törmäämättä koko ajan.
Se johtuu lumesta, lapsuuteni lumisista aavoista, ne vaimensivat kaiken. Mutta teräväreunaiset
tummat objektit, myös moniväriset säteet ja säröilevä välke leikkaavat ilman, keskeyttävät
aution reitin. Maanalaisten vainioiden kimaltavat turskat, sanon, niitä kohti menen."
Maria Matinmikko Valohämy, 2023
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti